Peltipoliisi välähtää Kehä I:llä torstaiaamuna kello 5:20. Unihiekat silmillä ja talla pohjassa kaahaan Espoosta kohti Mikkeliä. Koulupäivä tiedossa, ja olen taas herännyt viime tipassa.

Aikaiset herätykset eivät vaan koskaan tunnu helpoilta. Pohdin koko matkan poliisilta tulevaa kirjettä ja sitä, minkä suuruinen menoerä on tällä kertaa tulossa. Työskentelen terveyskeskuksessa virka-aikana, joten koulupäivät näkyvät palkkanauhassa muutenkin miinusmerkkisiltä.

Mikkelin kampukselle päästyäni unohdan aamuisen episodin peltipoliisin kanssa. Pitkästä aikaa on mukava nähdä ryhmän muita opiskelijoita ja saada vertaistukea koulutehtäviin. Ryhmähenki ja kannustava opiskeluympäristö auttaa jaksamaan, vaikka etäopiskelu tuottaakin omat haasteensa. Onneksi ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa lähipäiviä on keskimäärin vain kahtena päivänä kuussa riippuen toki valinnaisten MS-kurssien määrästä – ja ison osan kursseista voi suorittaa myös verkko-opintoina.

Peräkkäisinä koulupäivinä olen yöpynyt tätini luona, josta on ollut korvaamaton tuki opiskeluaikana. Tädin ja serkkujen kanssa touhuaminen saa ajatukset irti opiskelupäivästä nopeasti. Voisi todeta, että perhe on paras!

Opiskeluaikana tulee usein vastaan kuoppavaiheita, jolloin tulee mietittyä omia valintojaan. Täysipäiväinen työnteko yhdistettynä etäopiskeluun kuulostaa jo ajatuksen tasolla työläältä. Ylemmän ammattikorkeakoulun etuna on kuitenkin työelämäsidonnaisuus. Ainakin omalla kohdalla olen saanut liitettyä kaikki vähänkin isommat tehtävät omaan työhöni tavalla tai toisella. Opiskelu on parasta juuri silloin, kun työ ja opiskelu kulkevat käsi kädessä. Opiskelun kautta omaan työhön saa uutta sisältöä ja näkökulmia. Kehittämistöiden kautta saa jalan oven väliin myös uusiin projekteihin, joissa pääsee kehittämään itseään ja työtään.

Toivottavasti uuden tutkinnon myötä ovia avautuu kohti uusia haasteita. Onnekseni peltipoliisin välähdyksestä selvisin pelkällä säikähdyksellä ja tekemäni rikos aamuvarhaisella jäi vaatimattomaksi. Välähdyksen ansiosta kuski ainakin pysyi hereillä koko ajomatkan.

 

Minna Pirinen, terveydenhoitaja
kliininen asiantuntija (yamk) -opiskelija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kirjoita kommentti

*