Itseohjautuvuudesta puhutaan paljon, mutta sitä on määritelty melko vähän. Se liittyy vahvasti työelämään ja koulumaailmaan ja on jonkinlainen vastakohta byrokratialle ja hierarkioille. Itseohjautuvuus ei saisi koskaan tarkoittaa sitä, että ihminen jätetään yksin haasteidensa kanssa.
Savaspuron (2019) mukaan itseohjautuvuutta ihannoidaan ja siihen kytketään yltiöpositiivisia mielikuvia. Onnellisuuden, innostuksen ja draivin narratiivit liittyvät vahvasti aiheen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Toisaalta itseohjautuvuudesta voi tulla taakka ja jopa syy huonovointisuuteen, eli lopputulos on sama kuin tunnontarkalla suorittajallakin. Myönteistä julkisen keskustelun sävyä edesauttaa se, että jotkut yritykset ovat onnistuneet itseohjautuvuuden käytännöissä. Tutkimusmaailmakin tietää tuottavuuden, motivaation ja sitoutuneisuuden kohoavan, kun työntekijällä on mahdollisuus päättää omista asioistaan.
Organisaatiotasolla voidaan pohtia kykyä ajatella asioita strategisesti uudestaan ja kykyä nähdä ympärillä olevia muutoksia. Innovoinnin kohdistaminen pelkästään toiminnan tehostamiseen – uusien mahdollisuuksien näkemisen kustannuksella – voi johtua kilpailutilanteesta tai resursseista. Kuinka luoda puitteita itseohjautuvuudelle organisaatiotasolla? Mihin pitäisi luoda tyhjää tilaa? (Savaspuro 2019; Martela & Jarenko 2017.)
Time2grow-hankkeen yhtenä johtopäätöksenä esitämmekin uuden mallin perinteisen vasemmalta oikealle kuvatun suunnitteluprosessin sijaan. Muutoksia ja palveluja voidaan muotoilla jatkuvalla kehämäisellä toimintatavalla. Siinä ymmärrys, ideoiden ja kokeilujen tuottaminen sekä käytäntöihin vieminen ovat jatkuvaa eri vaiheissa olevaa toimintaa, kulloisenkin aiheen mukaan. Itseohjautuvuudessa yhteinen onnistuminen kytkeytyy vahvasti yhteisen päämäärän näkemiseen. Tämä teema nousi taannoisissa hankkeen simulaatiopajoissa keskeisesti esiin.
Kun toimintaympäristön muutoksiin reagoidaan ja sisäisiä prosesseja muotoillaan strategisen konseptoinnin avulla, ketteryys- ja itseohjautuvuusajattelu konkretisoituu käytäntöön. Sitä voi soveltaa myös yksilöllisellä tasolla. Koko prosessi voi lähteä yksilöllisistä havainnoista ja esimerkiksi hankkeessa suunnitelluista ideointiseinistä. Yksilöllinen kehittäminen muuttuu yhteisölliseksi työn edetessä.
Teksti: Kai Hämäläinen, palvelumuotoilija
Jutussa on käytetty tausta-aineistoina teoksia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut miten sellainen ollaan (Alma Talent 2019) sekä Martela & Jarenko (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa (Alma Talent 2017).
Yläkuvassa on Alpo Jaakolan maalaus Huovintien historiaa v. 900 – 1991, jota voi ihailla Keravalla, Sampolan alikulkutunnelissa. Teoksen kuvasi Arja Hämäläinen.