Vietimme kansainvälistä peliviikkoa 5.11-12.11. Peliviikolla järjestimme Kouvolan kirjastossa KidsDraw- tapahtumaa ryhmille. Ryhmät olivat suurimmaksi osaksi eskarilaisia, mutta joukkoon liittyi myös vanhempia ryhmiä kouluilta. KidsDraw- tapahtumassa luimme lapsille ja kirjasta kohdan, jonka perusteella he saivat piirtää siihen oman versionsa tapahtumasta. Tapahtuma oli lapsista mukava ja erityisen kivaa oli tehdä jotain erilaista koko ryhmän kanssa, sillä kaikki ryhmäläiset saivat piirtää saman pöydän äärellä samalle paperille. Lapset olivat todella innokkaina piirtämässä ja uppoutuivatkin piirtämiseen tosissaan. Piirtämisen ohella lapset pääsivät tutustumaan kirjaston Mediamajaan ja heidän tarjontaansa. Meidän vetäjien mielestä tapahtuma oli onnistunut, kun lapset lähtivät hymy huulilla samoin kuin me vetäjätkin.

 

KidsDraw on tapahtuma, jota Kouvolassa vetävät Tiina Ikonen ja Sabine Suorsa eri teemoilla. Lainasimme tapahtuman ideaa peliviikolle ja saimme kerättyä joukon hyvän mielen kuvia jalostettavaksi eteenpäin pieniksi pelitarinoiksi.

 

Sosionomiopiskelijat Julia ja Jonna

 

kuvaaja: Jonna Vyyryläinen