Kevään viimeisiä kouluviikkoja viedään ja koulutehtävät kasautuvat hartioille. Meneillään on osallisuus ja vaikuttaminen –opintojakso, jonka toteutuksessa meidän tehtävänämme on vaikuttaa johonkin.

Pomputamme itseämme luokassamme olevien jumppapallojen päällä, jotka ovat saapuneet uutuutena kahteen pääluokkaamme. Mihin haluaisimmekaan vaikuttaa..?  Vastaushan oli suoraan allamme! Jumppapallot, vaihtoehto koville penkeille. Jalostimme ideaa: opiskelijoiden hyvinvointi oppitunnin aikana. Ja eikun hommiin!

Yhteisöpedagogit jumppapalloilla

Tutkimustietoa istumisen vaikutuksista

Tutustuimme aihettamme koskevaan lähdekirjallisuuteen ja internetin tarjontaan. Se avasi näkökulmiamme ja tarjosi karua, mutta mielenkiintoista faktaa.

Liiallinen istuminen ei vain vahingoita ihmiskehoamme monialaisesti, vaan on suora linkki opiskelutulosten heikkenemiseen.Tutkimusten mukaan kahdeksan tunnin istuttu työpäivä nostaa kuolemanriskiä 15 prosenttia vähemmän istuviin verrattuna. Nykyisten suositusten mukaan tulisi välttää yli seitsemän tunnin yhtäjaksoista istumista.  Joko alkoi takapuolta puuduttamaan?

Hyvinvointikysely Mamkin opiskelijoille

Päätimme tehdä projektimme tueksi pienen hyvinvointikyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää opiskelijoidemme ajatuksia ja tietoja heidän hyvinvointiinsa liittyen. Haastattelimme 50 eri opiskelijaa, neljältä eri alalta. Vedimme kevyen taukojumpan ennen kyselylomakkeen täyttöä esimerkkinä istumisen tauottamisen keinoista. Positiivista tuloksista: ne vastasivat odotuksiamme. Negatiivista: ne vastasivat odotuksiamme.

Tulosten pääkohdat

  • Suurin osa vastanneista kärsii niska- ja hartiakivuista sekä väsymyksestä koulupäivän aikana.
  • Suurin osa vastanneista voisi kuvitella tekevänsä esimerkkimme kaltaisia taukojumppia koulupäivän aikana.
  • Suurin osa vastanneista viettäisi oppituntia mieluummin esimerkiksi jumppapallon päällä kuin kovalla penkillä.
  • Suurin osa vastanneista on kiinnostunut koulupäivän aikaisen hyvinvointinsa kehittämisestä.

Tutkimusten mukaan suomalaiset viettävät arkipäivästään lähes 80 prosenttia istuen, seisten tai maaten. Kyselymme lopuksi vastaajien tuli arvioida oma päivittäinen istuminen sekä liikkuminen tunneissa. Tulosten mukaan

  • keskimääräinen liikkumisen määrä päivän aikana oli 1,85 tuntia
  • keskimääräinen istumisen määrä päivän aikana oli 7,21 tuntia

Täten istumisen osuus päivästä on 80% ja liikkumisen 20%.

Tavoitteeksi maamme paras?

Tuloksistamme on helppo päätellä, että opiskelijoiden hyvinvoinnissa olisi vieläkin parantamisen varaa, vaikka paljon on tehtykin. Voisimme olla maamme paras myös tässä asiassa.

Istumisen tauottaminen tai vaihtoehtoisen istumisen mahdollistaminen on pieni työ siihen nähden, miten iso vaikutus sillä voi olla. Varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa passiivisuuden vähentämiseen ollaan jo puututtu, mutta ongelma on todellinen myös ylemmillä koulutusasteilla.

Paremmat oppimistulokset, parempi ilmapiiri sekä parempi hyvinvointi – miksipä ei!?

Voimia kiireisiin!

Iira, Laura ja Elisa

Kirjoita kommentti

*