Hankkeemme tekee yhteistyötä bulgarialaisen Sungurlaren kunnan kanssa. Tutustuimme syyskuun alussa Sungurlaren ja sen lähikuntien lasten ja perheiden palveluihin. Vierailun ohjelmaan kuului myös taidepajan järjestäminen päiväkodissa, minkä toteutuksesta olimme vastuussa.

Projektimme taidepajakokeilut ovat iso osa toteutustamme. Taidepajat ovat saaneet inspiraationsa Kouvolassa 2017-2018 järjestetyistä Kids Draw –taidetapahtumista. Kids Draw on kaikille avoin tapahtuma, jossa lapset vanhempineen kokoontuvat pitkän pöydän äärelle taiteilemaan tapahtumapaikasta tai ajankohdasta nousevan teeman mukaan. Kaikki taidetarvikkeet löytyvät paikan päältä ja ovat osallistujien yhteisessä käytössä. Konseptiin kuuluu myös mehutarjoilu pienen purtavan kera. Tätä mallia soveltaen veimme Kids Draw –tapahtuman Bulgariaan, Sungurlaren päiväkotiin.

 

Päiväkodin pihalla. (Kuva: Tiina Ikkonen)

Kumppanimme Sungurlaren kunnassa hoitivat tapahtumaan tarvikkeet ja tarjoilut. Me toimitimme etukäteen tarvikelistan ja kuvauksen mitä tapahtumassa tehtäisiin. Päiväkoti tiedotti ja kutsui vanhemmat mukaan tapahtumaan, jonka oli tarkoitus toteutua vierailumme ensimmäisen päivän iltapäivässä. Vierailuohjelmamme kuitenkin eli päivän aikana sen verran, että jouduimme siirtämään taidetapahtuman seuraavaan päivään, minkä vuoksi vanhemmat eivät enää voineet osallistua, vaan tapahtuma pidettiin lapsiryhmälle.

 

Välipalatarjoilu kuuluu taidepajakonseptiin. (Kuva: Tanja Mäkelä)

Kun saavuimme päiväkodille, 14 lasta, päiväkodin johtaja, opettaja ja avustaja odottivat meitä jännittyneinä. Jännitti kieltämättä meitäkin, eikä ihan vähääkään… Kävimme tuumasta toimeen ja esittelimme mansikka-tintamareskilla, mitä tulisimme tekemään. Piirsin siis isoon paperiin mansikan ja leikkasin sen keskelle kasvojen kokoisen aukon. Samalla kerroin englanniksi, mitä tekisimme ja mukanamme ollut sosiologian professori Ilona tulkkasi lapsille. Ilonasta oli meille iso apu, en tiedä mitä työpajasta olisi tullut ilman häntä!

Jaoimme lapset pienryhmiin ja annoimme ryhmille omat teemat (avaruus, vedenalainen maailma ja viidakko), joiden ympärille he saivat luoda omat piirustuksensa. Ryhmille annettiin iso, yhteinen paperi, jossa oli valmiita ”pään aukkoja”. Kuhunkin teemaan syntyi myös tarinat, jotka saimme kirjattua Ilonan avulla.

 

Avaruus-teemaan syntyi muun muassa kaksi Mars-planeettaa. (Kuva: Tanja Mäkelä)

Tintamareskeista voidaan puhua myös elävinä kulisseina. Valmiita töitä ja tarinoita esitettiinkin reippaasti ”yleisön” edessä, oma naama oman kuvituksen kohdalla. Hetki oli täynnä kikatusta ja iloisia ilmeitä! Lapset olivat sitä mieltä, että he voisivat tehdä lisää tintamareskeja ja pyytää muitakin lapsia jatkamaan heidän tarinoitaan. Tapahtuma päättyi lasten laulu- ja tanssileikkeihin sekä tarjoiluista nauttimiseen. Lapset myös esittelivät vanhemmilleen ylpeinä omia töitään, kun oli kotiinlähdön aika.

 

Viidakko-teeman ympärille syntyi hauska tarina lempeästä leijonasta, apinasta, banaanista, puusta ja papukaijasta. (Kuva: Tanja Mäkelä)

Jälkikäteen kuulimme, että osa lapsista oli toisilleen tuntemattomia eikä kaikilla ollut yhteistä kieltä. Tämä huomioiden, työskentely pienryhmissä oli onnistunutta, sillä lapset huomioivat hyvin toisensa. Opettaja pohti, että voisi jatkossakin työskennellä näin, mutta mietti, että sitä voi olla vaikea toteuttaa, kun on yksin 30 lapsen kanssa. Alkuperäinen ajatus olikin, että vanhemmat olisivat osallistuneet tekemiseen yhdessä lapsensa kanssa. Näin opettajan ei tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen lapsen ohjaamisesta erikseen.

 

Vedenalainen maailma -teeman pienet taiteilijat työn touhussa. (Kuva: Tanja Mäkelä)

Olemme käynnistäneet lokakuussa Kotkassa ja Haminassa Valon talo –taidepajat perheille, joissa kokeilemme nimenomaan lapsen ja vanhemman yhteistä taidetyöskentelyä. Näitä kokemuksia jaamme myös Bulgariaan.

 

Kirjoitti

Tiina Ikkonen, TKI-asiantuntija | Palvelumuotoilu