Korona-vuosi on entisestään lisännyt jännitteitä yhteiskunnan sisällä. Vastakkain on asetettu milloin vanhat ja nuoret, kaupungit ja maaseutu tai kantaväestö ja maahanmuuttajat. Maamme rajoja on haluttu suojella virukselta, jota kukaan ei voi paljain silmin nähdä ja tunnistaa.
Valitettavasti ihmisten epävarmuus ja ymmärrettävä pelko oman terveyden puolesta on löytänyt tiensä myös muutenkin kärkkääseen sosiaalisen median keskustelukulttuuriin kuin myös politikkojen retoriikkaan.
Yhteiskuntatieteissä on aina käsitelty toiseuden käsitettä, ja miten ihmiset mieltävät kuuluvansa tiettyihin joukkoihin. Kansalaisvaltiot on pitkälti rakennettu sen varaan, että yksilöt tuntevat kuuluvansa johonkin ryhmään. Nationalismin rumat kasvot näyttäytyivät viime vuosisadan suursodissa, joiden jälkeen vallitsi tahtotila, jossa maapallo haluttiin nähdä enemmän yhteisenä kotina, missä maahanmuutto ja ihmisten halu parantaa elämänlaatuaan nähtiin positiivisena voimana.
Nyt, luonnon resurssien ollessa tiukoilla, elintilamme kavetessa ja taistellessamme tuotannon epätasaisen jakautumisen kanssa, kansallismielisyys on jälleen nousussa. Tämä heijastuu muukalaisvihamielisyytenä ja rasismina, jota ei pitäisi koskaan hyväksyä.
Erilaisuutta on kuitenkin monenmoista ihonväri, uskonto tai kansalaisuus pois lukien. Kiusaaminen, pilkka ja pahimmillaan väkivalta osuvat kipeästi liian moneen lapseen, nuoreen sekä aikuiseen. Usein vain sen vuoksi, että heidän käytöksessään, ulkonäössään tai mielipiteissään ja elämäntyylissään on jotain sellaista, johon tarttua.
Empatia ja erilaisuuden sietokyky ovat ominaisuuksia, joita tulee opettaa ja vahvistaa. Meillä kaikilla on vastuumme esimerkiksi siitä, miten puhumme ja käyttäydymme lasten läsnä ollessa. Jos huomaamme ympärillämme, että joku joutuu kiusaamisen tai pilkan kohteeksi, niin jo asiasta vaikeneminen ja katseen muualle kääntäminen on väärin.
Vietämme rasismin vastaista päivää 21.3. Oma toiveeni olisi, että jaksaisimme olla lempeämpiä kaikkia kanssaihmisiä kohtaan ja olisimme enemmän dialogissa myös heidän kanssaan, joiden elämäntilanne tai kulttuuri vaikuttaa itselle vieraalta. Toivon myös, että uskallamme asettua heidän puolelleen, joiden näemme joutuvan epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Loppujen lopuksi olemme kaikki ihmisiä, joiden perustarpeet ovat samanlaisia, ja jotka kaipaavat hyväksyntää, kiintymystä ja kunnioitusta.
Teksti: Vappu Myllärinen
Kuva: Andrew Wilus, Pexels