Moikka! Kerro kuka olet ja millainen on pohjakoulutuksesi?

Nimeni on Nina Wicht, 49 vuotias lastensairaanhoitaja. Valmistuin jääkiekon MM-vuonna 1995 lastensairaanhoitajaksi Helsingfors svenska sjukvårdsinstitutista  ( nykyinen Arcada). Siihen aikaan erikoistuttiin suoraan haluamalleen erikoisalalle. Opiskelut kestivät 3.5 vuotta. Ryhmämme oli koulun viimein opistoasteinen ryhmä, seuraavat valmistuneet olivat amk-tutkinnoilla.

 

Missä ja millaisissa tehtävissä työskentelet?

Olen työskennellyt sekä avo- että erikoissairaanhoidossa.

Vuodesta 2003 olen työskennellyt sairaanhoitajana KOKSissa lastentautien poliklinikalla.

 

Työni on päivätyötä. Poliklinikka on auki arkisin ja toimii ajanvarauspoliklinikkana, eli meille ei tule päivystyspotilaita.

Päävastuualueenani on hematologiset, endokrinologiset ja allergiset lapset ja nuoret 0-16v väliltä, mutta meillä keskussairaalassa pitää hallita laajaalaisesti myös muita lastentautien alla olevia erikoisaloja kuten reumaa. Lyhyesti meillä hoidetaan kaikkia paitsi kirurgisia ja neurologisia lapsipotilaita.

 

Miten päädyit juuri tähän työhön?

Olen ns unelmaammatissani, pidän työstäni. Töihin on mukava tulla, myös loman jälkeen. Teen työtä jolla on merkitys ja jossa tehdyllä työllä saadaan tuloksia aikaan.

Lapset potilasryhmänä ovat aivan ihania, niin välittömiä, aitoja ja täysin teeskentelemättömiä.

 

Mikä työssäsi on parasta?

Lapset, perheet ja se että työtäni arvostetaan.

 

Terveisesi sairaanhoitajaopintoja harkitsevalle hakijalle?

Jos omaat tiedonjanon ja haluat oppia uutta ja kehittyä jatkuvasti työssäsi samalla kun olet ihmisten kanssa vuorovaikutuksissa, silloin tämä on oikea ala sinulle!

 

Haastattelu tehty 5/2021.