Tiesitkö, että Savonlinnassa 3K-tehtaalla on nykyaikainen teollisuustasoinen 3D-tulostuksen PILOT-ympäristö avoinna tutkijoille ja yrityksille? Tai että Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) pihalle on pystytetty testitaloja, joilla voidaan tutkia puurakenteen toimivuutta erilaisissa sää- ja ilmasto-olosuhteissa? Tai että Kuitulaboratoriossa tutkitaan aivan uudenlaista energiatehokasta, mutta lempeää menetelmää kiertotalouden hienonnusprosesseihin, jonka nimi viittaa alun perin halaamiseen?

 

Näistä ja monesta muusta mielenkiintoisesta aiheesta löytyy omat artikkelinsa ja paljon lisätietoa Xamkin Metsä, ympäristö ja energia -vuosijulkaisusta (2021), joka valittiin jo kolmannen kerran peräkkäin Xamk Vuoden julkaisu -kilpailun yleisöäänestyksen voittajaksi. Osuvasti äänestäjätkin ovat kuvanneet julkaisun olevan ajankohtainen kokonaisuus, johon on koottu tulevaisuuden kannalta tärkeää tietoa ja tutkimusta. Vahvan metsäbiojalostamon ja biotuoteteknologian kehitystyön rinnalle on tuotu uusia materiaalitutkimuksen ja prosessitekniikoiden sekä teollisen puurakentamisen avauksia.

 

Käy sinäkin lukemassa mitä Savonlinnassa sekä Xamkin muilla tutkimusyksiköillä Mikkelissä, Kotkassa ja Kouvolassa tutkitaan, kehitetään ja innovoidaan Metsä- ympäristö ja energia -fokusalueella.

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-408-9

 

 

Noora Haatanen, TKI-asiantuntija, Kuitulaboratorio