Ensihoitaja ja sairaanhoitaja Inka Häkkinen on valittu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Vuoden alumniksi 2021. 

 

Häkkisellä on useampi sote-alan tutkintonimike; hän on opiskellut geronomiksi, suorittanut Terveyden edistämisen koulutusohjelman (ylempi amk) ja opiskellut sairaanhoitajaksi ja ensihoitajaksi valmistuen vuonna 2018. Häkkinen työskentelee tällä hetkellä Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä sairaanhoitajana. Hän kommentoi sote-alan olevan jatkuvassa muutoksessa ja haluavansa ehdottomasti olla mukana tässä kehityksen virrassa.

 

 

Kansainvälinen kunniamaininta itse kuningattarelta

 

Häkkinen on saanut työstään myös kansainvälisen kunniamaininnan. Häkkinen voitti joulukuussa 2020 Ruotsin kuningatar Silvian tukeman Queen Silvia Nursing Award -kilpailun, joka on tarkoitettu sairaanhoitajille ja sairaanhoitajaopiskelijoille. Häkkinen on ollut kehittämässä FinnHELP-keskustelupalvelua, joka tarjoaa keskusteluapua sosiaalialan ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä tukea jaksamiseen pandemian keskellä.

 

Xamkin alumnius

 

 

Häkkisen mukaan Xamkissa ohjattiin opiskelijaa omatoimisuuteen, aktiiviseen tiedonhakuun ja vastuunottoon oman tutkinnon vaatimien asioiden oppimisesta.

 

Aktiivisuus ja vastuunotto ovat tämän päivän työelämässä välttämättömiä ominaisuuksia. Erityisen hyvä muisto opiskeluajoilta on Suomen ensimmäisen ambulanssisimulaattorin saapuminen kampukselle. Lisäksi olen saanut opinnoista elinikäisiä hyviä ystäviä.

 

Häkkinen kertoo sairaanhoitajan työn olevan yllättävää ja haastavaa. ”Meillä on Kymenlaakson keskussairaalassa yhteispäivystys, joten koskaan ei tiedä mitä edessä on. Samassa vuorossa voit hoitaa nuhapotilasta ja osallistua traumapotilaan hoitoon. Luonnollisesti laaja tietämys eri erikoisalojen sairauksista on suotavaa, samoin kädentaidot ovat päivystyksessä tarpeen. Paineensietokyky, joustavuus ja yhteistyökykyisyys ovat tärkeimpinä pitämiäni henkilökohtaisia ominaisuuksia.”

 

Häkkisen yksikössä on jatkuvasti sairaanhoitaja- ja ensihoitajaopiskelijoita Xamkista. Hän kertoo pyrkivänsä omalla osaamisellaan antamaan tulevaisuuden ammattilaisille eväitä työelämään.

 

Terveiset opiskelijoille ja alumneille

 

 

”Kaikille vielä opiskeleville haluan sanoa; avaa silmät ja katsele, höristä korvia ja kuuntele! Ota opiskelijana kaikki neuvot vastaan, kysy, kokeile, yritä ja erehdy. Ja jos erehdyt, niin tee niin kuin ensihoidon opettajat opettivat (ja tekivät); nosta kättä pystyyn virheen merkiksi! Ja kaikille nyt valmistuville; onnea uusille ammattilaisille! Tutkinnon suorittaminen on aina aihe juhlaan! Ja vielä kaikille yhteisesti: Pidä fokus siellä mihin haluat ja pyri määrätietoisesti sitä kohti. Vain taivas on rajana!”

 

Vuoden alumnin palkinnon saaja julkistettiin maanantaina 20.12.2021 Xamkin virtuaalisissa valmistumisjuhlissa. Vuoden alumnin palkinto on luonteeltaan tunnustusmaininta. Ehdotuksia palkittavasta kerätään Xamkin opiskelijoilta ja työntekijöiltä ja valinnan tekee rehtori Heikki Saastamoinen. Xamk huomioi alumnitoiminnassaan myös Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluista valmistuneet.