Kirsi Hokkanen opiskelee tekniikan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (teknologiaosaamisen johtaminen, ylempi AMK). Kirjoittaja toimii kaupunkiorganisaatiossa metsätalousinsinöörinä ja tutkailee maailman menoa viranhaltijan ja metsänaisen näkökulmasta.
Mennään metsään ja nautitaan!
Metsän terveysvaikutuksista puhutaan onneksi jo ihan yleisesti ja ne tiedostetaan. Luin Lapin lomallani Terveysmetsä-kirjaa iltalukemisenani, miten katson horisonttiin ja annan silmän levätä, miten polku kuljettaa meitä ja suorastaan vaatii kulkemaan eteenpäin. Verenpaine laskee ja mieli rauhoittuu. Monta kertaa ihmiset eivät tule ajatelleeksi, miten läheltä tuon kokemuksen voi löytää.
Miten toivoisinkaan, että kaupunkilaiset löytäisivät metsämme ja käyttäisivät niitä. Aina on ilo, kun näkee ihmisiä pörräämässä puselikossa. Metsissämme on polkuja ristiin rastiin, mutta silti siellä harvoin kohtaa vastaantulijaa. Yksittäisiä koiran ulkoiluttajia näkee sentään poluilla silloin tällöin.
Esimerkiksi kaupungilla on metsää aivan kaupunkialueella, jossa on upeita luontokohteita. On uljaita männiköitä, suopoteroita, läpimenemättömiä viidakoita, uljaita haavikoita. Kuinka moni on käynyt kävelemässä Niivermäen luontopolun? Se on lähes aarnimetsän tuntuinen alue aivan Veturin ostosparatiisin vieressä. Miten olisi helppo jättää toinen ostoksille ja lähteä lasten tai nuorison kanssa kävelemään tuo 2,3 kilometrin pituinen helppokulkuinen polku. Niin ajattelimme, kun luontopolkua suunnittelimme. Taatusti on rauhoittuneempi ja levänneempi olo kuin sillä, joka jäi shoppailemaan. Entäs Pappikallion luonnonsuojelualue tai Lehtomäen monimuotoinen metsäalue?
Kerää kourallinen mustikoita ja heitä suuhun tai ota sammalta ja haista sen mullan tuoksua. Ota tukeva haara-asento ja katso taivaalle – mitä näet?
Milloin olet viimeksi kävellyt avojaloin tai pessyt kasvosi luonnon vedessä? Milloin olet viimeksi kävellyt suolla pitkävartisilla saappailla? Voisitko yöpyä teltassa?
Ei aina tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, vaan se luontokokemus ja rauha voi löytyä ihan lähinurkaltakin.
Kaupunkimetsät ovat kuntalaisia varten
Kun ajelee Suomen maanteitä, yllättyy, kuinka hyvin metsät ovatkaan hoidettuja. Ja tässä tapauksessa tarkoitan hyvin hoidetuilla metsillä tasaisia puupeltoja, vaikka tuota sanaa vihaankin. Vanhat kuusikot ja komeat hongikot ovat pääteidemme varsilta käyneet vähiin.
Ehkä juuri siksi kaupunkiemme taajamametsät ovatkin niin arvokkaita. Niissä on pitkälti säilynyt vielä vanhaa puustoa, ja metsien pienipiirteisyys ja peitteisyys on pystytty säilyttämään. Kaupunkimetsiä on jo pitkän aikaa hoidettu erirakenteisen metsänkasvatuksen keinoin. Avohakkuita ei ole tehty, vaan metsiä on uudisteltu pikkuhiljaa, vähitellen, antaen kasvutilaa uudelle puustolle. On poistettu huonokuntoisempia ja isompia puita, että nuoret kasvavat. Näin on säilytetty metsän tuntu.
Kaupunkimetsien hyvä puoli on, että niiden ei ole tarvinnut, ainakaan tähän asti, olla rahasampoja kaupunkien taloudelle. Niiden hoitamisessa on ollut mahdollista tehdä pienipiirteisempää toimintaa eikä aina kannattavampaa avohakkuuta. Onneksi vanhat kaupunkimetsämme ovat säilyneet ja toivottavasti me, nykyinenkin sukupolvi, saamme ne säilymään.
Metsää on hoidettava kaupungissakin
Työssäni kohtaan hyvin eri lailla metsiin suhtautuvia ihmisiä. Heidän metsäkuvansa, sielunmaisemansa metsään, voi olla hyvinkin erilainen. Jonkun mielestä metsän tulisi olla siisti, läpinäkyvä ja valoisa, lähes puutarhamainen, kun taas jonkun toisen mielestä sen pitäisi olla luonnontilainen ja lähes läpimenemätön rytö.
Kokonaiskuvan kannalta metsiä on kuitenkin hyvä hoitaa. Liian vanhaksi päästyään ne tulevat tuhoalttiiksi. Myrskyt taajamassa ovat vaarallisia: puut kaatuilevat hallitsemattomasti autojen, talojen ja teiden päälle. Vanhat kuusikot ovat riskialttiita tuholaisille; viallisina puut ovat vaarallisia kaatuillessaan samalla, kun niiden maisemallinen arvo heikkenee.
Ihmisen silmä pitää tutkitusti eniten vaihtelevasta metsästä. Metsästä, jossa on eri-ikäistä puustoa erilaisilla kasvupohjilla. Metsästä, jossa on jotain huomattavaa, merkityksellistä. Metsästä, joka antaa suojan näkemiseltä, melulta ja pölyltä.
Joskus työssäni tuntuu, että ihmiset ovat etääntyneet kauas metsästä. Eikö ymmärretä luonnon kiertokulkua? Sitä, kuinka vanhat puut kaatuvat, hakkuutähteet maatuvat ja uusi puu tarvitsee kasvutilaa kasvaakseen. Metsä elää kaiken aikaa, se ei ole stabiili maisemaelementti, joka olisi vuosikaudet samanlainen. Sen luonne on 10:n tai 20 vuoden päästä aivan erilainen, vaikkei metsään sahalla koskettaisikaan.
Niin kuin metsäkoulun ensimmäisen tunnin opetus aikanaan oli: Mikään ei pysty pysäyttämään metsän kasvua! Emme edes me metsäammattilaiset.
Mikä sitten on viranomaisen rooli metsänhoidon ristipaineissa? Yhteisen hyvän hoitaminen, jos voisi julkishallinnon maaomaisuutta siten kutsua. Ehkä löytää ristipaineiden alla se kultainen keskitie, nojata omaan ammattitaitoonsa ja tietää, että tekee oikein.