Tanska on pieni saarivaltio. Sen ihmiset eivät ole kuitenkaan vetäytyneet omille saarilleen tuulten pieksämiksi erakoiksi, vaan he ymmärtävät yhteistyön ja verkostojen voiman.

Saimme tuntea yhteisöllisyyden lämpimän henkäyksen syksysäässä, kun kävimme opintomatkalla Svendborgissa, Vejlessä ja Kööpenhaminassa. Kymmenen esimiestä kolmesta hoivayksiköstä ja me Time2Grow-hanketiimi hitsauduimme reippaaksi reissurevohkaksi neljän matkustuspäivän aikana.

Sillat yhdistävät Tanskaa ja ihmisiä

Minkä meri erottaa, sen sillat yhdistävät. Ison-Beltin kuusikilometrinen rakennustekniikan taidonnäyte oli kuin Golden Gate pienoiskoossa. Kauneudellaankin se häikäisi.

Tanskan sillat yhdistävät ja tuulimyllyt energisoivat.

Komeat sillat yhdistävät niin Tanskan satoja saaria toisiinsa kuin koko valtiota muuhun Skandinaviaan. Kertasimme kokemuksiamme Juutinrauman sillasta Ruotsin ja Tanskan välillä sekä Jännevirran puolikilometrisestä Kuopion kupeessa.

Silta-tv-sarjasta tutun Juutinrauman sillan näimme tällä matkalla lentokoneesta. Sen sillan Malmön puoleisesta päästä saimme matkatoveriksi, tulkiksi ja oppaaksemme Tainan, joka hoitaa suomenkielisten vanhusten asioita Ruotsissa. Hän kertoi koskettavasti, että kun vanhuksen muisti alkaa pettää, ruotsin kieli usein häviää. Äidinkieli, lapsena opittu, jää ainoaksi sillaksi muihin ihmisiin.

Opintomatkamme yhdisti meidät osallistujat toisiimme asiantuntijuuden ja ihmisyyden silloin. Vaikka pientä häikkää syntyikin aikataulutuksessa (meistä riippumattomista syistä), ”bridge over troubled water” rakentui yli kommunikaatiokatkosten – ja matka jatkui!

Lentokoneessakin voi verkostoitua

Matkamme palautteissa kaikki olivat tyytyväisiä erityisesti verkostoitumiseen. Ennen vain etäisesti tutut nimet sähköpostissa saivat nyt ystävän kasvot. Naamatutulle helpompi soittaa ja kysyä neuvoa.

Lentomatkaa pelkäsin jo etukäteen, sillä olin koneessa ensimmäistä kertaa parin vuoden takaisen aivoverenvuotoni jälkeen. Mennen tullen, nousuin laskuin, vierustoverini Eeva piti minua kädestä. Liikutun yhä uudelleen ja tunnen syvää kiitollisuutta hänen rauhoittavasta olemuksestaan ja olemisestaan. Ihminen ei ole saari, onneksi.

Eeva rauhoittaa sekä lentopelkoisia että luurankoja.

John Donnen (1572 – 1631) runo ”No man is an island” on innoittanut mm. Ernest Hemingwaytä. Tanskassa tämä iskulause pyöri päässäni, vaikka sen konteksti ja historialliset yhteydet ovatkin hieman toiset kuin tässä viittaamani. Pienet teot lähentävät meidät pienet ihmiset isoksi joukoksi, jolla on voimaa.

Svendborgissa vierailimme dementiakylässä. Sen asukkaat, henkilökunta, omaiset ja vapaaehtoiset tekevät yhteistyötä, jotta kaikilla olisi hyvä elämä. Erityisesti laajaan puutarha-alueeseen on panostettu. Vaikka ihminen tarvitsee ihmistä, hän kaipaa myös vapautta liikkua ja olla yksin.

Anette ja asukkaat hoitavat lemmikkejä Svendborgissa.

Vejlessä tutustuimme sairaanhoitajien koulutukseen. Korkeakoulurakennuksen moderni arkkitehtuuri mahdollistaa mainiosti sekä suunnitellut että satunnaiset kohtaamiset. Koulutusta meille esitellyt Hanne kertoi vahvoista silloista käytännön ja teorian välillä. Tärkeintä on rakkaus.

Hanne kouluttaa sairaanhoitajia Vejlessä.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Tulevaisuusseminaarissa tutkija Sami Myllyniemi kertoi Nuorisobarometri 2019 -tutkimuksen tuloksista. Huolestuttavimpana ilmiönä hän piti sitä, että nuorten sosiaalisen luottamuksen tunne on rapautumassa. Nuoret eivät ehkä enää kiinnostu matalapalkkaisesta hoivatyöstä ammattina.

Nykyisten nuorten eli tulevien vanhusten hoitaminen 70 vuoden päästä on varmasti kovin erilaista. Jylläävätkö digitaaliset välineet kasvokkaisen kommunikoinnin vai onko palattu leirinuotion ääreen tarinoimaan?

Miten voisimme lisätä kaikenikäisten yhteistyötä ja verkostoitumista? Millaisia siltoja voisimme rakentaa eri-ikäisten saarten välille?

Tommy Tabermann teki vuonna 1987 runon Pieni laulu ihmisestä. Sen alkusäkeet ovat: ”Ihminen tarvitsee ihmistä/ollakseen ihminen ihmiselle,/ollakseen itse ihminen.” Runon voi nähdä vastaiskuna V.A.Koskenniemen 70 vuotta aiemmin tekemälle runolle. Sen pääviesti on: ”Yksin oot Sinä, ihminen,/kaiken keskellä yksin,/yksin syntynyt oot,/yksin Sa lähtevä oot.”

Vaikka välillä kaipaan erakoitumista ja Koskenniemen yksinäisyyden paatos puhuttelee, olen useammin Tabermannin ja Donnen linjoilla. Retki Tanskanmaalle vahvisti uskoani, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja haluaa muillekin hyvää. Seurassa hyvyys tiivistyy.

Teksti ja kuvat: Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija ja siltasymbolisti

 

 

Jaa sivu