Teen kesäopintoja täysin etänä kotoa käsin. Tällainen on siis mun koulupäivä kesällä.

Missään kesäopintojen kursseissa ei ole aikatauluja muuta kuin palautuksille, joten olen itse suunnittelut päiväni. Kaikki päivät eivät mene samalla tavalla, mutta parasta onkin, kun saan itse päättää kesällä aikataulut.

Tämä päiväni näytti tältä:

 

27.7.2020

Klo 5.25

Herään. Aamutoimet ja vien koirat ulos. Käydään aamulenkillä ja siitä saa hyvän alun päivälle.

Klo 7.00

Teen aamiaiseksi kulhollisen puuroa, johon päälle maapähkinävoita, pakkasesta marjoja ja ’’soijarahkaa’’.

Klo 8.00

Olen valinnut kesäopintoihin hyvinvointiin ja brändäykseen liittyviä kursseja. Tänään teen uniterveys kurssia, jossa aiheena liikunta ja rentoutuminen uniterveyden edistäjänä.

’’Liikunta on yksi parhaista terveysvakuutuksista, jonka voit itsellesi ottaa. Liikunta vaikuttaa laaja-alaisesti, niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. Rentoutuminen palauttaa voimia ja auttaa meitä ymmärtämään itseämme paremmin. ’’ 

Klo 11.00

Lounasta. Syön soijanuudelikeittoa, jota minulla oli valmiina jääkaapissa. Ihana, kun voi vain kävellä keittiöön ja alkaa syömään itse tehtyä ruokaa.

Klo 11.30

Jatkan saman kurssin parissa ja teen sen osa-alueen tentin

Klo 13.00

Toiminnallinen treeni salilla

Klo 14.30

Koirien kanssa kävelylle. Koirat tauottavat mukavasti tällaisia kotiopiskelupäiviä. Opiskelun aikana nousen säännöllisesti ylös penkistä, kävelen vähän, venyttelen ja yleensä myös innostun tekemään käsilläseisontoja. Olen yrittänyt tehdä itse seisomatyöpöydän kasaamalla kirjoja ja laatikon koneen alle. Olen viime päivien aikana kokeillut pomodorotekniikkaa ja on mukava, kun jokin muistuttaa tauoista, jolloin on hyvä esim. nousta penkistä ylös ja nostaa katse pois ruudulta!

Klo 16.30

Päivälliseksi höyrytän perunoita, keitän kananmunia ja teen salaatin.

Klo 17.00

Selaan ruokablogeja ja katson ruuanlaittoon liittyviä videoita. Luen vähän materiaaleja brändäykseen liittyvältä kurssilta.

Klo 20.30

Koirien kanssa ulos ja iltapalaa

Klo 21.15

Venyttelyä hetken aikaa, sängyssä kirjan lukemista ja sitten nukkumaan.

 

Marjo Katainen, restonomiopiskelija 

Kirjoita kommentti

*

Jaa sivu