Terveydenhoitajaopiskelija Susanna Joro, millaista on opiskelu ammattikorkeakoulussa?

En itse koe opiskelua liian rankaksi, vaikka tekemistä on ollut ajoittain paljon tottumaani opiskelun määrään verrattuna. Olen opintojen ohella osallistunut paljon koulun muuhunkin toimintaan ja jostain aikaa aina löytyy vähän ylimääräiseenkin tekemiseen.

Mielestäni tällä asteella opiskellaan nimenomaan itseään varten, joten aiheetkin ovat jollain tapaa koskettaneet omaa mielenkiintoa enemmän tai vähemmän.

Tämä taas motivoi opiskelemaan ahkerammin eikä opiskelu ”maistu niin puulta”. Opinnot ovat kuitenkin ajoittain erittäin stressaavia, jos tekemiset vain kasaantuvat ja tuntuu, ettei mikään asia suju. Kuitenkin jostain kautta asiat aina selviävät ja aina on joku jolta kysyä apua. Ammattikorkeassa olen löytänyt itselleni sopivat opiskelutavat, eikä tämä nyt liian vaativaksi ole ainakaan vielä mennyt.

Kaiken kaikkiaan opiskelu ammattikorkeakoulussa on ollut minusta antoisaa. Tietynlainen rentous ja sujuvuus omien opintojen suunnittelussa ja toteuttamisessa on kannustanut ainakin itseäni tekemään enemmän. Olen kerennyt myös opiskelun ohella osallistumaan yhteisiin illanviettoihin ja tapahtumiin, ja niistä olen kokenut saavani paljon uutta energiaa opinnoissa jaksamiseen. Kuuluuhan opiskeluelämään toinenkin puoli tasapainottamaan pänttäämistä.

Susanna Joro

Miten tulit valinneeksi terveydenhoitajaopinnot ja mikä on ollut opiskelussa kiinnostavinta?

Sosiaali- ja terveysala on aina ollut omassa mielessäni ensimmäisellä sijalla. Aikaisemmin olenkin käynyt lähihoitajaopinnot, joten ei ole suuri yllätys, että olen jatkanut terveydenhoitajalinjalle opiskelemaan. Mietittyäni sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan eroja vastaan tuli muutamia asioita. Ensimmäisenä ajattelin suoraan sanottuna päivätyötä. Joskus sitten tulevaisuudessa olisi ihanaa päästä päivätyöhön, maanantaista perjantaihin, kahdeksasta neljään ja viikonloput vapaana. Ja terveydenhoitajana tämä olisi ehkä hieman helpompaa. Kuitenkin voisin työskennellä halutessani pitkälti samoissa paikoissa joissa sairaanhoitajatkin työskentelevät.

Terveydenhoitajaksi erikoistuminen antaa itselleni enemmän mielenkiintoisia opintoaiheita kuin sairaanhoitajan erikoistumisaika antaisi. Ainakin nyt luulen niin. Erityisesti oma mielenkiinnon kohteeni alalla on mielenterveys- ja päihdetyö ja olen kuullut tälle alalle tarvittavan useampia terveydenhoitajia työelämään. Työllistymisen mahdollisuudet ovat siis yksi syy miksi olen tällä linjalla halunnut suorittaa opintoni. Uskoisin myös pääseväni helpommin erilaisiin terveydenhuollon kehittämisprojekteihin mukaan terveydenhoitajana. Esimerkiksi kouluterveydenhuollossa tapahtuvat projektit ovat yleensä terveydenhoitajille suunnattuja.

Opiskeluissa kiinnostavina on ollut melko lailla kaikki tähän asti ollut. Olen vasta toista vuotta opiskelemassa, joten aiheissa ei ole tullut vielä erikoisemmin vastaan mitään joukosta poikkeavaa. Totta kai asiat, jotka itseäni enemmän kiinnostaa, kuten mielenterveys- ja päihdetyö, ovat ykkösenä omalla listallani. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, kuinka jotkut asiat joita ei olisi koskaan kuvitellut opiskelevansa, alkavatkin kiinnostaa entistä enemmän. Aiheet, joita on aikaisemmin vain pintaraapaisulla käsitellyt lähihoitajan opinnoissa, ovat syventyneet paljon ja sitä kautta avartaneet omia näkemyksiä eri hoitoalaan liittyvissä asioissa.

Kenelle suosittelisit terveydenhoitajakoulutusta?

Terveydenhoitajakoulutuksessa opintojeni aikana olen oppinut tuntemaan monenlaisia ihmisiä. Kaikilla on omat luonteensa ja tapansa opiskella ja tehdä töitä. Kuitenkin kaikkia meitä yhdistää halu oppia tuntemaan ihmisen elimistön toimintaa ja elämän sujuvuutta sekä hyvinvoinnin edistämistä usean eri näkökulman kautta. Ihminen psyykkisenä, fyysisenä, sosiaalisena ja hengellisenä kokonaisuutena kiinnostaa tällä alalla opiskelevia.

Omasta mielestäni alallamme tarvitaan rohkeutta toimia yksin ja moniammatillisissa työryhmissä, ottaa vastuuta toisista ihmisistä sekä itsestään (niin kuin monella muullakin alalla), sosiaalisuutta ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, rohkeutta työskennellä omana itsenään ja omalla persoonallaan sekä viimeisimpänä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin: halua auttaa toisia ihmisiä. Niin sanottuna kutsumusammattinakin tämän alan hommat tunnetaan, enkä yhtään ihmettele, koska juuri sitä tämä on. Itse olen melko vahva ja äänekäs persoona ja se on oma vahvuuteni tällä alalla, sen kautta minä työskentelen. Joku muu taas saattaa tehdä töitä enemmän teoriatiedon kautta ja olla hiljaisempi, pärjää sillä yhtä hyvin.

Terveydenhoitajakoulutus sopii siis monenlaisille ihmisille, mutta pääasiana tulee ottaa huomioon, että ala on oikeasti omasta mielestä mielenkiintoinen ja innostava.

Mikä on ollut paras opintojakso? Entä mikä on mielestäsi parasta koulussa?

Tähän asti parasta opinnoissani on ollut kaikki käytännön harjoitukset. Koulullamme on järjestetty alamme opiskelijoille mahdollisuus harjoitella ja opetella käytännön töitä muiden opiskelijoiden sekä simulaatiovälineiden kanssa. Näistä olen kokenut saavani eniten oppia ja tekemällä asiat jäävät itselleni parhaiten mieleen. Opintokäynnit ovat toinen kehuttava asia opinnoissamme. Jokaisessa paikassa, jossa olemme käyneet tutustumassa, on ollut erittäin hyvin järjestettyjä infoja aihealueeseen liittyen.

Koulussa parasta on ollut rento opiskeluympäristö, joustavasti sujuvat opinnot sekä hyvät opettajat. Opiskeluympäristön olemus on tärkeää opintojen kannalta ja tunnelma on minulle ainakin ollut todella suvaitseva ja ystävällinen. Kaikki toivotetaan tervetulleeksi eikä tietääkseni kukaan ole jäänyt ulkopuoliseksi. Olen myös kuullut hyvää palautetta opiskeluystäviltäni siitä kuinka mukavaa koulussamme on opiskella ja kuinka hyvät mahdollisuudet meillä on opiskella monipuolisesti.

Itselläni opinnot ovat olleet ajoittain hieman sekavat, mutta asioihin saa aina selvyyden kun hieman tekee itse työtä sen eteen ja apua saa mahtavilta opettajilta sekä ohjaajilta. Opintojen ohella heiltä saa paljon tukea ja turvaa kaikin puolin. Koen itse myös saaneeni erittäin tasokasta opetusta. Toki toiset opetustyylit sopivat itselleni paremmin kuin toiset, mutta vaihtoehtoisia suoritustapoja kursseilla on myös ollut tarjolla. Opettajamme ovat itse myös ajoittain työelämässä mukana, joten heidän kosketuksensa nykypäivän työhön on melko ajan tasalla.

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia tai haaveita sinulla on?

Tulevaisuudensuunnitelmani vaihtelevat todella laidasta laitaan vielä. Mahdollisesti löydän itselleni parhaiten sopivan ja eniten kiinnostavan työpaikan terveydenhoitajana tai sitten jatkan ylempiin tutkintoihin tähdäten opintojani. Tiedän, että sote-ala on oma juttuni, mutten vielä osaa tarkemmin sanoa mikä suuntautuminen käy itselleni parhaiten. On kuitenkin vielä aikaa miettiä opintojen ajan jolloin näen vielä monta erilaista vaihtoehtoa joissa voisin työskennellä tulevaisuudessa. Vielä on liian aikaista sanoa minne opintoni minut vievät.