Kohti vastuullista matkailua -hankkeen kolmannen opintomatkan kohde on maailman johtava matkailualan messutapahtuma ITB Berlin. Ammattilaispäivien aikana keskiviikosta lauantaihin tapahtumaan sisältyy laaja seminaariohjelma sekä paljon muitakin puheenvuoroja eri puolilla messuja. Tapahtumassa on nyt neljä pääteemaa: ekologinen kestävyys, mobiili tulevaisuus, liikamatkailu ja matkailijoiden kuluttajakäyttäytymisen kolme suurta muutosta. Messutarjontaan tutustutaan ja seminaariesityksiä kuunnellaan oman mielenkiinnon mukaan.  Matka on avoin kaikille Etelä-Savon matkailun toimijoille ja mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä.

Messuilla on mahdollisuus nähdä ja kuulla, millainen painoarvo vastuullisuudessa tällä hetkellä on matkailutarjonnassa, miten vastuullisuus ilmenee ja mitä yrityksissä ja kohteissa tällä hetkellä ajatellaan vastuullisuudesta. Kiinnostavaa on myös kuulla puheenvuoroja siitä, miten ilmastonmuutoksen uhka muuttaa matkailun totuttuja rakenteita ja toimintatapoja. Myös muista teemoista on mielenkiintoisia esityksiä. Sekä messuosastoilla että seminaarien yhteydessä on hyvä tilaisuus verkostoitua kansainvälisten toimijoiden kanssa.

ITB Berlin -messut on valtava tapahtuma ja sillä myös laajat nettisivut. Sivuja päivitetään koko ajan eikä koko tarjonta vielä ole näkyvissä. Lisätietoa esim. näitä sivuilta:

ITB Berlin 2019

Virtual Market Place -sivulla on hakutoiminto, jolla voi etsiä yrityksiä, tuotteita ym. erilaisten suodattimien avulla.

Kartta; siitä näkyy mm. että hallissa 4.1. ovat segmentit youth travel, adventure travel ja responsible travel.

Seminaariohjelmat

CSR Day 8.3.

-CRS (social corporate responsibility) Day -ohjelman keskiössä on ilmastonmuutos ja sen lisäksi käsitellään jakamistaloutta ja muoviongelmaa.

 

Kohti vähähiilistä matkailua (VÄHIMAT) -hankkeen ITB Berlin -opintomatkan teemana vuonna 2016 oli matkailun hiilijalanjälki.

MATKAOHJELMA

Starttaamme Helsinki-Vantaan lentokentältä tiistaina 5.3. klo 17.35 ja paluulentomme on perillä Helsinki-Vantaalla lauantaina 9.3. klo 12.10. Molemmat suunnat lennetään Finnairilla.

Perilläoloaika keskiviikosta perjantaihin 6.-8.3. on varattu kokonaan tutustumiseen messuille ja osallistumiseen seminaareihin oman mielenkiinnon mukaan. Tapahtuma on avoinna päivittäin klo 10-18, mutta perjantai-iltana on mahdollisesti vielä vastuullisen matkailun verkostoitumistilaisuus klo 18-20.

Hotellimme Berliinissä on Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz, josta on suora U-Bahn -yhteys messupaikalle. Hotellilla on Green Sign -sertifikaatti.

 

HINTA JA ILMOITTAUTUMINEN

Matkan hinta riippuu ryhmän koosta, mutta on korkeintaan 330 e + alv.  Ryhmän maksimikoko on 12 henkeä ja sillä hinta on vielä edullisempi.

Hinta sisältää lennot, majoituksen, matkaliput Berliinissä sekä messulipun, jolla pääsee myös osallistumaan seminaareihin.

Huom! Matkaa lentokentälle ja sieltä takaisin ei järjestetä, eikä se siis sisälly hintaan. Hintaan ei myöskään sisälly ruokailuja.

Mukaan pääsee sitovien ilmoittautumisten järjestyksessä yksi henkilö/yritys, mutta siltä varalta että tilaa jää, varalle voi ilmoittaa toisenkin henkilön.

Alustavat ilmoittautumiset pyydämme 3.1. mennessä ja sitovat ilmoittautumiset 21.1. mennessä. Sitovan ilmoittautumisen jälkeen tulevista peruutuksista perimme mahdolliset lentolippujen ja majoitusten peruutuskulut.

Ilmoittautumiset minulle sähköpostiosoitteella etunimi.sukunimi@xamk.fi.

Annan myös mielelläni lisätietoa matkasta.

 

Eeva Koivula

Projektipäällikkö

Kohti vastuullista matkailua -hanke