Uusille urille -hanke saatiin vauhdikkaasti käyntiin tiistaina 12.3.2019 Mikkelissä pidetyillä starttikahveilla. Paikalla oli yhteistyötahoja Xamkista, Esedulta, Mikkelin kaupungilta ja Samiedusta. Tutustuimme porukalla ja jokainen esitteli itsensä ja oman työroolinsa sopivien hashtagien avulla, joista muodostui myös hyviä avainsanoja meidän hankkeelle! Sanat löytyvät alla olevalta videolta.

 

 

Mukana olevat tahot kuvasivat myös omia tavoitteitaan hankkeelle. Tämä onnistui näppärästi legoista rakentamalla! Alla näet Esedun, Samiedun, Mikkelin seutukirjaston ja Xamkin visiot hankkeen toteutumisesta. Rakennelmat kuvaavat nuorten haasteita polulla opiskeluista työelämään sekä erilaisia tuki- ja ohjaustoimia sen matkan varrella.

 

Samiedun, Esedun, Xamkin sekä Mikkelin seutukirjaston visiot nuorten polusta työelämään sekä Uusille urille -hankkeen toteutuksesta.

Alkutapaamisen perusteella meillä on kasassa aivan huippuporukka, jonka kanssa työskentely on myös hauskaa. Hankkeen etenemistä voit seurailla tästä blogista. Lisäksi teemme julkaisuja yleisesti tulevaisuuden työelämästä, ohjauksesta, uratarinoista, nuorten ja työntekijöiden haastatteluista ja niin edelleen. Pysy kuulolla ja tiedät miten työelämään voi valmistautua!

 

Antti Rantaniva
TKI-asiantuntija, Xamk / nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia

Twitter: @ARantaniva