Näin yli 50-vuotiaana xamkilaisena aikuisopiskelijana olen huomannut, ettei opiskelu suju aivan kuten vuosia sitten. Tilanne ei ole sinänsä täysin uusi, sillä opiskelin aikoinaan myös sairaanhoitajaksi monimuotokoulutuksena työn ohella.
Moni asia on kuitenkin muuttunut. Työpaikka on vaihtunut, työmatka pidentynyt, ja sitä ikääkin on tullut vääjäämättä lisää. Opintojen vaatimustasokin on noussut, sillä opiskelenhan nyt YAMK-tutkintoa. Olen huomannut, että opiskelun ja muun elämän rytmittämiseen joutuu kiinnittämään aivan uudella tavalla huomiota. Kuitenkin sen, minkä vauhdissa häviää, sen sinnikkyydellä ja suunnitelmallisuudella voittaa.
Kaikkein tärkeintä on tehtävien tarkka aikatauluttaminen. Aika, jolloin jätin asioita pelkän muistini varaan, on auttamattomasti kohdaltani ohi. Kaikki on kirjattava ylös, laitettava ”mustaa valkoiselle”, muuten unohdan armotta tärkeätkin asiat. Mutta ei se mitään, sinänsä harmillinen asia on kompensoitavissa. Kirjaan vain tunnollisesti kaiken päivyriin, niin pysyn pelissä mukana. Nyrkkisääntöni on, että aloitan kiireisimmät tehtävät ensin, mutta myös erityisen laajat tehtävät on aloitettava riittävän ajoissa. Itsetuntemusta on tarttunut vuosikymmenten varrella sen verran mukaan, että tiedostan tarvitsevani tehtäviin runsaasti aikaa.
Varsin usein tehtävät tuntuvat hankalilta ja niiden aloittaminen erityisen vaikealta. Jo pitkään olen noudattanut periaatetta aloittaa vaikeatkin tehtävät mahdollisimman nopeasti kirjaamalla paperille edes muutaman rivin. Olen huomannut, että alitajunta tekee työtään ja palatessani päivän tai parin päästä tehtävän pariin pääsen taas palan matkaa eteenpäin. En koskaan tee tehtäviä valmiiksi ”yhdeltä istumalta”, vaan kyseessä on aina pidempi prosessi. Väitän, että lopputulos on paljon parempi, kun antaa aivoilleen aikaa prosessoida asioita. Ainakin minun aivoni ovat hitaasti syttyvää sorttia.
Perhe-elämän sovittaminen opiskelun ja täysipäiväisen töissä käymisen lomaan luo omat haasteensa. Huonolta omaltatunnoltakaan ei pääse välttymään, sillä lukemattomia ovat ne illat, kun istun tietokoneen ääressä ollen pelkästään fyysisesti läsnä. Opiskelu vie siis pakostakin aikaa perhe-elämältä. Sitä sitten vähemmän kiireisinä aikoina yritän kompensoida. Kaiken kiireen keskellä jäävät myös harrastukset helposti taka-alalle. Pyrin pitämään kiinni liikunnan harrastamisesta edes kerran viikossa, sillä liikunta pitää mielen virkeänä ja auttaa kestämään stressiä. Niin, eikä sovi unohtaa painonhallintaakaan näin pyöristyvänä keski-ikäisenä miehenä.
Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että aikuisopiskelu on käyttökelpoinen masokismin muoto, mikäli siis haluaa kurittaa mieltään ja kehoaan. Se on myös käyttökelpoinen menetelmä tunnelman kiristämiseen kotioloissa, jos leppoisa perhe-elämä on alkanut tuntumaan tylsältä. Riitaa saadaan kyllä aikaiseksi vaimon väsyessä kotitöihin ja minun uupuessa loputtomaan päätetyöskentelyyn. Kaikki vapaa-aikakin kuluu siivillä, kun istut hartiat kipeinä tietokoneen näytön edessä ja yrität saada jumiin jääneitä aivosolujasi liikkeelle mahdottomalta tuntuvan kirjallisen tehtävän edessä. Väitetään aivojen käytön ehkäisevän dementoitumista. Siitä ei siis liene pelkoa, vaikka muuten ei muistiini olekaan enää luottamista. Ei siis muuta kuin pää pystyyn ja läppäri kainalossa kohti uusia vastoinkäymisiä.
Ilkka Hämeenniemi, apulaisosastonhoitaja
sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen (YAMK) -opiskelija
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu