Tekoäly on uusi sähkö
Suomen siirtyminen tekoälyaikaan etenee siten, että kaikkiin aihealueisiin luodaan oma verkostonsa tai työtä tehdään yhdessä jo olemassa olevien verkostojen tai korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.
Lue lisääDigitalisaatio on vasta alussa oleva merkittävä yhteiskunnan muutos. Elämme murroskautta, jossa digitaaliset rakenteet, robotit ja tekoäly muuttavat koko yhteiskunnan toimintaa.
Tiedolla ja sen avulla tehdyillä päätöksellä on kasvava merkitys. Osaaminen ja varsinkin uusi osaaminen tulee varmistaa, koska työnteon ja ammattien vaatimukset muuttuvat. Osaamisella on aina hinta.
Digitalisaatio on globaali asia, mutta vaikutukset näkyvät paikallisesti. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun järjestämässä kutsuseminaarissa alueen yritysten edustajat, kuntapäättäjät, muut vaikuttajat sekä koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden edustajat kokoontuvat yhteen pohtimaan miten voimme yhdessä vastata digitalisaation haasteisiin.
Seminaarin keskeisiä teemoja ovat digitalisaatio, kyberturvallisuus, tekoäly, liiketoiminta ja osaaminen.
Näistä teemoista seminaarissa puhuvat alan kiinnostavimmat asiantuntijat.
Alustuksissa etsitään vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin:
Yhteistyöllä voimme itse vaikuttaa, millainen tulevaisuus meitä odottaa. Miten varmistamme menestymisen myös tulevaisuudessa?
8.15-9.05
Ilmoittautuminen ja kahvi
9.05-9.15
Tervetulosanat, digitalisaatiojohtaja Jarmo Siltanen, Xamk
9.15-10.00
Kyberturvallisuus koskettaa jokaista – mitä odottaa tulevaisuudessa, professori Jarno Limnéll, Aalto-yliopisto
10.00-11.00
Suomi vuosimallia 2017 vs 2027, tietokirjailija Kimmo Rousku
11.00-11.45
lounas (omakustanteinen)
11.45-12.45
Ihminen vs kone – tärkeät taidot nyt ja tulevaisuudessa, tietokirjailija Petteri Järvinen
12.45-13.45
Telia – Digitalisaatiolla arvoa asiakkaille sekä kasvua liiketoimintaan, Senior Business Manager, Marko Koukka, Telia
13.45-14.00
Päätössanat, Jarmo Siltanen
Jarno Limnéll on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa ja dosentti sekä Tampereen teknillisessä yliopistossa että Jyväskylän yliopistossa.
Hän työskentelee myös Kyberturvallisuusjohtajana Insta Group Oy:ssä. Koulutukseltaan hän on Sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri.
Kyberturvallisuus on asia, mikä koskettaa meitä jokaista ja samalla kyberturvallisuudesta puhutaan Suomessa paljon. Mutta mitkä asiat ovat nyt erityisen ajankohtaisia, ja mitä odottaa tulevaisuudessa?
ICT- sekä turvallisuuden eri osa-alueiden asiantuntija sekä tietokirjailija. Yli 30 vuoden ura niin ICT-palvelutuotannon kuin tieto- ja kyberturvallisuuden asiantuntija- ja johtamistehtävissä, joista viimeiset yli 20 vuotta valtionhallinnossa.
Toimii parhaillaan valtiovarainministeriössä, julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän pääsihteerinä (VAHTI). Tietoturva ry valitsema vuoden tietoturvapäällikkö vuonna 2014. Uran aikana aikana yli 20 teosta sekä satoja artikkeleita, tuoreimpana teoksena Petteri Järvisen kanssa alkuvuodesta julkaistu ”Työpaikan tietoturvaopas – tunnista uhat, hallitse riskit.
Seminaarialustus aiheesta Suomi vuosimallia 2017 vs 2027 – Suomi – maailman paras digitaalinen valtio!
Dipl. ins. Petteri Järvinen on seurannut IT-alaa 1980-luvulta asti. Hän on toiminut useissa alan yrityksissä, mm. DAVA ja Nokia Data, it-koulutusta tarjoavassa R. Linturi Oy:ssä, nettioperaattori Saunalahdessa sekä yrittäjänä.
Järvinen on kirjoittanut 30 it-aiheista kirjaa ja lähes 2000 lehtikirjoitusta. Hänet tunnetaan ahkerana bloggaajana sekä julkisena keskustelijana. Nykyään Järvinen seuraa erityisesti digitalisaatiota ja tietoturva-aiheita.
Tekniikka muuttuu, entä ihminen? Mitä nyt kannattaa opiskella tulevaisuutta ajatellen? Mitkä ovat tekoälyn kehitysnäkymät ja singulariteetti? Mitä on tietoturva ja tietosuoja tulevaisuuden kansalaistaitona?
DI/MBA Marko Koukka on toiminut yli kaksikymmentä vuotta digitaalisen liiketoiminnan ytimessä.
Kokemusta on kertynyt ohjelmistokehittäjänä oman yrityksen parissa sekä monipuolisissa tehtävissä mm. palvelu- ja tietoturvakonsultointiliiketoiminnan vastaavana ja konsulttina asiakkaiden liiketoiminnan kehittämisessä.
Tärkeintä työssäni on asiakkaiden liiketoiminnan kehittäminen ja jatkuvuuden varmistaminen teknologiaa ja digitaalisuutta hyödyntäen.
Suomen siirtyminen tekoälyaikaan etenee siten, että kaikkiin aihealueisiin luodaan oma verkostonsa tai työtä tehdään yhdessä jo olemassa olevien verkostojen tai korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.
Lue lisääKorkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio on juuri julkaistu. Vision toteutuessa sivistys, osaaminen, tiede ja teknologia toimivat vahvemmin ihmisen ja yhteiskunnan hyväksi.
Tärkeä osa visiota on digitaalisuus osana oppimista ja tutkimusta.
Lue lisää
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Kouvolan kampus
Paraatikenttä 7, 45100 Kouvola
Jarmo Siltanen
digitalisaatiojohtaja
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
puh. 040 578 9360