Peliala suunnannäyttäjänä kohti pandemiaresilienttiä koulutusta, eli PARK-hanke pyrkii tuomaan tuoreita tuulia myös Kajaanin kulttuuri- ja matkailualan tekijöille. Kajaanin ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa paikalliset toimijat pääsevät tutkimaan miten he voisivat hyödyntää XR-teknologioita omassa työssään. 

Pandemian kurimuksessa 

Peliala ei pandemiasta hätkähtänyt. Viivästyksiä kehitysprosesseissa on tosin nähty runsaasti. Venyneistä aikatauluista huolimatta pelialan taloudellinen kasvu jatkui ihmisten viettäessä pandemiavuoden aikana entistä enemmän aikaa kotonaan. Kasvu oli jatkuvaa jo ennen pandemiaa ja kiihtyi entisestään pandemian aikana. 

Kulttuuri- ja matkailualoilla pandemian vaikutus oli täysin päinvastainen kuin pelialalla. Asiakasmäärät tippuivat pohjalukemiin, kun teattereihin ja näyttelyihin sai mennä vain kourallinen katsojia, jos ollenkaan. Maasta toiseen liikkuminen, sekä muiden ihmisten kohtaaminen kiellettiin ja matkailijoiden määrät romahtivat. Verratessa peliteollisuutta kulttuuri- ja matkailualoihin nousee mieleen kysymys: voisiko peliteollisuuden tuottoisia ja pandemiaresilienttejä toimintatapoja hyödyntää myös kulttuurin ja matkailun parissa? 

XR-teknologioista uusia ratkaisua 

Kajaanin ammattikorkeakoulu lähestyy kysymystä XR-teknologioiden kautta. Miten XR-teknologioita voisi soveltaa esittävän taiteen, kuvataiteen ja matkailun yhteydessä? Ja mitä se XR tarkoittaa? 

XR tarkoittaa extended realitya, eli laajennettua todellisuutta. XR on yleistermi, joka kattaa kaikki virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden kaltaiset ympäristöt. Kaksi tunnetuinta XR:n osa-aluetta ovat virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR). 

Virtuaalitodellisuuteen sukelletaan usein puettavan kypärän avulla, kun taas lisättyä todellisuutta voi käyttää esimerkiksi älypuhelimella tai tabletilla. Molemmissa tapauksissa käyttäjä tarkastelee enemmän tai vähemmän kuvitteellista maailmaa näytön läpi. Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus voivat sulautua iloisesti yhteen (esimerkiksi VR-laitteiston ulkomaailmaa havainnoivien kameroiden avulla), joten selkeyden vuoksi hankkeessa niputetaan nämä teknologiat XR-lyhenteen alle. 

Varsinaisia ratkaisuja pyritään löytämään loppuvuodesta järjestettävissä työpajoissa. Näihin työpajoihin osallistuville ammattilaistahoille annetaan uusia työkaluja omien haasteidensa selättämiseen XR-teknologioiden muodossa, sekä avataan uusia näkökulmia kyseisten teknologioiden avulla. Työpajoihin osallistuu myös pelialan opiskelijoita, joiden kanssa ammattilaistahot voivat työstää työpajoissa syntyneitä ideoita kohti prototyyppiä. Kamk järjestää kolme työpajaa, jotka ovat suunnattu kainuulaisille kuvataiteilijoille, esittävän taiteen tekijöille, sekä matkailualan toimijoille. 

 

Kirjoittanut: Hemmo Kauppinen, Kajaanin ammattikorkeakoulu

#parkhanke #pelialasuunnannäyttäjänä #luovaaosaamista #esr #eu #vipuvoimaa #LABfinland #jamk #kamk #xamk