Ajatus jatko-opinnoista nousi äitini kanssa käydyn puhelinkeskustelun pohjalta marraskuussa 2015. Takana oli maalisudin kanssa intensiivisesti vietetty kesä mökin maalausurakan parissa. Syksy oli tehnyt minusta vähintäänkin joutilaan, ja hetki oli juuri otollinen uusien haasteiden kohtaamiselle.
Sairaanhoitajaksi valmistumisestani oli tuolloin kulunut yhdeksän vuotta. Mikkelin opetustarjontaan tutustuessani haku kliinisen asiantuntijan (YAMK) -koulutukseen oli avoinna vielä viikon. Hetken mielijohteesta täytin hakemuksen ja yllätyksekseni sain kutsun pääsykokeisiin.
Nautin koulun ilmapiiristä pääsykokeissa
Koin itseni etuoikeutetuksi astellessani penaaleineni pääsykokeisiin ja jo pelkkä vierailu tasokkaassa koulurakennuksessa sai minussa aikaan monia hyviä tunnelmia. Nautin kaikin aistein koulun ilmapiiriä ja seurasin ilolla nuoria opiskelijoita, jotka huokuivat hyvää energiaa. Käyntini pääsykokeissa toi mieleeni monia muistoja vuosien takaa ollessani vielä itsekin elämäni eteisessä valmistumassa ammattiini.
Pääsykoetehtävä oli haasteellinen ja vaati syvällistä ammatillista ajatustyötä. Pitkästä aikaa olinkin täysin erilaisten haasteiden edessä. Päätin jo silloin, että jos en tule valituksi, jatkan ainakin näin korkeatasoisten artikkelien lukua oman osaamiseni kehittämiseksi. Havahduin myös ajattelemaan, miten helposti kiireinen käytännön työ saa unohtamaan tutkitun tiedon etsimisen tärkeyden ja oman toiminnan päivittämisen näyttöön perustuvaksi.
Tovi pääsykokeista sain ilmoituksen tulleeni valituksi opiskelemaan. Miten hyvältä se tuntuikaan kaikkien niiden työssä vietettyjen vuosien jälkeen. Pitkästä aikaa olin onnistunut konkreettisesti itselleni asettamassa haasteessa. Henkilökohtaisiksi saavutuksekseni laskin siitä alkaen jokaisen suorituksen ja hyväksytyn kurssin.
Ammatillinen näkökulmani laajeni
Opiskelut käynnistyivät tammikuussa 2016. Minulle avautui kaivattu väylä tutustua sairaanhoidon osaajiin, joista suurin osa oli muilta paikkakunnilta. Antoisaa oli keskustella johtamistyyleistä ja käytännöistä erilaisissa organisaatioissa. Ryhmäni opiskelijat työskentelivät muilla erikoisaloilla lukuun ottamatta yhtä instrumenttihoitajaa Hyvinkäältä.
Ammatillinen näkökulmani laajeni jo pelkästään kahvipöytäkeskustelujen pohjalta. Hienoa oli saada kuulla kunkin kertovan oman asiakasryhmänsä erityispiirteistä. Näiden keskustelujen avulla koin saaneeni tukea erilaisten potilasryhmien edustajien kohtaamiseen omassa työssäni. Keskustelujen myötä arvostus jokaisen työpanosta kohtaan potilaan hoitoprosessiin osallistujana sai yhä enemmän merkitystä. Mielekästä oli myös saada kuulla erilaisia murteita kuuden Mikkelissä vietetyn vuoden jälkeen. Erityisesti mieltä lämmitti Tampereen murre, joka on läheltä omaa kotiseutuani Satakuntaa.
Opiskelujen edetessä meistä hitsautui tiivis joukko, jotka kaikki olimme samojen haasteiden edessä. Meistä jokainen oli pitkästä aikaa haastanut itsensä ja uskaltautunut epämukavuusalueelle. Kun epäilys opiskelujen järkevyydestä horjutti mieltä, oli hyvä huomata muidenkin olleen yhtä uhkarohkeita lähtiessään horjuttamaan arkensa harmoniaa jatko-opinnoin.
Paras oppi on ollut elämisen oppiminen
Opiskelijatovereiden kesken keskustelimme aika ajoin siitä, olemmeko oppineet mitään uutta. Paras oppi itselleni on kaiken muun ohella ollut kuitenkin elämisen oppiminen. Opintojeni myötä olen saanut näköalaa tarkastella omaa elämääni ja asioiden arvottamista. Olen oppinut organisointikykyä ja priorisointia. Olen ymmärtänyt, miten hieno mahdollisuus minulla on ollut kehittää itseäni ja samalla nauttia vakituisen työn tuomasta turvallisuuden tunteesta.
Opiskeluni ansioista ymmärrykseni monia asioita kohtaan on lisääntynyt huomattavasti ja olen pystynyt tuomaan oppimaani myös työyhteisön osaamisen tueksi. Olen saanut paljon uusia välineitä kohdata erilaisia haasteita työssäni. Jatkuva itsensä kehittäminen ja tutkitun tiedon aktiivinen etsiminen ovat tulleet osaksi päivittäistä työtäni.
Päivystämällä hankkimani vapaat koulua varten ovat vaatineet veronsa. Yömyöhään sairaalassa päivystämällä vietetyt tunnit ja lyhyiksi jääneet yöunet ovat siivittäneet koulupäiviäni. Varmasti myös läheiseni ovat joutuneet osaltaan maksamaan tästä opiskelumahdollisuudestani. Uskon kuitenkin opiskeluni olleen hyvänä esimerkkinä nyt kouluaan aloittavalle tyttärelleni. Olkoonkin koulunkäyntini osoitus siitä, että vaivaa näkemällä voi saavuttaa elämäänsä jotakin tavoittelemisen arvoista.
Saana Jokiranta, sairaanhoitaja
Kliininen asiantuntija (yamk) -opiskelija