Kirjoitan opiskelusta ja perhe-elämästä ja niiden yhdistämisestä näin kokemusasiantuntijana. Opiskelen nimittäin tällä hetkellä kolmatta korkeakoulututkintoani Xamkissa (tai oikeastaan kaksi aikaisempaa tutkintoa Kyamkissa). Näistä kaksi olen suorittanut äitinä.
Terveydenhoitajaksi opiskelin kolmivuorotyön ohessa psykiatrisessa sairaalassa sairaanhoitajana ja silloin yhden lapsen vuoroviikkoäitinä. Vapaapäivät työstäni vietin koulussa istuen. Lapsivapaat viikot tein yövuoroja. Yövuoroissa ehti tekemään koulutehtävät, sillä muuten minulla ei olisi ollut aikaa niitä suorittaa.
Lapseni ollessa luonani halusin keskittyä häneen työpäivien jälkeen, enkä tehdä koulutehtäviä. Perhe tulee kuitenkin arvojärjestyksessäni ennen töitä tai opiskeluja.
Nuo opiskeluajat olivat aika hektistä aikaa, täytyy myöntää, mutta sain ajallaan suoritettua kaiken ja valmistuin terveydenhoitajaksi.
Tuntui turhauttavalta, että päiväni ajattelutoiminta koostui lastenhoidon lisäksi pyykki- ja tiskikoneiden täytöstä ja tyhjentämisestä. Halusin muutakin ajateltavaa.
Sittemmin perhekuviot muuttuivat, tuli uusi puoliso ja saimme perheenlisäystä. Nautin vauva-ajasta, ja oli ihanaa, että sain hektisten vuosien jälkeen olla poissa työelämästä. Jostain kuitenkin takaraivoon alkoi hiipiä ajatus taas opiskelemaan lähtemisestä. Tuntui turhauttavalta, että päiväni ajattelutoiminta koostui lastenhoidon lisäksi pyykki- ja tiskikoneiden täytöstä ja tyhjentämisestä. Halusin muutakin ajateltavaa.
Puolisoni kannusti minua hakemaan opiskelemaan, mikäli vain jaksan. Hän sanoi, että lastenhoito kyllä järjestyy. Niinpä sitten hain yliopistoon terveyskasvatusta opiskelemaan sekä Xamkiin terveyden edistämisen YAMK-koulutukseen. Yliopistoon en päässyt, mutta Xamkin ovi avautui jälleen kerran.
Esikoiseni aloitti koulun, ja minä aloitin opiskelut. Se oli ihanaa! Nautin, kun sain omaa aikaa taas koulun penkillä istuen ja tapasin muita aikuisia. Lisäksi tuntui, että työelämään säilyi jonkinlainen kosketus, sillä opiskelutehtävät liittyivät kiinteästi töihin. Lisäksi oli mielenkiintoista tavata muita terveysalan ammattilaisia ja verkostoitua.
Vauvani oli opiskelujen alkaessa 8 kk:n ikäinen ja häntä hoiti kotona palkattu hoitaja aina lähipäivieni ajan. Lähipäiviä oli muutenkin vähän, noin kuusi kappaletta kuukaudessa. Joka kerralle en mennyt. Koulutehtävät sain hoidettua hänen päiväuniensa aikana. Olipa minulla kerran myös Dubain matkalla opinnäytetyön menetelmäkirjallisuutta mukana, kun erään opintojakson deadlinet alkoivat paukkua. Niitä oli ihan mukava selailla rannalla ja tehdä muistiinpanoja Burj al-Arab näkökentässä, kun vauva nukkui päiväunia.
Jo opiskelujen alkaessa tiesin, että en tule suorittamaan opiskeluja ajallaan eli n. 1,5 – 2 vuoden aikana. Tiesin, että aion olla hoitovapaalla vielä joitakin vuosia, enkä ota opiskelujen etenemisestä mitään stressiä, vaan suoritan opintoja perheen ehdoilla. Minulla ei ole kiire edetä työelämässä.
Muut ryhmäläiset pitivät jo suunnitelmaseminaareja, kun minä vielä himmailin ja nautin vain elämästä…
Opinnäytetyö oli isoin syy, miksi tiesin, että opinnot tulevat myöhästymään. Opinnäytetyöprosessi aloitetaan melkein heti opintojen alkaessa, sillä se muodostaa kolmasosan koko opinnoista. Muut ryhmäläiset pitivät jo suunnitelmaseminaareja, kun minä vielä himmailin ja nautin vain elämästä, suorittelin opintoja hissukseen.
Ajatus opinnäytetyön aiheesta minulla kuitenkin oli. Kunnes eräänä päivänä opettaja laittoi viestiä kevään viimeisistä suunnitelmaseminaariajoista, ja aloin miettimään, olisiko kuitenkin mahdollista väsätä suunnitelma kasaan siihen mennessä. Olin jotenkin ajatellut, että englannin kielellä vedettävä suunnitelmaseminaari on niin iso juttu, että en siihen ala.
Kun olin katsomassa muiden ryhmäläisteni seminaareja, tajusin, että ei sen tarvitse ollakaan kovin ”kummoinen” (kaikella rakkaudella vaan, luokkatoverit!). Niinpä vetäisin lähes 30-sivuisen tutkimussuunnitelman kasaan reilussa kuukaudessa, lapsen päiväunien aikana, laadin kyselylomakkeet ja vedin sen seminaarin englanniksi, juuri ensimmäisen lukuvuoden päätökseksi. Hyvä minä! Hankin tutkimusluvat ja aloin haalimaan tutkimusaineistoa.
Sitten iloksemme aloinkin taas odottamaan vauvaa. Mikä ihana tekosyy pitkittää opintoja! Toisen lukuvuoden alkaessa taaperomme aloitti päiväkodissa, joten minä sain rauhassa viettää kaikki lähipäivät koulunpenkillä. Sain viettää myös ihanan rauhallisia ja tehokkaita kotiopiskelupäiviä, jolloin tuli kyllä tehtyä myös kotihommia ja nukuttua päiväuniakin. Vatsan kasvaessa sain suoritettua ryhmäni kanssa samaan tahtiin pakollisia opintoja.
Tehokkaimmat opiskelijat ryhmästäni valmistuivat jo loppuvuodesta, ja minä vasta hiljakseen litteroin tutkimusaineistoa ja naputtelin kyselylomakkeiden vastauksia SPSS-ohjelmaan.
Siellä kurssilla taisi opettajakin jännittää, milloin synnytys alkaa.
Kävin myös shokeeraamassa nuoria opiskelijoita viimeisilläni raskaana ollessani alemman amk:n tilastollisen tutkimuksen kurssilla, kun yritin saada jotain tolkkua valitsemastani tutkimusmenetelmästä. Shokeeraamassa siksi, että näin vanha vielä opiskelee ja vieläpä perheellinen! Siellä kurssilla taisi opettajakin jännittää, milloin synnytys alkaa.
Vauva syntyi sitten säntillisesti juuri laskettuna päivänä, ja minun opiskeluni jäivät aika lailla tauolle. Olin suunnitellut, että olisin saanut suoritettua vauvan syntymän jälkeen yhden vapaavalintaisen opintojakson loppuun (raportoi ja tiedota kehittämisestä), mutta toisin kävi! Aivotoimintani sammui tällä kertaa täysin vauvan synnyttyä. Kaikki voimavarat menivät päivistä selviytymiseen vauvan ja 2-vuotiaan taaperon kanssa. Heidän päiväuniaikanaan aivotoiminta riitti juuri ja juuri siihen, että seurasin tv:stä 90 päivää morsiamena -realitysarjan juonenkäänteitä.
Koko vauvavuosi menikin oikeastaan siinä, ja tällä kertaa ihmettelin, miten edellisen vauvani kanssa haaveilin siitä muustakin ajatustoiminnasta kuin tiskeistä ja pyykeistä, kun nyt ne olivat ainoat, mihin kykenin. En jaksanut edes avata koko tietokonetta.
Nyt, kun vauvavuosi alkaa olla lopuillaan ja töihin paluu häämöttää ensi kesänä, ajattelin että olisi aika suorittaa opinnot loppuun. Vauvan nukkuessa päiväunia ja taaperon ollessa päiväkodissa kahdesti viikossa. Opinnäytetyön kimppuun siis ja viimeiset vapaavalintaiset opintojaksot alta pois. Aivotoiminta alkaa palata pikkuhiljaa.
Tässä on minun tarinani kotiäidin opiskeluista! Se on ihan mahdollista, jos pystyy uhraamaan edes joskus sen lasten päiväuniajan kouluhommille. Hoitovapaavuosina pystyy päivittämään tutkintonsa ja näin saamaan aikaan jotain muutakin hienoa kuin hyvin kasvatetut lapset. 😊
Elina Perttunen
sairaanhoitaja/terveydenhoitaja
Terveyden edistäminen (ylempi AMK)
Kouvola