Olen viimeisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Tiesin jo kouluun hakiessa, että lähden vaihtoon ulkomaille. Hakuaika umpeutui, ja vaihtokohde oli vieläkin hakusessa. Haastattelussa kv-koordinaattori ehdotti vaihtokohteeksi Namibiaa, Welwitchian yliopistoa, joka oli meidän koululle uusi kohde. Tottakai, miähä lähen!
Ennakkovalmisteluja
Kevät 2017 kului vaihtoasioiden hoitamisessa, papereiden ja lomakkeiden täyttelyssä, rokotusten hoitamisessa ja odottaen kuumeisesti vaihtokohteen varmistumista. Kommunikointi sähköpostin kautta Namibian päähän vie yllättävän kauan aikaa, eikä vastauksia sieltä kovin helposti saanut (plussana vielä uusi vaihtokohde, jolloin asiat on tuplasti monimutkaisempia).
Vihdoin paikka varmistui toukokuussa 2017. Varasin lennot. Majoitusta suositeltiin Welwitchian toimesta, ja varasinkin petipaikan hostellista 6 hengen makuusalista. Ennen lähtöä valitsin vielä kurssit, jotka suorittaisin yliopistossa Namibiassa.
Yli 3 kuukauden oleskeluun Namibiassa tarvitsi viisumin, ja sen hakeminen hoitui melko helposti, sillä nettisivuilla oli selkeät ohjeet. Viisumin saaminen sitten kestikin, ja se ei ollut saapunut edes lähtöpäivänä.
Ensimmäiset päivät perillä
Neljän kuukauden vaihtoni alkoi syyskuussa 2017. Amsterdamin ja Kapkaupungin kautta 39 matkustustunnin jälkeen saavuin Windhoekiin, Namibian pääkaupunkiin.
Lentokentällä kohtasin ensimmäisen vastoinkäymisen, kun minulta pyydettiin viisumia (joka ei ollut vielä saapunut) ja siinä hikipäissä yritin selittää, että se on tulossa. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, kun tajusin matkatavaroideni hukkuneen jonnekin matkan varrelle. Noh, kyyneleet veks ja kohti majapaikkaa.
Ensimmäiset päivät meni uuteen asuinpaikkaan tutustuessa, löysin nopeasti kavereita, jotka näyttivät lähimmän kaupan ja piti seuraa. Onnekseni asuin hostellissa, jossa oli paljon samanhenkistä porukkaa. Matkatavaratkin saapui kahden päivän kuluttua.
Pääsin kokemaan päivystyksen, lastenosaston, lasten syöpäosaston ja leikkaussalin hurjan menon.
Seuraavana arkipäivänä suuntasin taksilla (joka on varteenotettava halpa (0,60e matka) kulkuväline) yliopistolle. Vastaanotto oli lämmin, ja minulle esiteltiin kampusta, jossa tulisin suorittamaan kaksi kurssia.
Viikon päästä kurssit alkoivat. Kolmen viikon jälkeen totesin itselleni, että en oikein saa niistä itselleni mitään irti. Pienien hankaluuksien jälkeen pääsin kuitenkin aloittamaan harjoittelut aikasemmin kuin aluksi oli tarkoitus.
HARJOITTELUSSA
Aloitin kahdeksan viikon yhteisö- ja perhehoitotyön harjoittelun Katuturan sairaalassa, josta siirryin Centralin sairaalaan. Molemmat sairaalat ovat kunnallisia sairaaloita. Pääsin kokemaan päivystyksen, lastenosaston, lasten syöpäosaston ja leikkaussalin hurjan menon. Voin todeta, että sairaalat Namibiassa ovat melko eritasoisia kuin Suomessa.
Päivittäin törmäsi tavaroiden/tarvikkeiden puuttumiseen, lääkkeiden puuttumiseen ja huonoon hygieniaan, sillä ilmeisesti valtiolla ei ollut enää rahaa kustantaa näitä asioita. Työskentelin myös ”köyhemmän” alueen klinikalla, joka oli myös mielenkiintoinen kokemus väenpaljouden vuoksi.
Yleisesti ottaen kolleegat sairaaloissa olivat mukavia, joukkoon kuitenkin mahtui myös niitä, jotka eivät suostuneet puhumaan englantia. Ja Suomen harjoitteluihin verrattuna, täällä ei ollut osastoilla varsinaista ohjaajaa, eikä ohjausta niinkään saanut, vaan sain todella vapaat kädet harjoitella mitä vaan.
Sairaanhoitajat tekevätkin Namibiassa niitä asioita, mitä Suomessa vain lääkärit tekevät.
Erona Suomeen on, että Namibiassa sairaanhoitajilla on enemmän vastuuta ja valtuuksia tehdä yleisesti hoitotyötä. Sairaanhoitajat tekevätkin Namibiassa niitä asioita, mitä Suomessa vain lääkärit tekevät. Pääsin kokemaan hurjan paljon asioita, ja harjoittelu tukikin oppimistani enemmän kuin luennoilla istuminen.
YHTEENVETOA
Vaihtoon lähtiessä en osannut edes kuvitella, millaista aikani Namibiassa tulee olemaan. Hostellissa asuessa tutustuin moniin uusiin ihmisiin, ja parhaimmat paikalliset kaverini löysinkin sieltä.
Hostellielämä on kuitenkin loppuen lopuksi melko väsyttävää, ja löysin 2,5 viikon jälkeen läheltä kämpän, josta vuokrasin yhtä huonetta. Kämppisten kanssa tulin onneksi hyvin juttuun! Vapaa-aika koostuikin yleensä kavereiden kanssa hengailusta ja matkailusta.
Tapasin myös sattumalta muita suomalaisia vaihto-opiskelijoita, joiden kanssa olinkin osan harjoittelusta samoilla osastoilla töissä. Kuitenkin, olen tyytyväinen, että lähdin vaihtoon yksin, sillä sain paljon uusia tuttavuuksia ja pääsinkin kokemaan Namibian kulttuuria vähän syvemmin.
Kulttuurierot eivät niinkään ollut suuria, merkittävin oli ehkä se, että Namibiassa ei tunneta aikatauluja, ja aina jotakin sai odotella. Myös yksin ollessa kuitenkin oli aina muistettava, että hämärän tullen ei ollut mihinkään asiaa kävellen, ja tavarat oli visusti pidettävä laukussa varkaiden varalta.
En ikinä kadu sitä päätöstä, että Namibiaan lähdin, enkä koskaan sitä kokemusta mihinkään vaihtais.
Itsestäni vaihdon aikana olen oppinut sen, että pärjään hyvin yksinkin, osaan ratkaista ongelmia myös vieraalla kielellä, ja että asiat kääntyy aina parhain päin, kuhan vaan uskaltaa avata suunsa. Vaihtokokemukseni yhteen lauseeseen tiivistettynä: ”En ikinä kadu sitä päätöstä, että Namibiaan lähdin, enkä koskaan sitä kokemusta mihinkään vaihtais.” Kuulostaa kliseiselta, mutta totta. Ainakin on lapsenlapsille paljon kerrottavaa tulevaisuudessa!
Kotiinlähtöä en oikeastaan niinkään odottanut, tuntui, että elämä oli asettunut hyvin Windhoekiin ja se tuntui kodilta. Kotiinpaluu oli melkoinen sokki, mutta onneksi pääsin jakamaan vaihtokokemuksia perheenjäsenille ja ystäville. Syrän kyllä halajaa takaisin!
Vinkkejä sinulle, joka harkitset Namibiaan lähtöä
- Pärjäät kyllä yksin, jos sitä mietit.
- Hanki viisumi ajoissa (jos oleskelet pidempään kuin 3kk).
- Järjestele matka-asiat ajoissa (lomakkeet, lennot, rokotteet, lääkkeet yms.).
- Tutustu kulttuuriin, matkaile.
- Tutustu paikallisiin.
- Ole utelias, mutta varovainen.
- Elä yhtä elämäsi upeinta aikaa!
Anna Siitari, sairaanhoitaja (AMK) -opiskelija