Sonja Lehtinen opiskelee Kouvolan kampuksella muotia ja puvustusta. Sonja halusi mukaan Emma Gaala projektiin, koska tiesi loistavat mahdollisuudet verkostoitumiseen ja tapahtuman tuottamiseen. Sonja on ihminen, joka menee oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Hän uskoo, että parhaiten oppii, kun haastaa itsensä uusilla jutuilla.

Sonja Lehtinen opiskelee muotia ja puvustusta Kouvolan kampuksella.

Moi Sonja, opiskelet muotia ja puvustusta Kouvolan kampuksella. Miksi mukana Emmassa?

Loistava tilaisuus verkostoitua ja päästä osallistumaan tapahtuman tekemiseen. Olemme saaneet tosi kattavasti sekä teoriaa että käytännönopetusta sosiaaliseen mediaan liittyen. Uskon, että tässä projektissa opittuja taitoja osaa myös moni työnantaja arvostaa. Kyllä suosittelen ihan kaikille opiskelijoille, että tarttukaa tämän tyyppisiin tilaisuuksiin aina kun mahdollista, näistä saa itselle niin paljon hyödyllistä kokemusta.

Mitä olet tehnyt tähän mennessä projektiin liittyen?

Syksyllä kävimme Mikkelissä haastatteluun liittyvässä koulutuksessa ja harjoiteltiin kameran edessä olemista. Paljon ollaan tehty taustatyötä artisteista ja päästy jo jututtamaan heitä Helsingissä olleessa lehdistötilaisuudessa viime joulukuussa.

Vahvasti mieleen on syksyltä jäänyt myös Helsingissä vietetty päivä, jolloin pääsimme voittajatiimien kanssa tutustumaan Emma Gaalan pääyhteistyökumppaneihin. Oli inspiroivaa saada kuulla alan ammattilaisten mielipiteitä ja vinkkejä esimerkiksi sosiaalisen median hallintaan liittyen.

Millaisia tehtäviä tulossa?

Ennen Gaalaa meidän tiimi haastattelee Xamkin opiskelijoita, jotka ovat tässä Emma projektissa tavalla tai toisella mukana. Tarkoitus olisi tehdä juttua esimerkiksi Gaalaan tulevista asuista, joita meidän opiskelijat työstää. Gaalassa haastatellaan artisteja sekä punaisella matolla että Gaalan aikana. Gaalan jälkeen päästään työstämään kaikkea kuva- ja videomateriaalia, jota on kuvattu. Hommaa siis riittää, mutta ei voi olla kun kiitollinen että kaikkea tätä pääsee tekemään.

Onko opinnoista ollut hyötyä ja jos on niin millaista?

No kyllä tässä on ihmisenä kasvanut tosi paljon, kun on huomannut selviytyvänsä myös sellaisista tilanteista, jotka on tähän asti ollut vähän vierasta maaperää. Täytyy myös sanoa, että arvostus on vain entisestään kasvanut niihin, jotka sosiaalista mediaa tekevät ammatikseen. Ei sitä paljoakaan omaa somea päivittäessä joudu maksettua markkinointia mietiskelemään, mutta tällaisessa projektissa sekin puoli on tullut tutummaksi ja nyt kaikkea osaa katsoa vähän toisenlaisestakin perspektiivistä.

Mitä projekti opettaa?

Olen ihmisenä sellainen, että laitan usein itseni vähän mukavuusalueen ulkopuolelle. Parhaiten oppii, kun haastaa itseään uusilla jutuilla. Kameran edessä oleminen ja haastatteleminen on mulle uutta. Eniten tietenkin aluksi jännitti, että mitä jos mokaa tai tapahtuu jotain mihin ei ole valmistautunut. Toisaalta on turha liikaa asiaa miettiä, ei se niin vakavaa ole jos moka sattuu. Onneksi mulla löytyy huumorintajua.

Tämän projektin aikana olen myös yllättynyt siitä, miten paljon aikaa ja vaivaa sosiaalisen median sisällön tuottaminen tässä mittakaavassa vie. Kaikki näyttää aina ulospäin niin helpolta ja vaivattomalta. Projekti on myös testannut tiimityöskentely- ja kommunikaatiotaitoja. Kaikki on tähän mennessä kuitenkin sujunut hyvin. Nyt odotukset lähestyvää Gaalaa kohtaan alkavat olla jo aika malttamattomat.

Mikä on projektissa parasta?

Kokonaisuudessaan tämä kokemus, mitä tästä itselle saa. Loistava mahdollisuus verkostoitua ja päästä seuraamaan miten tällaista tapahtumaa järjestetään. Koko tämän projektin aikana on päässyt kehittämään omaa osaamista ja haastamaan itseä. Uskon, että saamastani työkokemuksesta on hyötyä myös tulevaisuudessa. Juuri tällaiset jutut jäävät varmasti mieleen opiskeluajoista, ja niitä on ihanaa muistella myöhemmin. Olen kiitollinen, että saan jakaa tämän kokemuksen just näiden mun tiimin tyyppien kanssa.

Mitä odotat varsinaiselta gaala illalta?

Varmasti kokonaisuudessaan kiire ja hektinen tapahtumapäivä tulossa, artistihaastatteluja on punaisella matolla ja palkintojen jaon aikana. Odotan Gaalaa jo innolla, koska siihen tässä on koko syksy valmistauduttu.

Miten aiot valmistautua Gaalaa varten?

Artisteja päästiin jo joulukuussa jututtamaan lehdistötilaisuudessa, mutta tietenkin vielä ennen Gaalaa tutustutaan lisää ehdokkaiden tuotantoihin ja uriin, sekä mietitään haastatteluihin liittyviä asioita. Meidän tiimi yöpyy Helsingissä hotellissa jo Gaalaa edeltävän yön, koska haluttiin säästyä matkustamiselta tapahtumapäivänä. Päästään siis nauttimaan hotellin aamupalasta ja valmistaudutaan yhdessä tulevaan päivään.

Mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä? Mihin haluaisit työllistyä?

Kyllä suunnitelmissa olisi tämän koulun jälkeenkin vielä jatkaa opiskeluja muodin alaan liittyen. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä stylistinä. Lisäksi minua kiinnostaa tapahtumien tuottaminen, sosiaalisen median markkinointi ja brändääminen.
Tämän projektin aikana pääsimme tutustumaan myös levy-yhtiön toimintaan, olisi mahtavaa päästä tekemään harjoittelua sinne. Helsingistä löytyy myös eräs PR-toimisto, joka vaikuttaisi todella mielenkiintoiselta työpaikalta. Mahdollisuuksia on paljon, ei voi kun innolla odottaa mitä tulevaisuus tuo.

Kiitos haastattelusta ja onnea Emma Gaalaan 2019!

Kirjoita kommentti

*

Jaa sivu