Mikkelin lyseon keittiöstä työntekijät Riitta ja Jenni toivat esille keittiöhankkeen palaverissä ajatuksensa siitä, että lyseolla voisi kokeilla yhden linjaston vaihtoehtoa kahden sijaan. Perusteluna heillä oli se, että yksi linjasto olisi helpompi täydentää ja työergonomia muutenkin onnistuisi paremmin yhdessä linjastossa. Yhtä linjastoa oli kokeiltu pari vuotta sitten, mutta silloin asia oli palautettu entiseen jonojen muodostumisen perusteella. Asia oli jäänyt kuitenkin vaivaamaan ja nyt oli sopiva hetki ottaa asia esille.

Riitan mielestä toisella, Urheilupuiston koululla, jossa asiakasmäärä on sama (400 – 450) yksi linjasto toimii ihan hyvin. Joten, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Sanoin, että nyt hankkeen aikana olisi hyvä kokeilla uutta ja aikaisemminkin testattua. Niinpä Riitta ponkaisi siltä istumalta rehtorin kansliaan kysymään kokeilulle siunausta.

Niin lähdettiin liikkeelle kokeiluun ja kehittämissykliin oheisen kuvan mukaisesti (kuva 1). Kun kokeilun aloituspäivä oli sovittu, Riitta ja Jenni muuttivat vauhdilla linjaston yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin ulkopuolisena voi vain ihmetellä sitä osaamisen ja taidon määrää mikä näillä työntekijöillä on; kun halutaan kehittää omaa työtä, ei siihen sen enempää palaveriä tarvita.

Kuva 1.Kouluruokailun linjastoon liittyvä kehittämissykli Mikkelin lyseolla.

Mietimme yhdessä ennen kokeilua kuinka saisimme asiakkailta palautteen linjaston toiminnasta. Mietimme eri vaihtoehtoja: liitutaulua ja tukkimiehen kirjanpitoa, paperilappupalautetta ja oven-vierus-haastattelua. Mutta nämä eivät oikein tuntuneet hyviltä. Mietimme sitä, että hankkeen yhtenä tavoitteena on digitalisaation kehittäminen keittiöissä ja läksimme etsimään vaihtoehtoja sitä kautta. Niin päädyimme vaihtoehtoon, joka sopisi hyvin koulumaailmaan ja olisi vielä helppo käyttää; valitsimme Happy or Not asiakaspalautejärjestelmän.

Kun menin kokeilun ensimmäisenä päivänä paikalle, ruokasali näytti siltä kuin se olisi aina ollut sellaisessa asennossa. Tai oikeastaan se näytti vähän paremmaltakin! Jännittyneenä odotimme ensimmäisten oppilaiden saapumista. Ovet avattiin klo 10.30 ja oppilaita saapui syömään rauhalliseen tahtiin. Minkäänlaisia jonoja ei syntynyt. Ensimmäiset 200 ruokailijaa saatiin syötettyä ja olipa hienoa kuulla miten oppilaat kiittivät ruuasta! Ja tietenkin oli hauskaa nähdä mitä kiinnostusta Happy or Not – palautejärjestelmä heissä aiheutti. Ensimmäisen päivän tulokset olivat lupaavat eli 58 % suhtautui joko myönteisesti tai erittäin myönteisesti yhteen linjastoon (kuva 2.) Seuraavien kolmen päivän tulokset olivat vieläkin parempia: 74 %, 62 % ja 50 % asiakkaista oli tyytyväisiä yhteen linjastoon. Toki pohdimme Riitan ja Jennin kanssa myös sitä, mikä vaikutus ruualla saattaa olla tässä arviossa.

 

 

Kuva 2.Oppilaiden ja opettajien palaute yhden linjaston taktiikasta ensimmäisenä kokeilupäivänä.

Vuosi on vaihtunut uuteen ja asiakaspalautejärjestelmä jatkaa ahkerasti työtään lyseon koululla. Nyt vain kysytään linjaston toimivuuden sijasta: Miltä ruoka maistui? Kerrassaan mainio kehittämissykli ja nyt näyttää siltä, että yksi linjasto jää pysyväksi. Riitan kommentit vielä lopuksi tuntuvat tosi hienoilta; eräs oppilas oli kommentoinut toisille oppilaille, että tämä yksi linjasto on hyvä ja se on näille työntekijöille tärkeä asia. Ja taitaa myös olla niin, että työntekijöiden fysiikka kiittää siitä, että työskentely on linjaston ympärillä helpottunut. Erinomaista työtä Riitta ja Jenni!

Kuvat ja teksti:
Marja-Liisa Laitinen
TKI-asiantuntija