Me olemme rakentaneet kokonaisen vuoden kotia perheellemme. Mielikuvissa olemme rakentaneet elämäämme ja kotiamme jo kauankin, mutta ihan konkreettisesti rakennutimme ammattilaisilla talon. Nyt olemme päässeet ihanaan vaiheeseen: saan sisustaa koko palavan intoni edestä.

Toki samalla huomaan jokaisen pienenkin yksityiskohdan seinissä, lattioissa, katoissa… ja myös virheet! Niitä riittää, eikä ammattilaisten jälki ole aina ihailtavaa. Nyt meillä on kuitenkin oma tupa, oma lupa.

Iloa prinsessanurkkauksesta

Saan rakentaa oman prinsessanurkkaukseni ja pyykkihuoneen piristävät kaunistukset. Minun ei tarvitse ottaa huomioon muuta kuin muut perheenjäsenet ja budjetti. Onneksi olen kirppisten suurkuluttaja, eikä kauneus ole rahasta kiinni.

Tämä kaikki pistää miettimään elinympäristön viihtyisyydestä saatavaa hyvinvointia, jonka tunnen sekä henkisesti että fyysisesti. Kun ikkunoista tulvii valoa ja luontoelämyksiä, voimaannun pelkästä katsomisesta – ja ihan vaan olemisen ihanuudesta.

Vuoropuhelua luonnon kanssa

Miten paljon meihin vaikuttaakaan rakennettu ympäristö, saati luonto? Elinympäristön harmonia ja estetiikka tekevät olollemme hyvää. Onhan tästä puhuttu ja tehty tutkimuksia! Kaikki rakastavat aitoutta, puhtautta ja kauneutta sekä niiden yhteisvaikutusta ja vuoropuhelua.

Oma, katettu terassi kuuluu Virkkulan kylän senioriasuntoon Kouvolan asuntomessualueella.

Kun pohdin laitosten estetiikkaa, alan voida pahoin terveenäkin. Hoivakodin senioriturvalliset kalusteet ovat usein suorastaan rumia, lattia samaa pesunkestävää harmaata kaikkialla ja ikkunasta näkyy vain kaihtimet. Mikä on vaikutus mielentilaan? Entä jos tila olisikin kuin koti viherkasveineen?

Seniorisohvan sametti-ihanuutta

Mitä jos hoivakodeissa saisi prinsessapäivän, kuninkaantuolin ja pitkän laiskan aamun niin halutessaan? Potilasturvallinen muotoilu voi kai olla kaunistakin.

Kävin Kouvolan Asuntomessuilla yllättymässä iloisesti. Lämpimimmän vaikutuksen minuun tekivät seniorihuonekalut, siirrettävät pienet Lapinjärvi-talot ja Virkkulan kylän senioritalot. Asiakas on otettu monin tavoin huomioon, tinkimättä viihtyvyydestä.

Sametti-ihanuus houkuttaa Lapinjärvi-talon olonurkkauksessa.

Seniorituoli voi todellakin olla kaunis korkeaselkäinen pinnatuoli, ja seniorisohvaksi on luotu 1950-luvun tyylinen sirojalkainen, värikäs sametti-ihanuus. Apuvälineet keittiössä ja pesutiloissa voivat olla värikkäitä tai huomaamattomia, toimivia mutta kauniita tai kokonaisuuteen häivytettyjä. Alemmas laskeutuva astiakaappi, liukastumista ehkäisevä lattiamateriaali tai aputangot keittiössä ja suihkutiloissa ovat tyylikkäitä ja käteviä!

Siirrettävät mini-kodit ovat juuri sopivan kokoisia. Yläparvella on tilaa niin tavaroille kuin vieraileville sukulaisillekin.

Virkkulan kylän taloissa asukkaalla on oma kaunis ja toimivasti kalustettu huoneisto. Pieni makuutila on tapetilla tai maalilla sisustettu ihanaksi unisopeksi. Asunnoissa on sekä oma yksityinen, katettu terassinsa että kutsuvat yhteistilat seurusteluun. Tapetteja ja värejä on käytetty ihastuttavan nerokkaasti. Xamkin opiskelijat ovat sisustaneet Virkkulan kylän asunnot. (Tämän blogin yläkuvassa on yksi lämpimän persoonallisista sisustuksista.)

Unisoppi rauhoittaa nukkujansa Virkkulan kylässä.

Italian muotoiluvinkkejä hoivakoteihin

Time2Grow-hankkeessa pyysimme ja saimme kahdelta italialaiselta muotoilijaopiskelijalta näkemyksiä hoivakodin tilojen esteettisyydestä. He antoivat helposti toteutettavia muutosehdotuksia ja muutamia pieniä oivalluksia.

Jokaiselle ruokailijalle luodaan esteetön näkymä ikkunasta ulos luontoon. Viherkasveja laitetaan riippumaan katosta telineellä ruokapöydän ylle. Pöydälle varataan paperia, johon voi halutessaan piirtää tai jonka voi sotkea. Lattiaan maalataan väriviivat, joita pitkin voi kulkea haluamaansa tilaan; jokainen tila on siis ”värikoodattu”. Lisäksi ehdotettiin kirjoja hyllyihin, vaikka vain katseltaviksi.

Voiko hyvinvointia lisätä näin helpoin konstein? Kokeillaanko?

Vanhuus ei ole sairaus vaan elämänvaihe

Asuntomessuilla minulle tuli sellainen olo, että vanhuus ei olekaan rangaistus. Vanhuus on vain uusi elämänvaihe. Tietyt asiat pitää toki ottaa huomioon, mutta vanhuus voi silti olla omannäköinen ja tuottaa hyvinvointia. Kivi vierähti sydämeltäni – toivoa on.

Haluan itsellenikin seniorikelpoisen Sofia-pinnatuolin!

Teksti ja kuvat: Minna Lehesvuori, Time2Grow-hankkeen projektipäällikkö

Kyllä kelpaa istuskella Sofia-pinnatuolissa Lapinjärvi-talon keittiössä.
Tyylikäs aputanko Virkkulan talossa tukee itsenäistä selviytymistä keittiöaskareista.
Lapinjärvi-talon astiakaappi laskeutuu käyttäjän tasolle.

Lue lisää:

http://www.virkkulankyla.fi/portfolio/kouvolan-virkkulankyla/

https://www.sttinfo.fi/tiedote/ensimmaiset-ikaantyneille-suunnatut-lapinjarvitalot-rakennetaan-tana-vuonna?publisherId=56401906&releaseId=66559473