Koulusta saa hyvän pohjan jatkaa työelämään!

Tietojenkäsittelyn tradenomiksi huomenna valmistuva Aku Karjalainen aloitti opinnot syksyllä 2013.

– Valitsin tietojenkäsittelyn koulutusohjelman, koska minulla oli pohjalla ammattikoulun elektroniikka-asentajan koulutus. Halusin syventää osaamistani esimerkiksi verkkosivujen ja -sovellusten toteuttamisessa. Lisäksi valintaani vaikutti koulutusohjelman mediaan liittyvä puoli, sillä harrastuksiini kuului jo ennen koulun aloittamista valokuvaus.

Akun mielestä ammattikorkeakoulussa opiskelu on suhteellisen rentoa.

– Vaikka perinteistä lähiopetustakin on paljon, mutta vapautta joidenkin kurssin suorittamiseen antaa itseopiskelun mahdollistava läsnäolopakon puute. Positiivista oli myös se, että erikoistumiseensa pystyi hieman vaikuttamaan valinnaisilla ammattiaineilla (enemmän koodausta vai mediahommia).

– Ehkäpä eniten minut yllätti juurikin tuo opintojen vapaus. Opintojen ohella pystyi esimerkiksi työskentelemään helpommin, koska välillä saattoi olla hyvinkin väljiä viikkoja lähiopetuksen suhteen.

Kiinnostavinta oli yhteistyö työelämän kanssa

– Ammattikorkeakoulussa opiskelussa kiinnostavinta on ollut työelämäläheisyys ja pitkälti käytäntöön pohjautuvat tehtävät. Asioiden toteuttaminen käytännössä opiskelujen aikana on omalla kohdallani ainakin lisännyt kiinnostusta alaa kohtaan. Koulusta saa hyvän pohjan jatkaa työelämään!

– Yksi mielenkiintoisimpia oppimistapoja oli kurssi, jossa toteutimme tuolloin Mestiksessä pelanneen Mikkelin Jukurien kotipelien live-lähetyksen Elisa Viihteeseen ja Fanseat-palveluun.

Tietojenkäsittelyn osaajille on tarvetta

Aku uskoo, että varsinkin jatkuvasti kasvavalla mobiilipuolella tulee olemaan tarvetta tietojenkäsittelyn osaajille jatkossakin.

– Tulevaisuuden suunnitelmissa on luonnollisesti suunnata työelämään, Omalta osaltani opiskelut saavat tältä erää riittää. Ideaalisin työpaikka minulle olisi esimerkiksi mainostoimisto. Siellä yhdistyisi verkkosivujen tekeminen ja kuvaushommat.

Akun 3 x 5

5 syytä valita Xamk opiskelupaikaksi

  • Kampusalueella on hyvät palvelut, esim. kolme ravintolaa, kirjasto ja keilahalli.
  • Hyvä kuntosali ja ryhmäliikuntamahdollisuuksia.
  • Suomen paras ammattikorkeakoulu!
  • Mikkeli on kehittyvä kaupunki.
  • Mikkeli on keskeisellä sijainnilla, esim. Kuopioon, Jyväskylään ja Lahteen on vain noin 1,5 h matka.

5 syytä opiskella tietojenkäsittelyn traedenomiksi

  • Tietojenkäsittelyn opiskelu kannattaa, koska varsinkin sovelluskehityksen osaajia tarvitaan.
  • Työllistymismahdollisuudet sovelluskehittäjänä, varsinkin pääkaupunkiseudulla, ovat hyvät.
  • Joillain kursseilla sinulla voi olla mahdollisuus päästä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin kuvaajana.
  • Tietojenkäsittely ei ole pelkästään ”nörttien” hommaa, alaan kuuluu muutakin kuin koodausta.
  • Koulutuksen kautta on mahdollisuus moniin eri työtehtäviin.

5 asiaa, jotka olen oppinut opiskelun aikana

  • Ryhmätyöskentelyä.
  • Alan toimintatapoja käytännössä.
  • Koulutuksesta oppi alkeet ohjelmointiin, jonka pohjalta on hyvä kehittää osaamista työelämässä
  • Toimimaan asiakastapaamisissa.
  • Ajanhallintaa ja aikatauluttamista.

 

Kirjoita kommentti

*