Minä keltanokka, uusi ihminen Juveniassa. Aluksi on paljon salasanoja. Työnantaja on kohdellut minua lämpimästi. Hankerutiinien käynnistäminen tapahtui vaivattomasti TKI-palvelujen ja kollegojen tuen myötä. Kiitos! 

 

Minä, hankkeita nähnyt, nuoriso- ja vapaa-aika-alan kulkija. Nyt itse hanketyöntekijän roolissa. Miten osaan olla kuormittamatta arjen arvokasta työtä tekeviä? Hankeähkyä, sitä ei tarvita. Haluan olla tukenanne, arkea ja ohjausta kehittämässä.  

 

Minä luen. Koen löytäväni hankesuunnitelmasta oleellisen: nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen. Oletan, ettei kukaan ammattilainen ole tätä vastaan. Hanketiimini on samaa mieltä.  

 

Me korvat avoinna. Aloitamme kuunnellen: mistä löytyy kipukohtia, mitkä asiat ovat mallillaan. Mitä sanoo kumppanioppilaitoksen opiskelija? Onko koulutuksen ja ohjauksen ammattilaisella sama näkemys? Yritämme herkistyä ja tarkentaa. 

 

Me yllätymme. Meidät otetaan avoimesti vastaan. Nuorten parissa toimivat haluavat toimia ja näkevät itse muutoksen avaimet. Nuoret uskaltavat sanoa kehittämisideat ääneen ja nimetä hyvin toimivat jutut.  

 

Me: ”Ryhdytään hommiin. Aina voi jotain tehdä, jostain lähteä liikkeelle. Yksinäisyyttä ei saada tällä viikolla poistettua eikä ilmastonmuutosta hankkeen aikana pysäytettyä. Pienetkin liikahdukset ovat tärkeitä 

 

Me, yhessä eteenpäin. Vahvistamme asuntolojen pedagogista ohjausta. Terästämme nivelvaihetyötä vauhdittamalla tutor-toimintaa. Tarkennamme ohjauksen suuntaa kehittämällä seurantaa ja arviointia. Puemme koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä sanoiksi ja teoiksi 

 

Me, olemme liikkeellä ja innoissamme. 

 

Te, tervetuloa mukaan! 

Kirjoita kommentti

*