Hyvää ravitsemusta tukevilla palveluilla toimintakykyä ja elämänlaatua ikäihmisten kotona asumiseen.

Suomi ikääntyy kovaa vauhtia ja niin seniorien itsensä kuin omaisten ja terveydenhuollon tavoitteena on, että seniorit voisivat asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Oman asuinalueen palvelut eivät aina kuitenkaan tue kotona asuvan seniorien hyvää syömistä erityisesti silloin kun toimintakyky alkaa heiketä.

Tämä johtaa helposti negatiiviseen kierteeseen. Toimintakyky huononee, ikäihminen ei jaksa hakeutua toisten ihmisten seuraan ja syöminen heikkenee entisestään.

 

TAVOITTEET

Hankkeen tavoitteena oli kehittää kotona asuvien ikäihmisten hyvää ravitsemusta, toimintakykyä ja sosiaalista kanssakäymistä tukevia palveluja. Kehitettäviin palveluihin kuuluvat laajasti erilaiset kauppa-, ravintola-, koulutus- ja ohjauspalvelut.

Tavoitteena oli lisätä palvelujen saatavuutta, saavutettavuutta, kiinnostavuutta ja hyväksyttävyyttä.

Palveluja kehitettiin yhdessä kohderyhmän ja ruokaan liittyviä palveluja tuottavien tahojen kanssa.

 

TULOKSET

Hanke on päättynyt 30.10.2022. Hankkeen keskeiset tulokset on esitelty hankkeen kahdessa julkaisussa ja tällä verkkosivustolla olevissa muissa julkaisuissa. Hankkeen pääjulkaisut ovat tässä:

JULKAISU 1:

Ikäihmisten ruokaympäristö eri alueilla Suomessa. Ikäihmisten, palvelujen tuottajien ja kehittäjien näkemyksiä kauppa- ja ruokapalveluista.

Julkaisussa tarkastellaan ikäihmisten ruokaympäristöä neljällä eri alueella Suomessa. Ruokaympäristöstä tarkastelun kohteena ovat erityisesti ruokaan liittyvät palvelut ja niiden saavutettavuus, saatavuus, edullisuus, hyväksyttävyys ja houkuttelevuus ikäihmisten näkökulmasta.

Julkaisussa esitellään ruokaympäristöselvityksen tulokset. Selvitys osoitti, että ruokaan liittyvien palvelujen ikäystävällisyyttä on tarpeen kehittää. Se antoi myös myönteisen viestin hankkeen alueellisen kehittämisyhteistyön käynnistämiseen: ikäihmisten palvelutarpeet ja -toiveet halutaan tuntea paremmin ja palvelujen asiakaslähtöisessä yhteiskehittämisessä halutaan olla mukana.

Toivomme, että julkaisu laajentaa lukijoiden ajattelua siitä, millainen suomalaisten kotona asuvien ikäihmisten ruokaympäristö oli koronapandemiavuosien 2021 – 2022 aikana pilottipaikkakunnilla ja miten ymmärrystä ruokaympäristöstä
voidaan hyödyntää ikäihmisten ruokaan liittyvien palvelujen kehittämisessä.

 

JULKAISU 2:

Kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvien palvelujen kehittäminen. Palvelukokeilujen tuloksia ja hyviä käytänteitä monitoimijaiselle kehittämisyhteistyölle.

Julkaisun liitteet:

Liite 1: KYSYMYSPANKKI PALVELUKOKEILUJEN VALMISTELIJOILLE

Liite 2: VINKKIVIHKO IKÄIHMISTEN YHTEISÖLLISEN RUOKAILUN JÄRJESTÄJÄLLE 

Liite 3: IDEAPANKKI JA KOKEILUAIHIOITA IKÄIHMISTEN HYVÄN SYÖMISEN EDISTÄJILLE

Ikäruoka 2.0 -hankkeessa kehitettiin kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyviä palveluita ja alueellisen kehittämisyhteistyön tapoja. Päätavoitteena oli kokeilla ja mallintaa palvelujen kehittämistä eri alueilla ja tuottaa toimintamalli ikäihmisille suunnattujen ruokaan liittyvien palveluiden alueelliseen kehittämisyhteistyöhön.

Tässä julkaisussa kerromme Ikäruoka 2.0 -hankkeen alueellisen kehittämisyhteistyön ja palvelukokeilujen käytännön toteutuksesta, kokemuksista ja opeista ja esitelemme niiden pohjalta kuvatun Lähellä olevat ruokapalvelut tukemassa ikäihmisten yhdessä syömistä -toimintamallin.

Julkaisun keskeisenä viestinä on kannustaa tekemään kehittämistyötä yhdessä. Julkaisu on tarkoitettu monitoimijaisen alueellisen kehittämisyhteistyön ja kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvien palveluiden kehittämisen tueksi. Toivomme, että näille sivuille tallennettujen aineistojen ja toimintamallin avulla jokainen – niin kansalainen kuin yksityisen, julkisen tai kolmannen sektorin toimija – voi tarkastella ja tunnistaa mahdollisuutensa vaikuttaa ja osallistua alueellaan aktiivisesti ikäihmisten terveyttä, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä edistävien ruokaan liittyvien palveluiden kehittämiseen.

Toivomme, että tämä julkaisu innostaa ja auttaa kehittämään ikäihmisten ruokaan liittyviä palveluita monitoimijaisella yhteistyöllä, asiakaslähtöisesti ja kokeilevalla otteella.

 

TOIMENPITEET

Suomessa ikäihmiset asuvat erilaisilla alueilla, osa kaupungin keskustassa, osa taajamassa tai maaseudulla, ja erilaisilla asuinalueilla tarvitaan erilaisia palveluita. Hankkeessa kehitettiin palveluita ja toimintamalleja erilaisille alueille.

Hankkeen pilottialueina oli erityyppisiä asuinalueita Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Uudellamaalla. Etelä-Savon pilottialueet olivat Juva ja Mäntyharju. Pääkaupunkiseudun pilottialue oli Järvenpää ja Jyväskylässä Jyväskylän keskusta-alue.

Aluksi hankkeessa koottiin tietoa pilottialueista ja siitä, millainen ikäihmisten ruokaympäristö alueella oli. Hankkeessa selvitettiin, millaisia ruokaan liittyviä palveluja pilottialueilla oli ja millaisia palvelutarpeista alueen ikäihmisillä oli. Hanketoimijat jalkautuivat pilottialueille ja kartoittivat alueen palvelut, joita ikääntyneille oli tarjolla.

Tämän jälkeen pilottialueilla koottiin monialaisia kehittäjäryhmiä palvelujen kehittämisestä kiinnostuneista palvelujen tuottajista ja ikäihmisistä. Ikäihmisiä toivottiin mukaan kehittäjäryhmiin tuomaan ensikäden tietoa alueen ikäihmisten toiveista sekä testaamaan ja arvioimaan uusia ja kehitettyjä palveluja.

Pilottialueelle suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin uusia kotona asuvien ikäihmisten hyvää syömistä tukevia palveluja, kuten syödään yhdessä tapahtumia. Ikääntyneiden ruokasuosituksista tuotetiin käytännönläheinen opas ikäihmisten, palvelujen tarjoajien  sekä asiantuntijoiden käyttöön. Lopuksi monialaisen kehittämisen tapoja arvioitiin ja mallinnettiin.

Hankkeessa nostettiin esille erilaisten asuinalueiden ikäihmisten ja ruokaan liittyvien palvelujen tuottajien oma potentiaali kehittää yhdessä alueen palveluita. Hankkeen lähtökohtana oli tieto siitä, että hyvää ravitsemusta ja sosiaalista kanssakäymistä tukevat ruokaan liittyvät palvelut ovat tärkeä tekijä kotona asuvien ikäihmisten toimintakyvyn ja yhteisöllisyyden tukena.

Hanke osatoteuttajien verkkosivuilla

  • Gery ry (linkki Gery ry:n verkkosivuille)
  • Jamk (linkki Jamkin verkkosivuille)

Lisätietoja

Riitta Tuikkanen
projektipäällikkö
p. 040 772 3385
riitta.tuikkanen@xamk.fi

#ikaruoka

#ikäruoka
#temaararahaa

Tästä voit lukea Ikäruoka 2.0 -hankkeen tietosuojaselosteen. Tutustu myös Xamkin yleiseen tietosuojailmoitukseen.

Julkaisut

HANKKEEN JULKAISUT

Linkit verkkojulkaisuihin ja -artikkeleihin avautuvat uusiin välilehtiin.

YHTEISÖLLINEN RUOKAHETKI YLLÄPITÄÄ VIREYTTÄ. Xamk Next

(linkki julkaisuun)

HAnkkeen loppujulkaisut:

JULKAISU 1:

Ikäihmisten ruokaympäristö eri alueilla Suomessa. Ikäihmisten, palvelujen tuottajien ja kehittäjien näkemyksiä kauppa- ja ruokapalveluista. (linkki julkaisuun)

JULKAISU 2:

Kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvien palvelujen kehittäminen. Palvelukokeilujen tuloksia ja hyviä käytänteitä monitoimijaiselle kehittämisyhteistyölle. (linkki julkaisuun)

JULKAISUN 2 LIITTEET PDF-TIEDOSTOINA:

Liite 1: KYSYMYSPANKKI PALVELUKOKEILUJEN VALMISTELIJOILLE

Liite 2: VINKKIVIHKO IKÄIHMISTEN YHTEISÖLLISEN RUOKAILUN JÄRJESTÄJÄLLE

Liite 3: IDEAPANKKI JA KOKEILUAIHIOITA IKÄIHMISTEN HYVÄN SYÖMISEN EDISTÄJILLE

Kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvät palvelut Jyväskylässä (linkki julkaisuun)

Ravitsemusopas ikääntyneille (linkki oppaaseen)

Näringsguide för äldre personer (länk)

Niina Rantakari ja Teija Rautiainen KOKEILEVAN KEHITTÄMISEN YHTEISTYÖLLÄ LISÄÄ KÄYTTÄJÄLÄHTÖISYYTTÄ. Teoksessa: Haapala Anu (toim). 2021. Kestävää hyvinvointia kehittämässä 2021. Vaikutuksista kohti vaikuttavuutta. s. 64-70.

(linkki julkaisuun)

Kotona asuville ikäihmisille tarvitaan uudenlaisia hyvää syömistä tukevia palveluja

Kotona asuvat ikäihmiset kehittämään omia ruokapalvelujaan

Kotona asuville ikäihmisille hyvää syömistä tukevia palveluja

 

TAPAHTUMIEN ESITYKSET JA AINEISTOT

Linkit tapahtumien materiaaleihin avautuvat uusiin välilehtiin.

Hyvää ruokaa kotona asuville ikäihmisille -seminaari 4.10.2022

  • Satu Jyväkorpi, erityisasiantuntija, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Mitä hyväkuntoisen ikäihmisen kannattaa huomioida syömisessä, jotta toimintakyky pysyy hyvänä? linkki pdf-tiedostoon
  • Päivi Ahosola, erityisasiantuntija, Vanhusasiavaltuutetun toimisto, Ikäihmisten syrjäytyminen ja siihen vaikuttavat tekijät. linkki pdf-tiedostoon
  • Anu Jansson, osallisuusjohtaja, Vanhustyön keskusliitto. Yhdessä ruoka maistuu – ruokailun yksinäisyyttä vähentävä sekä sosiaalisuutta ja osallisuutta vahvistava merkitys. linkki pdf-tiedostoon
  • Suvi-Tuulia Leinonen, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Riitta Tuikkanen, projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Ikäruoka 2.0. Yhteisöllisen ruokailun kokeiluja – haasteita, onnistumisia ja jatkosuunnitelmia.        linkki pdf-tiedostoon
  • Minna Säpyskä-Nordberg, suunnittelija, Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen -ohjelma. Liikkuva vanhuus – yhteinen asiamme – hyviä toimintatapoja iäkkäiden liikuntaan Voimaa vanhuuteen -kunnissa. linkki pdf-tiedostoon
  • Niina Rantakari, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Ikäruoka 2.0. Ikäihmisten ruokaan liittyvien palvelujen monitoimijainen kehittäminen.                    linkki pdf-tiedostoon

 

Terveyttä ja vireyttä ruoasta -webinaari 30.9.2021

  • Anne-Maria Pajari, Helsingin yliopisto. Miten voimme lisätä terveyttä ruoan avulla  (linkki esitykseen)
  • Mari Olli, Sydänliitto. Sydänmerkki tuotteessa, kuinka tehdä parempia valintoja kaupassa (linkki esitykseen)
  • Anu Jansson, Vanhustyön keskusliitto. Ruokailun sosiaalinen ulottuvuus (linkki esitykseen)

Hyvä ruoka ja ravitsemus ikääntyessä -webinaari 3.12.2020

Tietoisku ikääntyneiden ruokasuosituksista Ikäruoka-aloitustilaisuuksissa 15.3. & 17.3.2021

Juvan Ikäruoka-aloitustilaisuus 15.3.2021

Juvan Ikäruoka-verkkotyöpajat 7.4., 21.4. & 4.5.

  • Yhteenveto ruokaan liittyvien palveluiden kehittämistarpeista ja palvelukokeilujen aiheista (linkki pdf-tiedostoon)

Juvan Ikäruoka-ideointityöpaja 15.6.2021

Mäntyharjun Ikäruoka-aloitustilaisuus 17.3.2021

Mäntyharjun Ikäruoka-verkkotyöpajat 8.4., 26.4. & 5.5.

  • Yhteenveto ruokaan liittyvien palveluiden kehittämistarpeista ja palvelukokeilujen aiheista (linkki pdf-tiedostoon)

Mäntyharjun Ikäruoka-ideointityöpajat 16.–17.6.2021

 

MATERIAALEJA JA LINKKEJÄ SIVUSTOILLE

Vireyttä seniorivuosiin : ikääntyneiden ruokasuositus

Ikäihmisten ruokapalvelut muuttuvassa toimintaympäristössä -hankkeen raportti

Voimaa ruuasta –hankkeen sivut

Voimaa ruuasta –lehti

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan sivusto

Sydänliitto

Ruokapalvelut helpottavat ikääntyneiden syömistä, Närvä Sini 2020

Ammattikeittiöosaajat ry

Ideoita palvelujen kehittämiseen

Kollega oli käynyt Ruotsin Kalmarissa ”Soppateatterissa”.  Vierailun aikana toteuttajat kertoivat, että teatteri toimi yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, sekä lounasaikaan että iltapäivällä ”after work” – aikaan. Tarjolla oli keittolounas tai päivällinen sekä viihdyttävää ja virkistävää ohjelmaa.

Pöydät kauniissa salissa oli katettu kahdeksalle hengelle, joten samalla tuli juteltua uusien ihmisten kanssa kun nautittiin keitosta, kaffeesta ja kulttuurista.

Kollegan vierailuillan ohjelmana oli Lill-Babsin teoksiin perustuva esitys. Illan päätteeksi oli yhteislaulua, johon oli helppo yhtyä rentojen ruotsalaisten mukana. http://vallenssoppteater.se/om-oss/

Kirjoittaja: Riitta Tuikkanen, Xamk

Nappi Naapurin tarkoitus on lisätä oikeita kohtaamisia toisiaan lähellä asuvien välille. Se on tarkoitettu naapuriapuun, tutustumiseen, keikkatöihin ja jakamistalouden edistämiseen. Lisätietoja https://nappinaapuri.fi  

Kirjoittaja: Riitta Tuikkanen, Xamk

Sini Närvä on koonnut Sydänliiton verkkosivullaan julkaisemaan artikkeliin hyviä vinkkejä siihen, mistä voi selvittää oman paikkakunnan tarjoamia ateriointimahdollisuuksia ja ruokapalveluja kotona ja kodin ulkopuolella.

Artikkeli löytyy tästä linkistä

https://sydan.fi/fakta/ruokapalvelut-helpottavat-ikaantyneiden-syomista/

Juvan ja Mäntyharjun pilottialueiden Ikäruoka-kehittämistoiminta

Tässä osiossa kerrotaan Etelä-Savon pilottialueiden Juvan ja Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisryhmien tapahtumista ja toiminnasta hankkeen toteutusaikana 2020 – 2022.

Kehittämisryhmät olivat kaikille avoimia, vapaamuotoisia ja maksuttomia yhteistyöfoorumeja. Niiden toimintaa koordinoi Ikäruoka 2.0 -hanke.

Osallistujia yhdisti kiinnostus kehittää Juvan ja/tai Mäntyharjun alueen kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyviä palveluita ja halu osallistua käytännönläheisten palvelukokeilujen toteuttamiseen palveluntarjoajana, -käyttäjänä tai yhteistyökumppanina. Yhteistyössä hyödynnettiin ketterää, alueellisiin kehittämistarpeisiin ja -intresseihin vastaavaa kokeilevan kehittämisen prosessia (kuva 1).

Syyskaudella 2021 molemmilla pilottialueilla saatettiin päätökseen palvelukokeilujen käytännön toteutusvaihe ja aloitettiin kokeilujen arviointi. Kevään 2022 aikana kehittämisryhmissä jatkettiin yhteistyöstä ja kokeiluista saatujen oppien kokoamista, kehitettyjen palvelujen jatkon suunnittelua, onnistumisista ja oivalluksista tiedottamista sekä hyvien toimintatapojen juurruttamista.

Voit tutustua Etelä-Savon pilottialueiden kehittämisyhteistyön vaiheisiin tarkemmin alta Juvan ja Mäntyharjun omista osioista (Huom! Alueiden kuulumiset ovat käänteisessä aikajärjestyksessä).

Kuvassa on kaavio Ikäruoka-kehittämisyhteistyön prosessista Etelä-Savon pilottialueilla Juvalla ja Mäntyharjussa. Kevätkaudella 2021 tunnistetaan alueellisia kehittämistarpeita ja valitaan niistä tärkeimmät jatkotyöstöön. Sen jälkeen ideoidaan ratkaisuja ja valitaan niistä lupaavimmat käytännössä kokeiltaviksi. Syyskaudella 2021 valmistellaan ja toteutetaan kokeilut. Talvella 2022 arvioidaan kokeilujen onnistumista ja tehdään kehitysehdotuksia jatkoa varten.
Kuva 1. Ikäruoka-kehittämisyhteistyön prosessi Etelä-Savon pilottialueilla Juvalla ja Mäntyharjussa. Talvella 2022 koottiin yhteistyöstä ja palvelukokeiluista saatuja oppeja, suunniteltiin palveluiden jatkoa ja juurrutettiin hyväksi havaittuja toimintapoja.

Juvan Ikäruoka-toiminta 2020 – 2022

Juvan Ikäruoka-kehittämisryhmässä eri sektoreiden toimijat ovat pohtineet, ideoineet ja kokeilleet yhdessä, miten tarjolle saataisiin entistä parempia ja monipuolisempia, kotona asuville ikäihmisille suunnattuja ruokaan liittyviä palveluita.

Tutustu alta Juvan alueen kehittämisyhteistyön vaiheisiin (Huom! Käänteinen aikajärjestys). Kevätkauden 2022 aikana kehittämisryhmässä jatketaan kokeiluista saatujen oppien kokoamista ja hyväksi havaittujen toimintatapojen juurruttamista.

Juvan Ikäruoka-kehittämisyhteistyössä mukana: (linkit aukeavat uusiin välilehtiin)

Kokeilujen kokemukset ja palaute jakoon

Kokeiluina järjestetyt Juvan Syödään yhdessä -tilaisuudet onnistuivat mainiosti. Tilaisuuksien yhteenlaskettu osallistujamäärä – yli 100 henkilöä! – ylitti odotukset. Lämmin kiitos kaikille tilaisuuksien ideoinnissa ja järjestämisessä mukana olleille sekä mahtavalle osallistujajoukolle!

Palautteen perusteella osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä tilaisuuksiin. Selvä enemmistö kertoi, että aikoo osallistua yhteisölliseen ruokailutapahtumaan toistekin ja todennäköisesti suosittelee tilaisuutta myös ystävälle tai läheiselle. Voit tutustua Juvan Syödään yhdessä -tilaisuuksien toteutukseen ja palautekyselyn tuloksiin tarkemmin yhteenvedosta (pdf-tiedosto aukeaa uuteen välilehteen).

Jatkamme kokeilukokemusten jakamista ja kokoamista kevään aikana haastattelemalla Syödään yhdessä -tilaisuuksien järjestäjiä. Suunnittelemme samalla, miten hyväksi havaitut ikäihmisten yhteisölliset ruokailutilaisuudet voisivat jatkua Juvalla myös kokeilujen jälkeen. Maaliskuun lopulle ke 30.3. suunniteltu yhteinen palautetilaisuus jouduttiin valitettavasti perumaan heikentyneen koronatilanteen vuoksi.

Syödään yhdessä -kokeiluissa mukana 100 ruokailijaa!

Juvan alueen Ikäruoka-palvelukokeilujen punaisena lankana oli testata erilaisia kotona asuville ikäihmisille suunnattuja yhteisöllisen syömisen tilaisuuksia. Marras-joulukuussa järjestettiin viisi kaikille kiinnostuneille avointa Syödään yhdessä -tilaisuutta. Kokeilut saivat innostuneen vastaanoton. Yhteisistä ruokahetkistä saapui nauttimaan yhteensä noin 100 osallistujaa.

Syödään yhdessä -tilaisuuksia järjestettiin keskusta-alueella Juvan Kahvikulmassa, Siljankassa ja Palvelukeskus Kuharannassa. Yhteisen pöydän ääreen kokoonnuttiin myös Vuorenmaan Tuttavan Tuvalla ja Koikkalan kylätalolla. Kaikki ruokailut olivat omakustanteisia. Kahdessa tilaisuudessa oli ruokailun lisäksi ohjelmaa.

Osallistujilta kerättiin palautetta lomakekyselyllä. Vastauksia saatiin yli 80. Osallistujien arvokkaiden mielipiteiden lisäksi kokemuksia ja oivalluksia kootaan talven aikana Syödään yhdessä -tapahtumien järjestäjiltä. Palautteiden tuloksia sekä järjestäjien kokemuksia ja oppeja julkaistaan tällä sivulla talven 2022 aikana.

Juvan Syödään yhdessä -tilaisuudet syksyllä 2021

Tilaisuuksien koonti-ilmoitus ladattavissa/tulostettavissa linkeistä: pdf, jpg.

  • Ti 2.11. Juvan Kahvikulma, Piikkiläntie 5–7 (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Anne Puntanen Essotelta kertoo ikäihmisten hyvinvointia tukevan ruokailun kulmakivistä ja ateriapalvelusetelin mahdollisuuksista, ruokailu Kahvikulman lounaspöydästä
  • Ke 10.11. Vuorenmaan seurakuntakoti, Tuttavan Tupa, Pohjoiskyläntie 16 (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Tutustuminen Menumat-ateriapalveluun ja -automaattiin, kotiruokalounas Menumat-ateriapalvelun valikoimasta. Yhteistyössä: Pohjois-Juvan Tuttavat ry, Juvan Maa- ja kotitalousnaiset ry, Juvan seurakunta.
  • Ma 15.11. Palvelukeskus Kuharanta, Kotitie 20 (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Yhdessä ruokailua ja jutustelua Kuharannan lounaan merkeissä
  • To 25.11. Kahvila-ravintola Siljankka, Juvantie 13 (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Yhdessäoloa, seurustelua ja maukasta kotiruokaa Siljankan lounaspöydästä
  • To 2.12. Koikkalan kylätalo, Koikkalantie 1486 B (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Yhteisruokailu ja seurustelua Koikkalan maa- ja kotitalousnaisten ja kyläyhdistyksen laittaman jouluisen lounaan ääressä, yhteistyökumppanina Järvi-Saimaan Palvelut Oy ja Juvakodin keittiö
    Vinkki! Juvan Lehti oli mukana Koikkalan Syödään yhdessä -tilaisuudessa. Jos olet digilehden tilaaja, pääset lukemaan jutun tästä linkistä  (avautuu uuteen välilehteen).

Ikäruoka-toimintaan tutustuttiin lokakuun infossa

Juvan alueen kehittämisyhteistyötä ja marras-joulukuussa järjestettäviä Syödään yhdessä -tilaisuuksia esiteltiin kunnantalolla 28.10. infossa, joka suunniteltiin yhdessä Juvan seniorit ry:n, Juvan Seudun Sydänyhdistys ry:n ja Eläkeliiton Juvan yhdistys ry:n aktiivien kanssa. Verkostoissa oli jälleen voimaa, kun valtuustosaliin kokoontui 15 osallistujan innokkaasti kyselevä ja ideoita jakava joukko sekä jo aiemmin kehittämisryhmässä mukana olleita että aivan uusia tuttavuuksia.

Yhdessä totesimme, että infolle oli tilausta, sillä moni sai siitä kaipaamiansa lisätietoja Ikäruoka 2.0 -hankkeen tarkoituksesta, Juvan alueen hanketoiminnasta sekä innostusta osallistua tai järjestää Syödään yhdessä -tilaisuuksia. Osallistujilta tuli myös tärkeää palautetta sekä hyviä kehittämisehdotuksia jatkossa huomioitavaksi.

Palauteta, ideoita ja kehittämisehdotuksia

  • Paikallislehti on hyvä tiedotuskanava ikäihmisten tapahtumille. Ilmoituksen tulee olla selkeästi rajattu ja teksti riittävän isoa.
  • Kynnys osallistua uusiin tilaisuuksiin, kuten yhteisruokailuihin, voi olla hyvin korkea. Uusia asioita vierastetaan. Siksi myös ”puskaradio” on keskeinen kanava tiedon levittämisessä. Henkilökohtainen kutsu kaverilta ja sitkeä kannustus ovat todella tärkeitä, jotta lähtemisen kynnys ylittyy. Esimerkiksi yhdistyksissä voitaisiin sopia ”haasteesta”, että jokainen kutsuu mukaan kaksi tuttavaa tai naapuria Syödään yhdessä -tilaisuuksiin.
  • Kuljetukset ovat tärkeä kehittämisen kohde, koska kyydin puute voi olla monelle osallistumisen este. Yhdistysten kautta voitaisiin ideoida ja kokeilla kimppakyytejä yhteisruokailuihin.
  • Ateriapalvelusetelistä tarvitaan lisätietoa. Essoten infoja olisi hyvä järjestää säännöllisesti yhteisruokailujen yhteydessä ja/tai olla saatavilla myös kirjallista tietoa.
  • Ruokaa voitaisiin myös valmistaa yhdessä. Ruokaseuran lisäksi vinkit omaan ruoanlaittoon olisivat tervetulleita. Koulukampuksen keittiö olisi sijainniltaan sopivan keskeinen.

 

Syyskaudella kokeiluja valmisteltiin pienryhmissä ja koko porukalla

Juvan Ikäruoka-kehittämisryhmän syyskausi käynnistyi yhteydenotoilla verkoston ruokapalveluyrittäjiin sekä suunnittelemalla Juvan asiointiliikenteen kuljetusyrittäjien tilaisuutta. Yhteydenotot Ikäruoka-ryhmäläisiin jatkuivat läpi syyskuun ja kalenteri täyttyi lupaavasti palavereilla, joissa asetettiin askelmerkit palvelukokeilujen käytännön toteutukselle.

Pohjana kokeilusuunnitelmille olivat Juvan runsaslukuisen ja aktiivisen Ikäruoka-toimijajoukon keväällä tuottamat kehittämisideat. Niistä poimittiin käytännön kokeilujen aiheiksi sellaiset ideat, joihin oli jo sitoutunut mukaan ruokapalveluntarjoajia sekä vapaaehtoisia toimijoita järjestämään palvelukokeiluita tai toimimaan kokeiluasiakkaina. Ideat tiivistettiin ehdotukseksi Juvan palvelukokeiluista (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Yhteisöllisen ruokailun kokeilusuunnitelmat viimeisteltiin työpajassa 29.9.

Ruokapalveluntarjoajat kumppaneineen työstivät lokakuun aikana kokeiluille tarkemmat suunnitelmat ja tekivät käytännön valmistelut. Apuna olivat kokeilukohtaisten pienryhmien palavereissa työstetyt suunnitelmat (linkistä aukeaa suunnitelmapohja uuteen välilehteen), 29.9. järjestetyn Juvan Ikäruoka-kehittämisryhmän työpajan anti sekä yhteinen markkinointimateriaali.

Työpajassa hyödynnettiin yhteiskehittämisen voimaa. Keskustelussa olivat palveluntarjoajien lisäksi mukana palveluiden käyttäjät – aivan kuten ideointivaiheessakin. Kokeilusuunnitelmia tarkasteltiinkin niin asiakkaan kuin kokeilun käytännön järjestelyistä vastaavien toimijoiden näkökulmasta. Tulokseksi saatiin jo varsin pitkälle hiotut suunnitelmat järjestää viisi erilaista Syödään yhdessä -tilaisuutta Juvan Kahvikulmassa, Siljankassa ja Palvelukeskus Kuharannassa sekä Koikkalan kylätalolla ja Vuorenmaan Tuttavantuvalla.

Kuljetusyrittäjät kokoontuivat 15.9. pohtimaan asiointiliikenteen kokeilumahdollisuuksia

Syyskaudella selvitettiin myös, millaisia mahdollisuuksia olisi jalostaa Juvan asiointiliikennettä koskevat kehittämisideat käytännön kokeiluiksi. Ideoinnissa olivat mukana Juvan kunnan kuljetussihteeri, joukkoliikenteen kuljettajia sekä keskustan ruokapalveluyrityksen edustajia.

Kuljetusyrittäjien palaverissa 15.9. pohdittiin, miten kotona asuvat ikäihmiset niin keskustasta kuin kauempaa kyliltä pääsisivät kätevästi ruokapalveluiden äärelle. Mahdollisuudet kehittää Juvan asiointireittejä ja kokeilla kokonaan uusia, ns. ruokareittejä, herättivät vilkasta keskustelua.

Monipuolisen ajatustenvaihdon tuloksena päädyttiin siihen, että uusien kuljetusreittien kokeilemiseen ei tässä vaiheessa ole vielä edellytyksiä. Kuljetusyrittäjät nostivat esille, että käytännön kokeilujen pohjaksi tarvitaan ensin tarkempaa tietoa mahdollisten asiakkaiden tarpeista sekä kiinnostuksesta käyttää säännöllisesti asiointiliikenteen uusia – erityisesti ruokapalveluiden käytön edistämiseksi optimoituja – reittejä. Julkisen liikenteen palveluiden ja vapaaehtoistoimintana järjestettyjen yhteiskyytien tarpeita pyritään selvittämään syyskauden yhteisöllisten ruokailujen yhteydessä.

 

Kesän ideointityöpajasta saatiin hyvä startti kokeilusuunnitelmille

Juvan Ikäruoka-kehittämisryhmän kevät-kesäkausi huipentui 15.6. Partalan Kuninkaankartanossa pidettyyn ideointityöpajaan (kuva 2). Innokkaasti keskusteleva yli 15 hengen porukka pureutui pohtimaan yhdessä valittuja kehittämisen pääteemoja:

  • kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisen ruokailun lisääminen
  • kuljetukset eli ikäihmisten pääsy ruokailemaan tai käyttämään muita alueen ruokapalveluita
  • viestintä eli tehokas ruokaan liittyvistä palveluista tiedottaminen alueen ikäihmisille.

Ideoinnin pohjaksi kerrattiin pääkohdat kevään tilaisuuksissa ja tapaamisissa esiin nousseista ideoista ja huomioista (alustus avautuu tästä linkistä uuteen välilehteen). Suuret fläppipaperit täyttyivätkin sekä jalostetuista että kokonaan uusista ideoista, kun osallistujat miettivät pienissä porinaryhmissä palvelukokeilujen käytännön toteutusta.

Voit tutustua linkin takaa löytyvästä koosteesta (pdf-tiedosto avautuu uuteen välilehteen) ideoinnin runsaaseen tulokseen. Haluaisitko sinä olla asiakkaana tai palveluntarjoajana mukana esimerkiksi kokeilussa, jolla testataan ikäihmisten yhteisöllistä jumppalounasta, hyvin näkyvää ikäihmisten omaa osiota kunnan ilmoitustauluille tai uusia ruokailukyytejä Julia-monipalveluauton ja haja-asutusalueiden asiointikyytien rinnalle?

Juvan palvelukokeilujen aktiivinen suunnittelu jatkuu ideointityöpajan tulosten pohjalta elo-syyskuun vaihteessa. Kokoamme silloin kiinnostuneista omat pienryhmät valmistelemaan eri kokeilut ja kutsumme asiakkaat mukaan sekä suunnitteluun että toteutukseen. Kokeiluista kerätään kokemuksia ja palautetta. Tavoitteena on oppia paljon uutta niin yhteiskehittämisestä kuin monimuotoisista ruokapalveluista, joilla voidaan tukea juvalaisten kotona asuvien ikäihmisten hyvää syömistä.

Kuva 2. Juvan 15.6. Ikäruoka-työpajan pienryhmien ideoinnin tuloksia kuunneltiin keskittyneesti. Kuva: Niina Rantakari, Xamk

Keväällä koottiin kehittämistarpeita ja -ideoita

Kiitos erittäin aktiivisille keskustelijoille Juvan kehittämisryhmän huhti-toukokuun tilaisuuksissa ja tapaamisissa! Saimme kokoon kattavan valikoiman kehittämisaiheita, joiden avulla voidaan edistää kotona asuvien ikäihmisten hyvää syömistä (linkki yhteenvetoon, pdf-tiedosto avautuu uuteen välilehteen).

Runsas määrä kiinnostavia kehittämisaiheita asetti ryhmän toimijoille myös haasteen. Miten valita tärkeiden aiheiden joukosta ne pari-kolme aihetta, joiden kehittämiseen Juvan Ikäruoka-toiminnassa keskitytään ja joiden edistämiseksi aletaan ideoida käytännön palvelukokeiluja?

Toukokuun verkkotyöpajoissa ja toimijakohtaisissa tapaamisissa eniten puhuttivat ruoan ja ruokailijoiden kuljetuksiin, yhteisölliseen ruokailuun sekä ikäihmisille suunnattuun ruokatapahtumaan liittyvät aiheet. Myös viestintä todettiin kärkiaiheeksi. Yhteisen keskustelun tuloksena oli, että Juvan Ikäruoka-kehittämistoiminnassa halutaan panostaa kokeiluihin, joiden avulla pyritään kehittämään:

  • kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllistä ruokailua
  • kuljetuksia, jotka mahdollistavat ruokapalvelujen käyttämisen ikäihmisille
  • viestintää eli miten ikäihmiset saisivat riittävästi tietoa alueen ruokapalveluista.

Kehittämistarpeet herättivät keskustelua jo aloitustilaisuudessa

Juvan alueen Ikäruoka-kehittämistoimet polkaistiin käyntiin ma 15.3. verkossa järjestetyllä info- ja keskustelutilaisuudella. Kuulolle ja ajatuksia vaihtamaan oli liittynyt yli 20 hengen monipuolinen joukko toimijoita julkista ja yksityisistä ruokapalveluista, sosiaali- ja terveyspalveluista, kunnasta sekä useista järjestöistä asiantuntijoiden ja vapaaehtoisten voimin.

Vilkas keskustelu tuotti runsaasti kehittämistarpeita ja ideoita, joihin voi tutustua Juvan palvelukehityksen ideointialustalla. Saimme hyvän startin yhdessä kehittämiselle kohti käytännön kokeiluja!

Keskustelua alusti laillistettu ravitsemusterapeutti Tarja Himberg, joka piti tietoiskun ikääntyneiden ravitsemussuosituksista (linkki esityksen pdf-tiedostoon, linkki videotallenteeseen). Lisäksi kuultiin katsaukset Ikäruoka 2.0 -hankkeen Juvan alueen palvelukartoituksesta ja  puhelinhaastatteluista, joissa selvitettiin ikäihmisten ruokaan liittyvien palveluiden nykytarjontaa ja käyttöä. Palvelukartoituksen havaintoihin voit tutustua tästä linkistä (avautuu pdf-tiedosto) ja haastattelun tuloksiin tästä linkistä (avautuu pdf-tiedosto).

Mäntyharjun Ikäruoka-toiminta 2020 – 2022

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisryhmässä yhteistyö laajalla rintamalla oli voimaa! Keväästä 2021 alkaen aktiiviset toimijat eri sektoreilta kehittivät ja kokeilivat kotona asuville ikäihmisille suunnattuja ruokaan liittyviä palveluita. Tavoitteena oli, että tarjolle saataisiin palveluita, jotka tukisivat entistä paremmin alueen ikäihmisten hyvää syömistä, yhteisöllisyyttä ja toimintakykyä.

Tutustu alta Mäntyharjun alueen kehittämisyhteistyön vaiheisiin vuodelta 2021 (Huomaa käänteinen aikajärjestys!). Kevätkauden 2022 aikana kehittämisryhmässä jatkettiin kokeiluista saatujen oppien kokoamista ja hyväksi havaittujen toimintatapojen juurruttamista.

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisyhteistyössä mukana: (linkit aukeavat uusiin välilehtiin)

 

Kokeilujen palaute kannustaa jatkamaan, lisää oppeja kootaan

Mäntyharjussa kokeiltiin yhteisöllisen ruokailun tapahtumia kolmella eri konseptilla syksyn 2021 aikana. Kokeilujen työryhmät järjestivät yhteensä viisi Syödään yhdessä -tilaisuutta, jotka kokosivat yhteisen pöydän ääreen 150 osallistujan joukon nauttimaan hyvästä ruoasta, toistensa seurasta ja monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Lämmin kiitos kaikille tilaisuuksien ideoinnissa ja järjestämisessä mukana olleille sekä upealle osallistujajoukolle!

Tilaisuuksista kerättiin palautetta lomakekyselyllä. Kaksi kolmannesta osallistujista innostui antamaan palautetta ja ilahduttavasti suurin osa heistä oli tyytyväisiä kokemaansa. Vastaajista 68 % oli täysin samaa mieltä väitteestä ” Osallistun Syödään yhdessä -tilaisuuteen toisenkin kerran”. Yhtä suuri joukko kertoi, että hyvin todennäköisesti suosittelisi tilaisuutta myös ystävälleen tai läheiselleen.

Tutustu Mäntyharjun Syödään yhdessä -tilaisuuksien toteutukseen ja palautekyselyn tuloksiin tarkemmin yhteenvedosta (pdf-tiedosto aukeaa uuteen välilehteen).

Myös palvelukokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa mukana olleet Ikäruoka-kehittämisryhmäläiset arvioivat sekä toteutuneita Syödään yhdessä -kokeiluja että Kokki kotiin -palvelun ja kauppakaveripalvelun aihioita. Toimijat kokoontuivat joulukuussa 2021 Mäntyharjun Ikäruoka-toiminnan ensimmäiseen palautetilaisuuteen jakamaan päällimmäisiä ajatuksia ja pohtimaan kehitettyjen palveluiden plussia, miinuksia ja käytännön testien oppeja.

Yhteenveto Ikäruoka-toimijoiden joulukuun palautetilaisuudesta julkaistaan tällä sivulla helmikuussa. Kokemuksien kokoamista ja toiminnan arviointia myös jatketaan ja hyväksi havaituista toimintatavoista kerrotaan lisää kevätkauden 2022 aikana.

 

Käytännön kokeiluina yhteisölliset ruokailut ja kauppakaveritoiminta

Mäntyharjun Ikäruoka-palvelukokeilujen valmistelu rullasi syyskaudella vauhdilla – kiitos erittäin innokkaiden työryhmien! Työn alle laitettiin kokeilut yhteisöllisistä ruokailuista eli Syödään yhdessä -tilaisuuksista sekä kauppakaveritoiminnan ja Kokki kotiin -palvelun kehittämisestä. Kokeilukohtaisten työryhmien aloituspalaverit pidettiin syyskuun alussa, kokeilupäivät varattiin kalenteriin ja yhteisessä työpajassa ke 22.9. hiottiin vielä suunnitelmia.

Lokakuun alussa pyörähtivät käyntiin Syödään yhdessä -tilaisuudet ja niiden rinnalla perusteellinen sekä asiakkaiden että järjestäjien palauteen ja kokemusten kerääminen. Tähtäimessä oli ammentaa mahdollisimman paljon tietoa jokaisen kokeilun prosessista, sillä kokeiluhan on onnistunut aina, kun siitä opitaan jotakin uutta!

 

Mäntyharjun Syödään yhdessä -tilaisuudet syksyllä 2021

  • To 7.10. Reissuravintolan Dooris-kabinetti, Pentinpolku 2 (linkki ilmoitukseen)
    Ohjelma: Tietoisku ikäihmisten terveyttä tukevista ruokavalinnoista, Satu Räsänen, Savon Martat, EEVI – Hyviä eväitä senioreille -hanke, ruokailu Reissuravintolan lounaspöydästä
  • Su 10.10. Enonkylätalo, Huljavantie 235 A (linkki ilmoitukseen)
    Ohjelma: Kokki Juho Huurreoksan keittolounas, Enonkylät ry:n kahvitarjoilu ja yllätysohjelmaa – joka paljastui bingoksi
  • To 21.10. Tyllilä-Hovi, Tylliläntie 52 (linkki ilmoitukseen)
    Ohjelma: Tutustuminen Menumat-ateriapalveluun ja -automaattiin, kotiruokalounas Menumat-ateriapalvelun valikoimasta, yhteistyössä: Mäntyharjun Martat ry ja Mynttilä seura ry
  • To 4.11. Reissuravintolan Dooris-kabinetti, Pentinpolku 2  (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Historia-aiheinen luento: Kokeilutalouden merkitys Suomelle, Heikki Koljonen, Talonpoikaiskulttuurisäätiö, ruokailu Reissuravintolan lounaspöydästä
  • Su 7.11. Enonkylätalo, Huljavantie 235 A (linkit ilmoitukseen: pdf, jpg)
    Ohjelma: Kokki Juho Huurreoksan keittolounas, Enonkylät ry:n kahvitarjoilu ja elävää musiikkia, esiintyjänä artisti Jannu Löyskä

 

Kauppakaveritoimintaa pohjustettiin perehtymällä tuotteisiin

Pe 12.11. Perehdytys (linkki ilmoitukseen)
Tuotetietoutta ikäihmisten hyvinvointia tukevista ruokavalinnoista henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vapaaehtoisina kauppakavereina, kouluttajana kotitalousasiantuntija Satu Räsänen, Savon Martat, EEVI – Hyviä eväitä senioreille -hankkeesta

Ke 1.12. Tutustuminen Mäntyharjun S-markettiin ja elintarvikevalikoimaan
Kauppakaveritoiminnan käytännön ideointia ja tarpeen kartoittamista, mukana Savon Marttojen EEVI – Hyviä eväitä senioreille -hankkeen infopiste

Kauppakaverien perehdytys ja palvelun kokeilu S-marketissa olivat maksuttomia, eikä osallistuminen palvelun kehittämiseen sitouttanut toimimaan kauppakaverina.

Syyskausi avattiin poimimalla ideoista aiheet käytännön kokeiluihin

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisryhmän syyskausi käynnistyi 19.8. Nuorisoseurantalolla järjestetyllä tilaisuudella, johon oli ilahduttavasti kokoontunut niin aiemmin mukana olleita kuin uusia ikäihmisten ruokapalveluiden parantamisesta kiinnostuneita osallistujia. Suuri kiitos aktiivisille ryhmäläisille, kun kannustitte uusia toimijoita mukaan!

Reilusti yli parikymmenpäisen joukon kanssa kerrattiin kevätkaudella tuotetut kehittämisideat ja toimijat nostivat esiin omia suosikkejaan käytännön kokeilujen aiheiksi. Vilkkaan keskustelun perusteella kiinnostavimpia kokeiluaiheita olivat erilaiset ikäihmisten yhteisöllisten ruokailujen vaihtoehdot, kauppa-avustaja ja ikäihmisten aktiviteettikalenteri. Jokaisen aiheen kokeilusuunnitelma saatiin myös alulle. Erityisen hienoa oli, että kaikki osallistujat olivat halukkaita olemaan mukana myös kokeiluvaiheessa – joko suunnittelemassa, järjestämässä, tuottamassa palveluita tai kokeiluasiakkaana.

Mäntyharjun Ikäruoka-kokeilujen aiheet on koottu tähän ehdotukseen (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Seuraavana askeleena on, että jokaista kokeilua varten kutsutaan koolle oma työryhmä, joka työstää kokeilulle tarkemman suunnitelman (lataa kokeilusuunnitelman pohja ja täyttövinkit tästä linkistä). Työryhmissä ovat mukana mm. kunkin kokeilun palveluntarjoajat (ruoka-, kauppa- ja/tai neuvontapalvelut), kokeilupaikan yhteyshenkilöt sekä kaikki, jotka ovat kertoneet kiinnostuksestaan olla mukana.

Ideointityöpajat innostivat valmistelemaan kokeiluja

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisryhmä kokoontui 16.–17.6. Koulun ravintolassa – siis kauan odotetusti aivan fyysisesti kasvokkain – kahteen peräkkäiseen ideointityöpajaan (kuva 3). Tilaisuuksissa mietittiin lähes 15 aktiivisen osallistujan voimin käytännönläheisiä ratkaisuja keväällä valittuihin kehittämisen kärkiaiheisiin, joita ovat kotona asuvien ikäihmisten…

  • yhteisöllisen ruokailun kehittäminen,
  • kauppa-asioinnin tukeminen sekä
  • kuljetuspalvelujen kehittäminen, mikä edistää haja-asutusalueella asuvien ja/tai liikuntarajoitteisten ikäihmisten ruokapalvelujen käyttämistä.

Pienryhmätyöskentelyn pohjana käytettiin kevään tilaisuuksissa ja tapaamisissa esiin nousseita ideoita ja huomioita (tutustu alustukseen tästä linkistä, pdf-tiedosto avautuu uuteen välilehteen).

Kuljetuspalveluiden kehittäminen koettiin haastavimmaksi teemaksi, kauppa-asiointiin ja yhteisruokailuun liittyen työpajojen pienryhmät keksivät runsaasti ideoita. Bonuksena keskusteluun otettiin mukaan myös tiedottaminen, joka todettiin tärkeäksi tekijäksi, jopa pullonkaulaksi, muiden aiheiden onnistuneessa kehittämisessä.

Yhdessä keskustellen kaikkiin kehittämisaiheisiin löytyi sekä uusia että aiemman pohjalta jalostettuja, syksyn käytännön kokeiluihin hyvin soveltuvia ideoita. Kooste ideoinnin tuloksista on luettavissa tästä linkistä (pdf-tiedosto avautuu uudeen välilehteen).

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämisryhmän syyskauden toiminta käynnistettiin to 19.8. Mäntyharjun Nuorisoseurantalolla järjestetyssä tapaamisessa. Antoisan tilaisuuden kuulumisia ja tuloksia palvelukokeilujen suunnittelusta julkaistaan tällä sivulla elo-syyskuun vaihteessa.

Kuva 3. Mäntyharjun 16.6. Ikäruoka-työpajassa ideoitiin käytännön ratkaisuja kolmeen kehittämisaiheeseen: 1) ikäihmisten yhteisöllinen ruokailu, 2) kauppa-asioinnin tukeminen ja 3) kuljetukset. Kuva: Niina Rantakari, Xamk

Kehittämisen kärkiaiheet löytyivät kevään aikana yhdessä keskustellen

Kiitos monipuolisesta keskustelusta kaikille Mäntyharjun kehittämisryhmän huhti-toukokuun tilaisuuksiin ja tapaamisiin osallistuneille! Palveluntarjoajien, palveluiden käyttäjien ja eri sidosryhmien edustajien runsaalla joukolla pääsimme tarkastelemaan kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyviä haasteita ja palvelutarpeita monesta eri näkökulmasta, mikä tuotti kattavan valikoiman ajankohtaisia ja tärkeitä kehittämisaiheita. Voit tutustua yhteenvetoon tästä linkistä (pdf-tiedosto avautuu uuteen välilehteen).

Toukokuussa ryhmä sai ratkottavakseen haasteen. Mitkä pari-kolme kehittämisaihetta ovat Mäntyharjun alueella kaikkein tärkeimpiä? Entä minkä asioiden edistämiseen halutaan yhdessä panostaa ja alkaa valmistella käytännön palvelukokeiluja? Työpajoissa puhuttivat erityisesti ruoan kuljetukset, ruokailijoiden liikkuminen sekä palvelut ja toimintamallit, joilla mahdollistetaan ikäihmisten yhteisruokailut kotona ja kodin ulkopuolella. Lisäksi todettiin, että ikäihmisten hyvän syömisen edistäminen edellyttää myös tiedotuksen parantamista.

Kesän korvalla työpajojen antia täydennettiin vielä Mäntyharjun alueen Ikäruoka-kehittämisyhteistyössä mukana olevien vähittäiskaupan ja ruokapalveluyritysten edustajien kanssa käydyillä keskusteluilla. Tuloksena oli tiivistys aiheista, joihin kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvien palveluiden kehittämisessä ja syksyllä toteutettavissa käytännönläheisissä kokeiluissa päätettiin keskittyä:

  • ikäihmisten yhteisöllisen ruokailun kehittäminen
  • ikäihmisten kauppa-asioinnin tukeminen
  • kuljetukset, jotka mahdollistavat ruokapalvelujen käyttämisen ikäihmisille.

Näihin aiheisiin ideoitiin käytännön ratkaisuja kevätkauden viimeisissä työpajoissa, jotka päästiin toteuttamaan ilahduttavasti kasvokkain tapaamisina Mäntyharjussa 16.–17.6.

Aloitustilaisuudesta saatiin hyvää evästystä kehittämiseen

Mäntyharjun Ikäruoka-kehittämistoiminta käynnistettiin ke 17.3. verkossa järjestetyllä info- ja keskustelutilaisuudella. Mukana oli vahva edustus eri järjestöjen vapaaehtoisia ja asiantuntijoita sekä toimijoita seurakunnasta, ruokapalveluyrityksestä ja julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Reilun kymmenen hengen aktiivinen joukko teki teräviä huomioita eri tilanteessa elävien ikäihmisten palvelutarpeista ja -toiveista. Kehittämisideoitakin kertyi runsaasti. Evästykseksi saatiin myös esimerkkejä hyvistä käytännöistä ja ehdotuksia mahdollisista kehittäjäkumppaneista. Voit tutustua keskustelun antiin Mäntyharjun palvelukehityksen ideointialustalta.

Aloitustilaisuudessa kuultiin myös laillistetun ravitsemusterapeutin Tarja Himbergin tietoisku ikääntyneiden ravitsemussuosituksista (linkki esityksen pdf-tiedostoonlinkki videotallenteeseen) sekä katsaukset Ikäruoka 2.0 -hankkeen Mäntyharjun alueen palvelukartoituksesta ja ikäihmisten puhelinhaastatteluista, joissa selvitettiin ikäihmisten ruokaan liittyvien palveluiden nykytarjontaa ja käyttöä. Palvelukartoituksen havaintoihin voit tutustua tästä linkistä (avautuu pdf-tiedosto) ja haastattelun tuloksiin tästä linkistä (avautuu pdf-tiedosto).

Jyväskylän pilottialueen kehittämistyö

kehittämisryhmätoiminta jyväskylässä

 

Jyväskylässä käynnistyi syyskuun lopussa 2021 kehittämisryhmätoiminta. Kehitystyöryhmässä +65-vuotiaat jyväskyläläiset pääsivät ideoimaan uusia ikäihmisille suunnattuja ravitsemispalveluja yhdessä palvelun tarjoajien kanssa.  Palvelut voivat liittyä esimerkiksi kaupassa -tai ravintolassa käyntiin, tiedottamiseen tai vaikka tapahtumien järjestämiseen. Lisätietoja kehittämistoiminnasta ja ilmoittautumislinkki tässä Ikäruoka 2.0 -hankkeen kutsu kehitystyöryhmään järjestön tai yhdistyksen jäsenelle

Tärkeät päivämäärät

27.9.2021 kello 15–17 kehitystyöryhmän tapaamiseen osallistuu sekä palveluntarjoajat että asiakkaat. Tarkoituksena on herätellä ajatuksia käymällä läpi haastatteluissa ja havainnoinneissa tulleita asioita. Tämä tilaisuus järjestetään Ravintola Mirkassa.

4.10 kello 14–16 järjestettävässä kehitystyöryhmässä päästään varsinaiseen ideointiin. Tähän kehitystyöryhmän kokoontumiseen on kutsuttu vain ikääntyneitä ja kokoontuminen on myös Ravintola Mirkassa.

6.10 kello 14.00–15.30 järjestämme palveluntarjoajille suunnatun Teams-palaverin, jossa tarkoituksena on pohtia 4.10 syntyneitä ideoita ja sitä miten niitä voitaisiin toteuttaa.

 

Järvenpään pilottialueen kehittämistyö

Tällä palstalla kerrotaan Järvenpään Ikäruoka-kehittämisryhmän toiminnasta ja tapahtumista.

Kehittämisryhmä oli kaikille avoin, maksuton yhteistyöfoorumi, jota koordinoi Ikäruoka 2.0 -hanke. Osallistujia yhdisti kiinnostus ja halu olla mukana Järvenpään alueen kotona asuvien ikäihmisten ruokaan liittyvien palveluiden kehittämisessä ja palvelukokeiluissa.

Tervetuloa Järvenpään kehittämisryhmään

Haluaisitko vaikuttaa ikäihmisten ruokaan liittyviin palveluihin? Haluaisitko saada ja jakaa tietoa, ideoida ja kokeilla yhdessä?

Aloitustilaisuus 10. 3 ja 11.3 – hankeen esittely ja tietoa ruokaan liittyvistä palveluista

Järvenpään pilottialueen Ikäruoka kehittämistoimet alkoivat kahdella samansisältöisellä aloitustilaisuudella 10.3 ja 11.3. 2021. Mukana oli yhteensä kymmenisen kohderyhmään kuuluvaa henkilöä, yrityksiä sekä Järvenpään kaupungin pitämän ruokapaikan edustaja. Aluksi esittelin Ikäruoka 2.0 hankeen ja Gery ry:n toiminnanjohtaja Merja Suominen piti tietoiskun Ikääntyneiden ruokasuosituksista. Tilaisuudessa kerroin sekä Järvenpään ruokaa liittyvien palvelujen havainnointien että Järvenpään ikäihmisten ruokaympäristöselvityksen tuloksia. Havainnointien, kyselyjen ja haastattelujen tulokset kirvoittivat paljon keskustelua Järvenpään ruokaan liittyvien palvelujen tarjonnasta ja laadusta.

Kehittämistyöpaja 14.4 – alustavaa ideointia

Kokoonnuimme kehitystyöskentelyn parissa 14.4. Tällöin paikalla oli noin 12 henkilöä. Mukana oli sekä kohderyhmään kuuluvia henkilöitä, yrityksiä sekä kolmannen sektorin edustajia. Keskustelu kävi vilkkaana Järvenpään ruokaan liittyvistä palveluista, mutta mitään selvää kehitysideaa ei vielä noussut esiin, vaikka monia ajatuksia vaihdettiin tilaisuudessa.

Kehittämistyöpaja 27.5 – kehittämistarpeiden yhteenkokoaminen

Toinen kehittämistyöpaja oli antoisa. Vaikka koossa oli tavanomaista pienempi porukka, saimme yksilöityä useita konkreettisia kehitysehdotuksia, joista voi valita muutaman jatkotyöstämistä varten. Meillä on nyt koossa alustavia kehittämisideioita, joiden avulla voidaan edistää kotona asuvien ikäihmisten hyvää syömistä. Kehitysideat liittyvät

1) Hävikkiruoan vähentämiseen,
2) Yhteisölliseen syömiseen
3) Teemaruokailujen järjestämiseen ikäihmisille
4) Tiedotukseen
5) Uudenlaisten ruokien tunnetuksi tekemiseen kauppakierrosten avulla.

Osa ideoista vaatii myös uusia yrittäjiä hankkeeseen, jotta niitä niitä saataisiin toteutettua. Sovimme, että varsinainen ideoiden jatkotyöstö ja kehitysideoiden valinta jää tauolle kesän ajaksi ja jatkuu syksyllä. Sillä välin pyrin saamaan hankkeeseen myös uusia yrittäjiä, jotta kehitysideoiden toteuttaminen olisi mahdollista. Ikäruoka 2.0- hanke osallistuu myös syksyllä Järvenpäässä järjestettävään ikäihmisten teemakuukaudelle ja tavoittaa sitä kautta vielä lisää palvelujen kehityksestä kiinnostuneita ikäihmisiä.

Ajankohtaista

Ikääntyneen näkökulma auttoi löytämään hyvät käytännöt ja kehittämiskohteet ruoka- ja kauppapalveluissa

Ikääntyneiden määrä kasvaa tulevina vuosina, erityisesti kaupunkien ja taajamien keskusta-alueilla. Kun väestö vanhenee, myös terveiden vuosien määrä lisääntyy. Suomeenkin on muodostunut kotona asuvien ikääntyneiden moninainen joukko, joka tulisi huomioida ruoka- ja kauppapalveluita kehitettäessä.   Jalkauduimme loppuvuodesta 2020 selvittämään, millaisia ruoka- ja kauppapalveluita Järvenpäässä, Jyväskylän keskusta-alueella ja Etelä-Savon Juvan ja Mäntyharjun kunnissa on tarjolla. Meitä kiinnostivat...

Hyvä ruoka ja ravitsemus ikääntyessä –webinaarissa teoriaa ja käytäntöä ikääntyneiden hyvästä syömisestä

  Ikäruoka 2.0 -hanke toteutti yhdessä Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kanssa Hyvä ruoka ja ravitsemus ikääntyessä –webinaarin joulukuussa 2020. Seminaari muuttui virtuaalisesti toteutettavaksi webinaariksi koronaepidemian vuoksi. Muutos ei ollut huono ratkaisu, sillä webinaari tavoitti hyvin kuulijoita, enimmillään 800 kuulijaa. Webinaarin tavoitteena oli edistää ennaltaehkäisevästi kotona asuvien ikääntyneiden hyvää ravitsemusta, terveyttä ja hyvinvointia. Toisena tavoitteena oli tukea hyvää...

Kotona asuvat ikäihmiset tarvitsevat hyvää syömistä tukevia palveluja

  Suomi ikääntyy kovaa vauhtia ja niin myös kotona-asuvien seniorikansalaisten joukko. Ihan niin kuin me kaikki, myös ikäihmiset haluavat asua omassa kodissaan mieluummin kuin hoivakodissa. Oman asuinalueen palvelut eivät kuitenkaan aina tue ikäihmisten kotona asumista ja hyvää syömistä. On tärkeää, että omalta asuinalueelta löytyy palveluita, jotka auttavat ikääntyneitä syömään terveellisesti. Hyvä ravitsemus pitää yllä hyvää...

Faktat

Monimuotoiset ruokaan liittyvät palvelut ikäihmisten yhteisöllisyyden ja toimintakyvyn tukena - Ikäruoka 2.0

01.02.2020 – 31.10.2022

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Gery ry

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 345 902 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 157 854 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta.