Kiinnostavatko kansainvälistymisen lähtökohdat, pohdituttaako partneriverkosto tai mietityttääkö myynti. Muun muassa näihin teemoihin johdattavat viennin konkarit lyhyillä yhteenvetovideoilla maksuttomalla vientiviikolla verkossa 12.-16.10.2020.

Vientiviikot tuovat helpolla tavalla tietoa viennin eri teemoista niin aloittelijoille ja aiheesta kiinnostuneille kuin jo pidemmälle ehtineille. Kukin voi tarpeidensa mukaan valita itseään kiinnostavat teemat YouTubessa avoinna olevasta soittolistasta, joka lähetetään ilmoittautuneille.  Yhden teeman pituus on maksimissaan 30 minuuttia ja videot ovat vapaasti katsottavissa vientiviikon aukiolon ajan.

Teemoihin johdattavat Etelä-Savon Vientiosaajat hankkeen Viennin valmennusohjelman asiantuntijat, joilla on yhteensä kymmenien vuosien kansainvälinen kokemus eri maista ja mantereilta sekä toimimisesta erilaisten yritysten kanssa.

Vaikkei vienti nyt olisikaan tärkeimpiä prioriteetteja tai kehittämisen kohteita, saa alustuksista eväitä myös muuhun liiketoiminnan kehittämiseen ja ainahan kannatta katsoa eteenpäin, summaa Niko Arola Etelä-Savon Vientiosaajat –hankkeen projektipäällikkö.

Vientiviikko toimii samalla ponnahduslautana 2.11. järjestettävään Oistpa Vientiä! vientiseminaariin, johon voi samalla ilmoittautua. Oispa Vientiä! -seminaarissa Mikkelissä ja verkossa luodataan tulevaisuutta, kuullaan yrityscaseja kuinka me se tehtiin ja nähdään mukaansatempaavia huippupuhujia. Tilaisuuden juontaa Anna Perho.

Vientiviikon ja seminaarin mahdollistaa Etelä-Savon Vientiosaajat –hanke, jota toteuttavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Pienyrityskeskus yhteistyössä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Etelä-Savon kauppakamarin kanssa. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.

Ilmoittautuminen Vientiviikolle  ja Oispa vientiä! -seminaariin tapahtuu samasta linkistä: http://dy.fi/4av

Seuraa Vientiviikko-tapahtumaa Facebookissa: http://dy.fi/4ab