Future Proof –ennakointikoulutukseen osallistujilla oli mahdollisuus tutustua virtuaalimaailmaan lokakuussa, kun VR-lasit viriteltiin käyttöön toisen koulutuskerran päätteeksi.

”Jännittävää, muttei pelottavaa” kertoi Lavis lavatanssijumppa -yrittäjä Sirkku Pusa omasta kokemuksestaan. Pusa on yksi Future Proof -ennakointikoulutukseen osallistujista. Hän etsii mieli avoimena uusia tuulia liiketoimintansa kehittämiseksi ja näkee VR-teknologiassa mahdollisuuksia myös omalle alalleen. ”Ymmärrän hyvin, miksi tämä koukuttaa. Virtuaalimaailmassa pääsee karkuun ankeaa todellisuutta”, Pusa jatkaa.

Mutta mistä VR-teknologiassa oikeastaan on kyse?

Virtuaalitodellisuus (VR) teknologiana on pikkuhiljaa saavuttanut myös kotitaloudet, kun erityisesti nuorten pelikoneisiin on liitetty VR-lasit ja kehitetty keinotodellisuuteen houkuttelevia pelejä. Mutta tästä huolimatta suuri yleisö on varsin kokematonta virtuaalitodellisuuden saralla.

Wikipedia tietää kertoa, että virtuaalitodellisuus on keinotekoinen ympäristö, joka joko simuloi todellista ympäristöä tai on täysin kuvitteellinen. Ympäristö piirtyy puettavien VR-lasien linsseihin ja päätä liikuttamalla henkilö voi katsella ympärilleen keinotodellisuudessa.

Xamkin FUEL-tilassa VR-kokeiluja

Future Proof -ennakointikoulutus järjestettiin Xamkin kampuksella Kouvolassa. FUEL-tila (Future Experience Lab) on älykäs yhteiskehittämisen tila, jossa uusin teknologia on helposti käsillä.

Paja-assistentti Joel Eronen kertoo, että tällä hetkellä VR-teknologian suhteen pääpaino on nimenomaan kokeiluissa ja tarpeellisten virtuaalisisältöjen kartoittamisessa. Rohkaistaan siis kävijöitä ottamaan ensi askeleita virtuaalimaailmassa ja sen myötä pohtimaan omia tarpeitaan mahdollisten sisältöjen suhteen. Lähes kaikkea on maailmalla tarjolla!

Vapaa-ajan pelien lisäksi virtuaalitodellisuutta hyödynnetäänkin laajalti työelämässä. Esimerkiksi koulutussimulaattoreissa voidaan oppia tehtäviä, joiden harjoittelu oikeassa ympäristössä olisi liian kallista tai vaarallista: Lentosimulaattori jäljittelee lentokoneen ohjaamoa; kirurgisia toimenpiteitä harjoitellaan omassa simulaattorissaan.

”Koulutuksessa 3D-mallinnosten tarkastelu virtuaalimaailmassa auttaa näkemään paremmin kappaleen koon ja havainnollistaa käytettävyyteen liittyviä seikkoja”, Eronen toteaa.

Mihin Sinä hyödyntäisit keinotodellisuutta?

 

Kirjoittaja

Kati Viljakainen

projektipäällikkö Future Proof Kymenlaakso -hanke