Hei!
Olen Maiju Nurminen, 40-vuotias, työssäkäyvä perheenäiti, vaimo ja opiskelija. Peruskoulutukseltani olen sosionomi (AMK) vuodelta 2005. Opiskelen tällä hetkellä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Xamkissa.
Hain koulutukseen, sillä edellisistä opinnoistani oli kulunut jo hyvä tovi ja koin, että haluan päivittää tietojani ja saada samalla myös uutta näkökulmaa ja kipinää nykyiseen työhöni.
Harkitessani opintoja punnitsin ajankäyttöäni ja sitä, riittääkö energia ja aika uuden oppimiseen ja tehtävien tekemiseen. Molemmat lapseni ovat alakouluikäisiä. Kallisarvoinen aika lasten kanssa, jotka ovat vain niin hetken pieniä, kallistui vaakakupissa lasten puoleen vahvasti. Perheeni kuitenkin tuki päätöstäni opiskelusta, ja työnkuvani on varsin joustava, joten päätin, että minä pystyn tähän. Hain opiskelemaan 2019 kevään yhteishaussa ja pääsin sisään.
Hyvin nopeasti syksyllä opinnot aloittaessani opiskelijan arki imaisi minut täysin pyörteisiinsä ja silloin tuntui, että hukun tehtäviin, kotiarkeen, lasten harrastuksiin, omiin harrastuksiin… Edellisistä opinnoista oli jo pitkä aika, kaikki oli uutta. Energiaa ja jaksamista kysyttiin moneen kertaan. Vuorokauteen olisin kipeästi toivonut lisää tunteja, että ehtisin kaiken.
Täytin päiväni kiireellä, vaikka itse asiassa tämä kaikki olikin vain ajankäytön järjestelykysymys. Huomasin, että ajankäytön suunnittelu ei ole vahvinta osaamisalaani ja tehtävät alkoivat kuin huomaamatta kertyä kaikki samaan aikaan työstettäviksi. Tilastokeskuksen sivuilta löysin mielenkiintoisen artikkelin kiireestä.
Pikkuhiljaa pääsin kiinni ”opiskelijamoodiin”. Learn, Peppi ynnä muut alustat tulivat tutuiksi. Niiden käyttö ei vaatinut minulta enää niin paljoa voimavaroja kuin opintojeni alussa, kun kaikki oli aivan uutta. Sen sijaan tehtävät vaativat voimavaroja enenevässä määrin. Huomasin, etten enää jaksanut innostua uudesta, kuten aivan opintojeni alussa.
Koko elämäni pyöri opintojen, työn ja kodin väliä, nukuin huonosti ja stressasin paitsi opintoja, myös sitä, etten ehdi olla tarpeeksi perheelleni läsnä. Olin kyllä usein paikalla, mutta koin, etten lainkaan läsnä. Koin itseni ajoittain uupuneeksi.
Ensimmäisen syyslukukauden jälkeen totesin itselleni, että näin ei voi jatkua. Havaitsin hälytysmerkit onneksi ajoissa. Päätin alkaa pitää parempaa huolta omasta jaksamisestani ja opettelin pilkkomaan tehtäviä pienempiin palasiin ja keskittymään siihen, että oikeasti pystyn sanomaan, että jaksan ja voin hyvin!
Opiskelijoiden hyvinvointi on ollut paljon esillä viime vuosina ja koen sen erittäin tärkeäksi asiaksi. Se kiinnostaa minua aihealueena, kuten myös työhyvinvointi. TEK-lehden artikkelissa on käsitelty opiskelijan hyvinvointia kattavasti.
Inspiroituneena hyvinvoivasta itsestäni kokosin itselleni hyvinvoinnin työkalupakin ja keräsin sinne seuraavia minulle tärkeitä asioita, jotka auttavat minua jaksamaan arjessa ja opinnoissa:
- Raitis ilma ja luonto
Pyrin liikkumaan ulkona ja luonnossa, säässä kuin säässä. Metsässä riittää energiaa ammennettavaksi! Aivot saavat happea, ja mieli kirkastuu. - Nukun riittävästi, en aherra yömyöhällä tietokoneella, laitan kalenteriin itselleni ajat opiskelulle ja ajoitan ne hetkiin, kun todennäköisimmin tunnen itseni virkeäksi. Pidän taukoja päivän aikana.
- Harrastukset. Opiskelut vaativat aikaa työn ohella, mutta en luovu siitä, mikä antaa minulle voimavaroja ja energiaa. Ajankäyttö on loppujen lopuksi vain järjestelykysymys.
- En tuudittaudu ajatukseen: ”Kun minä tämän saan alta pois, niin sitten minulle on aikaa…” – elämä on tässä ja nyt. Muistan olla armollinen itselleni ja lepään, kun mieli ja keho sitä vaativat. Pyrin siihen, etten ole itselleni liian ankara.
- Syön monipuolisesti, säännöllisesti ja terveellisesti. Pidän parhaani mukaan huolta, että jääkaapissa on helposti saatavilla hyviä ja terveellisiä välipaloja.
- Priorisoin päiväni niin, että hoidan välttämättömät, palastelen opiskelun etappeja ja lopun ajan annan soljua omineen eteenpäin.
- Opettelen paremmin sietämään epäjärjestystä ja lasten elämisen jälkiä ympärilläni. Se, mikä aiemmin on kulunut puunaten paikkoja, kuluu nyt opiskellen.
- Selätän kiireen tunnun. Järjestän päiväni niin, että aina on aikaa kahvikupposelle.
Lopuksi
Opintoni lähentelevät loppusuoraa. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, kuinka hyvin olen saanut opinnot arkeeni lopulta aseteltua. En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään minulle todella tärkeästä edes opintojeni aikana.
Tätä blogitekstin aihetta tovin tuumattuani halusin kirjoittaa omia selviytymisvinkkejäni joskus kaoottiseltakin tuntuvaan perhe-elämä/työ/opiskelu -yhdistelmään. Tiedän, että on monia, jotka miettivät sitä, kuinka kaiken ehtii. Miten arjen saa sovitettua opintoihin ja vielä niin, että itse jaksaa ja voi hyvin?
Minä opin pikkuhiljaa opintojeni edetessä priorisoimaan asioita, olemaan itselleni armollisempi ja mikä parasta: hallitsemaan ajankäyttöäni. Selvisin näistä vuosista nyt jo lähes maaliin. Niin selviät sinäkin, se vaatii vain hieman itsensä kuuntelua ja asioiden asettelua tärkeysjärjestykseen.
Maiju Nurminen
Sosionomi (YAMK) -opiskelija
Hyvinvoinnin edistäminen
Xamk, Kouvola