Ensimmäisen kerran kuulimme koko tapahtumasta alkuvuodesta 2017. Jokainen meistä varmasti ajatteli silloin, että millainenhan työmaa tästäkin vielä tulee. Kaikki mitä seurasi, onkin sitten melkoinen tarina.
Alkuvalmisteluineen projektiin upposi runsas määrä hikeä ja kyyneliä, tosin ei sentään verta (ei ainakaan oikeaa). Tai enhän minäkään kaikkien työpanoksesta tiedä…
Lopulta saimme kuitenkin suunniteltua oman osuutemme kilpailusta eli rastimme sisällön. Ja sitten suunnittelimme sen uudelleen. Ja vielä uudelleen. Ja… no, varmasti jokainen ymmärtää idean. Useaan otteeseen luonnostelimme rastin sisällön ja kaiken siihen liittyvän ennen kuin lopputulos oli omia ja toistenkin silmiä suorastaan hivelevä.
Rastin sisältönä laivaonnettomuus
Rastimme sisällöksi muodostui lopulta laivaonnettomuus, jossa matkustajista kolme loukkaantui, erilaisilla vakavuusasteilla ja yksi kuoli. Rastin sisällön selkeydyttyä saimme jaettua tehtävät jokaisen osallistujan kesken. Anssi Kelan sanoin meistä tuli matkustajia, potilaita, arvioijia ja sitä rataa, vai miten se menikään.
Minä itse sain kunniakkaan arvioijan tittelin ja tehtäväkseni muodostui punaisen potilaan arviointi. Pohdin mielessäni tätä vaativaa tehtävää, koska onhan triagen mukaisesti punainen potilas vakavasti loukkaantunut. Potilaallani oli ongelmia aina päänverenvuodosta tajuttomuuteen. Itse olin ja olen varsin tyytyväinen saamaani arvioijan rooliin, koska matkustajana olisi pitänyt osata näytellä.
ensiavun toteutuksen Arvioinnin suunnittelu
Suunnittelimme rastille myös ensiavun toteutuksen arviointikriteerit ja –lomakkeen, jolla tulisimme arvioimaan meripelastuskilpailuun osallistuvia joukkueita. Itse arviointilomake ja myös arviointi vaati melkoisen määrän hiomista ja muuta vastaavanlaista hinkkausta. Arviointikriteereiden ja -lomakkeen sekä pisteytyksen täytyi olla yhtenäinen läpi kisan kaikkien kuuden rastin, joka muodostui lähes ongelmaksi hankalan kommunikaation vuoksi.
Lopulta arviointilomake kuitenkin suorastaan suistui uomiinsa ja siten myös arvioinnin harjoittelu onnistui. Tiesin siis lopulta, mistä jakaisin pisteet. ”Voi tätä ilon ja onnen päivää” – ajattelin, samalla kun mielialani kohosi lähes pilvien takana köllöttelevän auringon tasolle.
Harjoittelua, harjoittelua
Aina rastimme varsinaiseen toteutukseen asti keskityin hiomaan arvioijan taitojani. Harjoittelin peilin edessä, kuinka en vastaa mitään mihinkään. Lopulta olin mielestäni varsinainen kivikasvo. Tätäkin täytyi todella harjoitella, koska asiaa painotettiin kisojen toteuttajan taholta.
Vielä ennen kilpailua ehdimme kokoontua koko konkkaronkka ja pidimme kenraaliharjoitukset Savonlinnan satamassa. Harjoituksiin osallistui myös 0-joukkue, joka testasi rastiamme useaan otteeseen. Pääsin itsekin tositoimiin arvioidessani, miten potilastani hoidettiin.
Hämmentävää kenraaliharjoituksissa oli vain se, että 0-joukkue tiesi rastin kokonaisuudessaan. En päässyt hirveästi virhepisteitä heille jakelemaan. Kuitenkin rastin sujuvuus tuli testatuksi ja hyvinhän se meni.
Samaisena päivänä teimme vielä defusing-tyyppisen yhteenvedon Savonlinnan luolissa. Aivan, luolissa. Luolat olivat sinällään mukava muutos tilanteeseen, koska ulkona satoi jälleen vettä ja satamassa myös tuuli.
kilpailupäivä
Seuraavana päivänä saimmekin herätä ajoissa ja varautua alkavaan koitokseen. Aurinko paistoi kauniisti, kun lompsimme kohti satamaa kukin tahoiltamme, jokaisella omat ajatukset ja odotukset tulevasta päivästä.
Itse jännitin melkoisesti omaa suoriutumistani, pystynkö pitämään pokerinaamani läpi kilpailun vai murrunko humalaisen potilaan sönköttäessä lähelläni (meillä nimittäin oli sellainenkin). Onneksi pelkoni osoittautui vääräksi ja peilin edessä harjoittelun ei mennyt hukkaan.
Joukkueita juoksi rastillemme suunnasta, jos toisestakin (tai no, kaikki tulivat samasta suunnasta) ja taukoja jäi rastimme henkilöstölle vähän. Osa joukkueista puhui myös ruotsia, jonka osaaminen itselläni on vähintäänkin ruosteista, mikä toi hieman lisäjännitystä arviointiin.
Pisteitä jaoin vasemmalle ja oikealle samalla tarkkaillen kuin muuttohaukka kaikkia kilpailijoita. Oli jollakin tapaa tyydyttävän mukavaa huomata, että läheskään kaikki joukkueet eivät saaneet omalta osaltani täysiä pisteitä. Ja samaan tapaan oli mielenkiintoista seurata joidenkin joukkueiden erittäin ammattitaitoista toimintaa, jossa ainoa jännitettävä tekijä omalta osaltani oli se, että saako joukkue kaikilta arvioijilta maksimipisteet.
Lopulta päivä S/S Punkaharjulla meni yllättävän nopeasti. Ja huomasin olevani erittäin tyytyväinen ja väsynyt. Tapahtumasta jäi käteen kuitenkin yllättävän paljon; uusia tuttavuuksia, kokemusta kilpailun toimitsijuudesta ja arvioinnista sekä hyvä mieli. Jos voisin, osallistuisin tapahtumaan uudelleenkin tai vähintäänkin menisin katsomaan.
Valmistuva sairaanhoitajaopiskelija ensiapurastin toteutuksesta