Aloitin lokakuun alussa Xlabilla työkokeilussa kun oltiin saatu vihdoin kaikki byrokratia hoidettua.  Pari ensimmäistä viikkoa olin ihan pää ymmyrkäisenä kun en suurinpiirtein ymmärtänyt kieltä mitä puhuttiin…Pikkuhiljaa digikieli ja pelimaailma tuli tutummaksi ja nyt parin kuukauden jälkeen olen jo ”natiivi”.

Kerron hieman itsestäni. Olen siis jo kypsemmän iän omaava äiti-ihminen, joka on valtavan kiinnostunut tapahtumajärjestämisestä. Jo teininä ammattikoulu aktiivina järjestettiin kaikenlaisia tapahtumia ja haaveilin jo silloin tapahtumajärjestäjän työstä mutta silloin kävi toisin. Viime keväänä kävin Cursorin järjestämän tapahtumajärjestäjän kurssin ja silloin tutustuin xlabin toimintaan ja rohkeasti kysyin tytöiltä töitä ja siitä alkoi järjestymään tämä kokeilupaikka.

Syksyn aikana olen osallistunut ihan ruohonjuuritason tehtäviin, tapahtuma-osallistujien nimikylttien tekemisestä hankekuvaus järjestelyjen suunnitteluun.

 

Tapahtumia joihin olen päässyt mukaan osallistumaan syksyn aikana:

Future Business Race: Pasaatissa ja Kotkan keskustassa toisen asteen opiskelijoille järjestetty yrittäjäkasvatukseen liittyvä kilpailu, jossa opiskelijat vastasivat älypuhelin sovelluksessa olleisiin yrittäjyyteen liittyviin kysymyksiin.

Nordic business Forum: Päätapahtuma Helsingin Messukeskuksessa, josta striimaus Kampukselle. Järjestettiin Anne-Marin kanssa luokkatilaan rento striimin katselupaikka, jossa tarjottiin lokoisat katseluolosuhteet popcornin ja muiden herkkujen kera. Kohokohtana varmasti, tai ainakin minulle George Clooneyn haastattelu aiheesta ’Storytelling, bränding and legacy’.

Xlabilla järjestettiin Digiverstaan hankekuvaussessio, jossa päivän aikana stailattiin kuvaajan kanssa monta erilaista taustaa ja tilannetta eri hankkeiden kuvia varten. Tässä pääsin hyödyntämään aikaisempaa sisustaja-stailaajan koulutustani ja sain ammattikuvaajalta kehuja. Hyvä minä! 🙂

Kymenlaakson matkailuparlamentti, Merikeskus Vellamossa, Xlab on Cursorin ja Xamkin yhteisprojekti, joten pääsin mukaan myös näihin yhteistapahtumiin. Matkailuparlamentissa otin vieraita vastaan ilmoittautumispisteellä ja huolehdin vieraiden ja tilaisuuden puhujien viihtyvyydestä.

Älykäs kaupunki seminaari, Merikeskus Vellamossa, oli Cursorin järjestämä tapahtuma, jossa myös otin vastaan vieraita ja jaoin nimikylttejä sekä huolehdin vieraiden viihtyvyydestä.

Digiverstaan päätösseminaaria vietettiin Kampuksen auditoriossa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Paikalla oli puhujia niin mobiilipelaamisen kuin teknologian hyödyntämisen hyvinvoinnin edistäjänä kuin yrittäjyyden parista.

Kampuksella vietettiin myös Kansainvälistä yrittäjyysviikkoa ja meillä oli yrittäjiä jakamassa tieto-taitoa sekä kampuksella että Xlabilla, Oma SP avasi sijoittamisen saloja ja viikko päättyi Alumnien aamukahvihetkeen, jossa kuulimme vanhojen opiskelijoiden uratarinoita.

Joulukuun alussa järjestetään Plastic Free Challenge, jossa olen ollut mukana alusta asti, mutta jospa siitä tulisi ihan oma postaus. 🙂

Lisäksi olen omana projektina miettinyt ’aamukahvi-tapahtumaa’ opiskelijoille teemalla ’Esiintymiskammosta eroon’, mutta siitäkin myöhemmin lisää.

Tärkein meinasi unohtua: Jouluihmisinä minä ja Anne-Mari ideoitiin ja toteutettiin Xlabin jouluikkuna, joka myös ilmoitettiin Kotkan Kauppatien Kaunein Jouluikkuna- kilpailuun. Anne-Mari taidokkaasti väkersi tähtiä ikkunaan ja Goodwilltä hankittiin materiaalit ikkunan muuhun koristeluun. Käykäähän kaikki äänestämässä!

Kuulemiin,

Ilona