Minä, kohta viisikymppinen sairaanhoitaja, pääsin viime syksynä opiskelemaan YAMK-tutkintoa. Aika kova saavutus!
Tänä vuonna, joulukuussa on juhlan paikka. Silloin tulee neljännesvuosisata täyteen sisätautikirurgisena sairaanhoitajana. Mukaan mahtuu sekä ylä- että alamäkiä, niin töiden suhteen kuin elämässä muutenkin. Eipä silloin vastavalmistuneena hoitajana olisi voinut ajatellakaan, että jonain päivänä lähtisin lukemaan YAMK-tutkintoa.
Haaveeni amk-tutkinnon opiskelun jälkeen oli lähteä lukemaan lisää jotain, mutta mitä? Jossain vaiheessa tuli halu tietää enemmän. Tuli halu ymmärtää edes hieman paremmin osastonhoitajien työtä. Mitä työ pitää sisällään? Onko esimies toteuttaessaan ylemmän tahon määräyksiä ja kehotuksia aina puun ja kuoren välissä antaessaan alaisilleen kehotuksia, määräyksiä ja käskyjä. Tästä syntyi ajatus lähteä lukemaan johtamista. Toivon, että tämän koulutuksen jälkeen ymmärrän esimiesten ja heidän esimiestensä toimintaa paremmin.
Johtaminen – Mitä se on?
Tätä kysymystä olen nyt pohtinut jo pidempään. Onko johtaminen talous-, muutos-, henkilöstö-, osaamisen vai itsensä johtamista? Pitääkö minun ehkäpä tulevana esimiehenä hallita edellä mainitut kaikki johtamiseen liittyvät asiat, eikö riittäisi jos osaisin ja hallitsisin muutaman.
Koulutuksen aikana on tullut hyvin selväksi, että johtamista ja johtajuutta on monenlaisia samoin kuin esimiehiäkin. Nyt sitten pitäisi löytää johtamisessakin kultainen keskitie, miten ehkä tulevaisuudessa itse tulen toimimaan, mikä on oma tapani johtaa.
Meillä on ollut erilaisia harjoituksia, joiden avulla olemme harjoitelleet kehittämistä ja johtamista, muun muassa simulaatioharjoitus. Simulaatiopäivänä ajattelin, että ei tule mitään. En ole luonnostaan esiintyjätyyppiä. Kainalot hikoilevina ja kädet täristen huomasin olevani ”esiintymässä”. Jotenkinhan harjoitus saatiin pidettyä. Jälkikäteen ajatellen päivä oli antoisa ja omalla tavallaan hauskakin. Johtuisiko se osin ryhmämme me-hengestä? Päivä antoi paljon ajateltavaa ja myös eväitä ajatellen tulevaisuutta.
Joskus esimieheksi?
Siinäpä kysymys. Tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta esimiehenä en voi olla kaveri, vaan pitää osata erotella ystävyys- ja työsuhde toisistaan. Miten jaksaisin kantaa harteillani vastuun? Työnkuvani muuttuisi täysin nykyisestä.
Esimiehen työnkuva on muuttunut vuosien saatossa. Nyt sote-uudistus muuttaa varmaan sitä vielä lisää johonkin suuntaan, mutta mihin? Olenko valmis muutokseen? Toivottavasti koulutuksen aikana saan selvyyden, onko minusta esimieheksi vai mitä teen isona.
Ilman perheeni tukea ja joustavuutta opiskeluni toisella paikkakunnalla ei olisi ollut mahdollista. Mutta uskon, että vaikka minusta ei tulisikaan esimiestä, saan tämän koulutuksen aikana selvyyden siihen kysymykseen, joka askarrutti minua jo ennen kouluun lähtemistä, eli mitä esimieheni tekevät ja mitä on johtajuus.
Tiina Kykkänen, sairaanhoitaja
sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opiskelija
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu