Ajankohtaisia uutisia padilta luettuna

Löydä uutishuoneestamme

Hakutulokset

Ihmisen kädet, joissa on pussissa ja lasipurkissa jotain syötävää.
Uutinen

Haussa Suomen parhaat ruokalahjat

Nyt etsitään ensimmäistä kertaa Suomen parasta ruokalahjaa. Suomen ruokalahjakilpailussa palkitaan ruokamatkamuistoiksi ja liikelahjoiksi soveltuvia ruoka-, design- ja käsityötuotteita. Niiden tulee olla kotimaisista raaka-aineista valmistettuja.
Kuvassa näkyy tutkija, jolla kädessään kaksi vettä sisältävää putkiloa.
Uutinen

Mikkeli Water Week kokoaa yhteen vesialan osaajia

Ilmoittaudu mukaan Finnish Lakeland Forumiin 2024 viimeistään 8.9.2024.
Uutinen

Mikkeliläistutkimus: Virtuaalinen luontokokemus voi lievittää stressiä tehokkaasti

Jo kymmenen minuutin altistuminen virtuaaliselle luontoympäristölle johti stressin vähenemiseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen osallistujaryhmissä. Näin osoittaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa tehty tuore tutkimus. Kyseessä on ensimmäinen virtuaaliluontotutkimus, joka…
Asiantuntija digitoimassa aineistoa.
Uutinen

Digital Archiving Futures -tapahtuma kokoaa Mikkeliin satoja tiedonhallinnan asiantuntijoita Memory Campukselle

Uutinen

Xamkissa aloittaa elokuussa 2251 uutta opiskelijaa

Uusia opiskelijoita saapuu kaikille kampuksillemme sekä aloittaa verkko-opinnoissa!
Uutinen

Syksyn yhteishaku alkaa 28.8.2024

Xamkissa on syksyn yhteishaussa 26 AMK-koulutusten hakukohdetta ja 10 YAMK-koulutusten hakukohdetta. Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa 28.8. ja päättyy 11.9. kello 15.
Uutinen

Kouluille tietoa nuorten tulevaisuudesta Kymenlaaksossa

Kaikki Kymenlaakson yläkoulut ja lukiot saavat tuoreen oppaan, joka tarjoaa tietoa nuorten tulevaisuuteen vaikuttavista asioista maakunnassa. Esiin nousevat erityisesti työllisyyteen liittyvät kysymykset, nuorten mielenterveyden haasteet…
Uutinen

Nyt tutkitaan yläkouluikäisten liikkumista ja kulkumuotoja Kouvolassa ja Mikkelissä

Kouvolassa ja Mikkelissä alkaa tutkimus, jossa selvitetään yläkoululaisten liikkumista ja kulkumuotoja. Aiemmin samantyyppistä tutkimusta tehtiin alakoululaisista.
Uutinen

Kesäkuussa valmistuneet

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta kesäkuussa 2024 valmistuneet opiskelijat..
Uutinen

Katso Xelviytyjät Mikkeli

Pidätkö itseäsi seikkailijana? Haluatko testata rajojasi? Unohda tropiikki ja eksoottiset viidakot, todellinen selviytyjä pistää itsensä likoon Xamkin Mikkelin kampuksella.   Valitse heimosi ja varustaudu äärimmäisiin olosuhteisiin,…
Uutinen

Selkolukupiiri

Koetko hyötyväsi selkokielestä? Haluatko tutustua selkokieleen? Tämä toiminta voi olla juuri sinua varten.
Uutinen

Sosiaali- ja terveysalan sekä ympäristötekniikan koulutukset kiinnostivat lisähaussa

Opiskelijaryhmä istuu kampuksen sohvalla keskustelemassa keskenään.
Uutinen

Kevään 2024 opiskelijapalautteen tuloksia

Keväällä opintonsa aloittaneet opiskelijat ovat tyytyväisiä opiskeluun Xamkissa. Tulokset selviävät maalis- huhtikuun aikana tehdystä tulokyselystä. Palautteen mukaan yhteistyö oman opiskelijaryhmän ja henkilöstön kanssa sujuu erittäin…
Uutinen

Tietoa uudelle opiskelijalle

Tältä sivulta löydät suorat linkit uusille opiskelijoille, koulutusten aloitusohjeet ja lisähakuun.
Uutinen

 Jukka Mäntylälle myönnettiin Etelä-Savon Pro metsä -palkinto

Etelä-Savon metsäneuvosto myönsi vuoden 2024 Pro metsä -palkinnon Xamkista eläköityneelle Jukka Mäntylälle. Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä…
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Xamkille 16 miljoonaa euroa strategiarahaa  

Saatu strategiaraha tukee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin kehittämis- ja kasvutavoitteita sekä alueen kehitystä. 16 miljoonan euron strategiarahoitus jakautuu vuosille 2025-2028, jolloin se on 4 miljoonaa euroa…
Uutinen

Xamkin tutkimus: Kotka-Sillamäe-laivareitille ei löydy potentiaalia

Kotkan ja Viron Sillamäen välisen laivareitin toteutumisen edellytykset eivät täyty. Tämän osoittaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (Xamk) tehty tuore tutkimus.
ADS-B
Uutinen

Xamk perustaa Suomen ensimmäisen ilmaliikenteen tilannekuvajärjestelmän testiympäristöt Pyhtäälle ja Mikkeliin

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) ilmailuun keskittynyt tutkimusyksikkö NELI perustaa ilmaliikenteen tilannekuvajärjestelmän testiympäristöt Pyhtäälle ja Mikkeliin. Järjestelmä on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja uusi avaus koko Euroopassa.
Mies katsoo kattoterassilla kaupunkimaisemaa, taivaalla näkyy myös sateenkaari.
Uutinen

Uudistettu xamk.fi avautuu 19.6.2024

Uudistetun xamk.fi verkkosivuston tavoitteena on tarjota eri kohderyhmiämme palveleva saavutettava verkkopalvelu. Uusi sivusto korvaa 2016 käyttöönotetun verkkosivuston niin teknisesti kuin toiminnallisesti. Xamk.fi sivustolla vierailee vuosittain…
Uutinen

Toukokuussa valmistuneet

Katso Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta toukokuussa 2024 valmistuneet!
Piirroskuva. Sekavia tilanteita joissa käsitellään rahaa.
Artikkeli

Nuorisoalan osaamiskeskuksilla on merkittävä rooli vahvan ja välittävän Suomen rakentajina

Nuorisoalan osaamiskeskukset ovat yksi opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön strategisen ohjauksen väline. Ne ovat keskeinen keino toteuttaa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaa ja kehittää nuorisotyötä. Osaamiskeskusten keskeisestä…
Opiskelijaryhmä istuu kampuksen sohvalla keskustelemassa keskenään.
Uutinen

Kevään 2024 opiskelijapalautteen tuloksia

Keväällä opintonsa aloittaneet opiskelijat ovat tyytyväisiä opiskeluun Xamkissa. Tulokset selviävät maalis- huhtikuun aikana tehdystä tulokyselystä. Palautteen mukaan yhteistyö oman opiskelijaryhmän ja henkilöstön kanssa sujuu erittäin…
Uutinen

Veto- ja pitovoimaa sotealalle – hankkeelle merkittävä rahoitus

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa vastaavat sotealan työvoimapulaan tiivistämällä yhteistyötään alan veto- ja pitovoiman kehittämisessä. Maakunnallisesti merkittävän hankeen tarkoituksena on vaikuttaa sosiaali- ja…
Uutinen

Etelä-Savon Pro metsä -palkinto Xamkin puurakentamisen osaamisen kehittämistyölle Savonlinnassa

Xamkilla on merkittävä rooli puurakentamisen edistämisessä Etelä-Savossa. Puurakentamisella on vaikutusta, sillä pitkäkestoisesti hiiltä sitovilla puutuotteilla ja puurakentamisella on suuri merkitys taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Xamkin työ…