Mikkeliläisen OiOi Oy:n näyttäviä virtuaaliseinäratkaisuja voi ihailla Helsinki-Vantaan lentokentän Non-Schengen-alueella, museoissa ja luontokeskuksissa. Takana on kymmenen vuoden tiivis kehitystyö ja alusta alkaen on toteutettu myös kv. kohteita.

Osakeyhtiötä edelsi osuuskunta, joka perustettiin, kun samassa luovassa toimistossa työskennellyt osaajajoukko teki kv. kilpailuun eri kaupunkeja yhdistäneen pelillisen virtuaaliratkaisun ja pääsi toteuttamaan sen.

”Oivalsimme minkälaisia mahdollisuuksia uuteen digitaaliseen toimialaan liittyy ja mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan”, yrityksen perustajiin kuuluva toimitusjohtaja Sami Kämppi sanoo.

Paluumuutto ja oy:n perustaminen

Vuonna 2013 osuuskunnan yhtiömuoto vaihdettiin osakeyhtiöksi ja samassa saumassa Sami Kämppi palasi kotikaupunkiinsa Mikkeliin perheineen. Asunto Helsingissä jätettiin vuokralle, että olisi pelivaraa miettiä rauhassa, miltä Mikkelissä tuntuu asua.

”Kun muuttoauto oli tilattu, vaimo kertoi, että toinen lapsi oli tulossa. Mikkelissä oli edessä remontti. Se oli all in one, heti kaikki kehiin. Olimme keränneet osuuskuntavaiheessa rahaa tilille niin, että osakeyhtiöllä oli valmiina puolen vuoden palkkarahat.”

Kaiken työn on oltava laskutettavaa

Mikkelissä yrityksellä on tila Kauppakeskus Akselissa ja Helsingin keskustassa Marian sairaalan uudistetulla yritysalueella. Monet asiakkaat olettavat yrityksen olevan helsinkiläinen.

”Yrityksen mikkeliläisyys kuitenkin kiinnostaa. Se antaa persoonaa yritykselle. Muutto oli meille hyvä ratkaisu. Arki on täällä helpompaa ja elämänrytmi rauhallisempi.”

Kasvu löytyy maailmalta

Lähivuosien tavoitteena yrityksellä on yksittäisistä projekteista laajempien kansainvälisten kokonaisuuksien toteutukseen. Pääfokus on Euroopassa, mutta haastavampia suuntia ovat myös Kiina ja Aasian markkinat.

”Korona-aika on opettanut eri toimijat pitämään palavereja etänä, mikä auttaa sovittamaan perhe-elämää ja reissaamista paremmin yhteen.”

Toinen kansainvälistymistä helpottava asia ovat alihankkijat, jotka pystyvät käytännössä toteuttamaan projekteja ulkomaita myöten.

Kämpin mielestä oli tärkeää päättää heti yrityksen aloitusvaiheessa, että halutaan toimia kansainvälisesti.

”Olemme toteuttaneet joka vuosi jotain maailmalla. Se luo uskottavuutta myös kotimaassa. Kansainvälistyminen on helpompaa kumppaneiden kanssa yhdessä.”

Kannattaa luottaa omaan osaamiseen

Turvallisia virtuaaliseinäratkaisuja

Virtuaaliseiniä voi koskettaa käsillään tai vaikka hansikkailla.

”Pinta reagoi myös pienen matkan päästäkin eli seinää ei tarvitse edes koskettaa. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun ihan tietoisesti.”

Vaikka kosketusseinät ovat olleet tähän saakka yrityksen kärkituote, valikoimaan kuuluvat vaikkapa musiikkiin reaaliaikaisesti reagoivat virtuaalipinnat tai hoivakoteihin elämyksiä tuottavat pinnat.

”Pyrimme siihen, että jokainen uusi projekti kehittää meidän osaamistamme eteenpäin. On hienoa päästä tavoitteista ylikin. Lentokentän kohteessa syntyvä kokemus on voimakkaampi kuin odotin ja ihminen kokee luonnon rentouttavan vaikutuksen.”

Räätälöityjä ratkaisuja asiakkaille

OiOi Collective on toiminut alusta saakka kannattavasti. Uutta asiakasta lähestytään yleensä valmiilla ideoilla ja sitten kuunnellaan herkällä korvalla toiveita.

”Ihminen saattaa kotonaan tehdä keveästi päätöksen 20 000 euron keittiöremontista, niin työelämässä samanlaisen päätöksen tekeminen voi tuntua jostain syystä hirvittävän jännittävältä. Onneksi riittävän rohkeita ihmisiä on löytynyt, sillä uusien sovellusten hankinta vaatii rohkeutta ostajapuoleltakin.”

Yrityksen toteuttamia interaktiivisia elämyksellisiä virtuaaliseiniä on niin museoissa, teemapuistoissa, taidenäyttelyissä, kirjastoissa kuin hoivalaitoksissa. Kotimaasta yrityksen virtuaaliseiniä löytyy vaikkapa Musiikkimuseo Famesta, Muumimuseosta, Heurekasta, Superparkista, Duudsoneiden aktiviteettipuistoista, Urpolan luontokeskuksesta ja Mikkelin keskussairaalasta.

Omaksi suosikikseen Sami Kämppi nostaa Helsinki-Vantaan lentokentän uuteen terminaaliin luodun elämysalueen.

”Siellä kiteytyy yrityksemme visio eli merkitykselliset, elämykselliset kaupunkitilat. Iso julkinen tila on itsessään jo inspiroiva ja luontoelementit tuovat siihen hyvää oloa.”

Laadun on oltava mahdollisimman hyvä

Loppuasiakkaat mukaan tuotekehitykseen

Yritykselle on tärkeää, että tuotteen ratkaisutapoja mietitään niin, että mukana ovat asiakkaan lisäksi myös hänen asiakkaansa eli loppukäyttäjät.

”Haluamme osallistaa loppukäyttäjän mukaan kehittämiseen, koska niin varmistetaan, että tuote vastaa perimmältään käyttäjän tarpeisiin. Haluamme myös pitää kiinni laadusta, mikä vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme.”

Aina oppii uusista toimialoista ja ilmiöistä

Sovituista aikatauluista ei tingitä.

”Kun pitää aikatauluista ja budjetista kiinni, sillä erottautuu muista hyvin helposti. Kun asiakkaan kanssa on avoimet suhteet, vaikeistakin asioista on helppo puhua kiireisinäkin hetkinä. Kun puhutaan paljon, syntyy luottamus ja onnistunut lopputulos. Ja kun loppukäyttäjä on tyytyväinen, viidakkorumpu hoitaa loput.”

Tällä hetkellä OiOin ydintiimiin kuuluu toimitusjohtaja Mikkelissä ja kaksi asiantuntijaa Helsingissä. Myynti sujuu, referenssit ovat kunnossa ja alihankkijoita toteutukseen löytyy.

”Olemme pieni, ketterä yritys, jolla on laaja verkosto huippuosaajia, joten pystymme reagoimaan nopeasti ja tuomaan lisäarvoa asiakkaille. Pyrimme kasvamaan maltillisesti. Jokaisen rekrytoinnin onnistuminen on meille tärkeä asia. Avainhenkilöiden löytäminen on haastavaa ja pyrimme löytämään syväosaajia kyselemällä kavereilta ja olemalla itsekin suoraan yhteyksissä sopivan profiilin tekijöihin.”

Eteläsavolaisille oppilaitoksille ja aluekehittäjille Sami Kämpillä on yksi toive.

”Olen puhunutkin tästä julkisesti eli täällä pitäisi pystyä luomaan suora putki oppilaitosten hankkeista uusiksi yrittäjiksi, jotta uudet yritysideat saadaan vietyä eteenpäin ja synnytettyä uutta yrittäjyyttä Etelä-Savoon.”

PYKistä näkemystä johtamiseen

Sami Kämppi on käynyt Pienyrityskeskuksen Joko-johtamisvalmennuksen. Samaan ohjelmaan osallistui yrityksestä myös toinen asiantuntija.

”Olen opiskellut johtamista lukemalla ja seuraamalla muita. Jokossa pääsi oppimaan muilta ja kysymään mestareilta. Se oli monipuolinen paketti. Kun samasta yrityksestä on valmennuksessa kaksi ihmistä, uusia asioita voi pallotella keskenään.”

Kiireinen toimitusjohtaja ei ehtinyt osallistua kaikkiin valmennuksen osioihin, mutta seuraavasta ohjelmasta on mahdollista poimia osiot.

”Se oli suuri helpotus kuulla ja aion käydä puuttuvat jaksot ensi talvena.”

Valmennukset luovat hyvää pohjaa yhteistyölle

Kämppi lähti mukaan myös Pienyrityskeskuksen Creative Ports -hankkeeseen, joka avaa Itämeren alueella toimivien luovien alojen yritysten toimintaympäristön erityispiirteitä.

”Tanskasta mukana on mielenkiintoisia caseja, jotka ovat lähellä meidän tekemistämme ja Uppsalassakin on tosi kivoja juttuja. Baltiassa taas tuntuu olevan iloinen tekemisen meininki. Hanke on ollut positiivinen ylläri, vaikka korona-aika onkin perunut työpajoja.”

Ns. kypsillä toimialoilla toimivien yritysten ihmisiä kuunnellessa Kämpille on valjennut, että oma yritys toimii ns. puuterilumirinteessä eli jos on taitoa, voi mennä minne vain.

”Monilla muilla tuntuu olevan sellainen tilanne, kuin koko Finlandia-hiihto olisi menossa siinä samalla ladulla. Meillä toimintaympäristö on ihan toinen, saamme tehdä omat urat.”

Teksti, kuvat, videoklipit: Päivi Kapiainen-Heiskanen