Moi! Olen Oona, kolmannen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Mikkelin kampukselta sekä yksi Xamkin promoottoreista. Olen 21-vuotias ja alunperin kotosin Lahdesta. Valmistuin ylioppilaaks keväällä 2016 ja amk-opinnot aloitin Xamkissa, Mikkelin kampuksella syksyllä 2016.
…ei mulla oikeestaan ollut mitään suuntaa tai ideaa siitä, että mitä lukion jälkeen lähtis opiskelemaan.
Kun viettelin mun abivuotta, ei mulla oikeestaan ollut mitään suuntaa tai ideaa siitä, että mitä lukion jälkeen lähtis opiskelemaan. Se oli oikeestaan aika karmeeta, koska tuntu, että kaikilla muilla oli jo selkeetä, mitä haluaa lähtee tekemään. Tämä tuskinpa on totta, mutta siltä se silloin tuntui.
Kävin sitten opon kanssa juttelemassa ja totesin, että nuorten kanssa ois ihan siistiä työskennellä. Opo sano, että hae opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ja pienen googlettelun (koska en ollu kuullukkaan mistään yhteisöpedagogeista) jälkeen totesin, että täähän vois olla mun juttu ja lähetään kokeilemaan.
Hain sekä Xamkiin (silloin Xamk oli tosin vielä Mamk) sekä Humakkiin. Mikkeli oli mulla ykkösvaihtoehtona, sillä tein taustatutkimuksia ja kuulin paljon hyvää mm. Mikkelin opetuksen laadusta. Menin pääsykokeisiin sekavin fiiliksin. Päällisin fiilis oli epävarmuus, joka osittain johtui siitä, että olin vasta 19.
Ensimmäisenä soitin äitille…
En missään tapauksessa uskonut pääseväni opiskelemaan ja olinkin jo tehnyt varasuunnitelmat mm. sopimalla sen hetkisen kesätyöpaikan kanssa, että jos opiskelupaikka ei napsahda, niin jatketaan mun sopparia. Ilmeisesti kuitenkin tein jotain pääsykokeissa oikein, sillä 23.6.2016 opintopolkuun tuli viestiä hyväksytystä koulupaikasta. Ensimmäisenä soitin äitille ja itkin, että pitää alkaa etsimään Mikkelistä kämppää. Siinä vaiheessa tais päästä itku äitiltäkin.
Mä en oo koskaan ollut mikään opiskelija. Peruskoulussa en vaivaantunut pahemmin availemaan kirjoja, vaan pärjäsin kokeissa pelkästään kuuntelemalla tunneilla, mikä sitten näkyi lukiossa, jonka meinasinkin useampaan otteeseen jättää kesken.
Koska ala tuntuu myös omalle, on opiskelu mun mielestä ensimmäistä kertaa ikinä kivaa ja jopa se lukeminen kiinnostaa.
Ammattikorkeassa meininki muuttui. Yhteisöpedagogin opinnoissa käytännön tekeminen ja luennot kulkevat rinnakkain toisiaan tasapainottaen, mikä on tämmöiselle ”enemmän tekevälle kuin lukevalle” ihmiselle hyvä homma. Koska ala tuntuu myös omalle, on opiskelu mun mielestä ensimmäistä kertaa ikinä kivaa ja jopa se lukeminen kiinnostaa.
Tulevaisuuden suunnitelmat on vielä vähän auki, mutta kyllä semmonen luova tekeminen nuorten kanssa ois ihan unelmahomma. Pääsin tätä jo vähän testailemaankin viime keväänä, kun suoritin mun pisimmän harjoittelun semmosen nuorten musiikkitapahtuman kuin Soundsin parissa.
Yhteisöpedagoginopintoja suosittelen lämpimästi ihan kelle vaan, kuka tykkää nuorten kanssa työskennellä. Meidän ala on kiva ja työkenttä laaja.
Vaikka tuntuis, että ei oo mitään käryä, mitä haluisit tehä, tai tuntuu, että kaikki muut tietää jo, nii ei hätää, kyllä se oma juttu löytyy…
Ja teille kaikille, jotka etitte sitä omaa alaa ja juttua: Vaikka tuntuis, että ei oo mitään käryä, mitä haluisit tehä, tai tuntuu, että kaikki muut tietää jo, nii ei hätää, kyllä se oma juttu löytyy, eikä ne kaikki muutkaan vielä tiedä.
Oona Hulkkonen, yhteisöpedagogiopiskelija