Ristiinan toimipisteen uudet lukiolaiset käynnistivät kouluvuotensa Kyläseikkailun merkeissä. Mukana olivat myös Yhessä! -hankkeen Jeesarit. Kyläseikkailussa oppilaat kiersivät neljän hengen ryhmissä erilaisia toiminnallisia rasteja, jotka oli sijoitettu ympäri Ristiinan kylää. Rastien kautta Jeesarit saivat hyvän tilaisuuden tutustua uusiin oppilaisiin tulevaa kouluvuotta ajatellen. Jeesarit esittelivät myös hankkeen toimintaa kertoen monista mahdollisuuksista, joita hanke Ristiinan lukiolle tarjoaa.

Jeesareiden rastilla oppilaiden tuli ryhmänä toimimalla ja keskenään kommunikoimalla saada käännettyä taikamatto ympäri jokaisen tiimiläisen ollessa sen päällä. Mikäli maton päältä putosi, alkoi tehtävä alusta. Jokaisen ryhmän lähestymistavat olivat omaperäisiä sekä kekseliäitä ja kaikki ryhmät saivatkin käännettyä maton jopa kaksi kertaa. Ryhmäläisten kasvoilla oli harjoitteen ajan leveät hymyt ja tunnelma oli iloisen kupliva. Jeesareiden kontakti nuoriin pyrittiin pitämään kannustavana sekä mukavan rentona, sillä rastin yhdeksi tavoitteeksi oli asetettu hauskanpito.

Muistiin kirjasi jeesari Emmi

 

Kirjoita kommentti

*