Hei, olen Maiju Hakkarainen ja olen kotoisin Raumalta. Nykyään asun Kotkassa, eli merikaupungista merikaupunkiin, mikäs sen mukavampaa ja kotoisaa. Opiskelen Liiketalouden logistiikkaa ja valmistun tradenomiksi 2021. Aloitin opinnot vuonna 2018 syksyllä mahtavassa opiskeluryhmässä.

Olin aiemmin sosiaalialalla ja koen, että nykyinen logistiiikan ala on itselleni ehdottomasti parempi vaihtoehto. Se, miksi valitsin Xamkin, liittyy lähinnä oman elämäni maisemanvaihtoon.

Kauniina merikaupunkina Kotka oli itselleni hyvä vaihtoehto. Olin myös lukenut hyviä opiskelukokemuksia Xamkin aiemmilta opiskelijoilta.

 

Vaikka oma henkilökohtainen elämä kokikin muutoksen ennen muuttamista vieraalla paikkakunnalle, en ole valintaani katunut. Mietin kuitenkin kaksi kertaa ennen kuin hyväksyin koulupaikan Kotkasta, koska uusi elämä vaati minun lisäksi myös nykyiseltä puolisoltani paljon. Olemme kuitenkin onnistuneet sovittamaan hyvin yhteen aikataulumme työn ja opiskelun ohelle välimatkasta huolimatta.

Opiskelu aikuisiällä on täysin erilaista kuin nuorempana, nykyään motivaatiota löytyy enemmän. Itse osaan priorisoida ja ennakoida opiskelun etenemisiä paremmin, en jätä tehtäviä viime tinkaan juuri ennen deadlinea.

 

Yllättävintä on varmasti ollut se, että kuinka paljon jaksaa keskittyä siihen opiskeluun tosissaan. Motivaatiota löytyy myös sellaisiin opintojaksoihin ja –aiheisiin, joista ei ole aiemmin pitänyt lainkaan. Ehdottomasti kiinnostavinta on ollut tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöön sekä opintoaineisiin ja asioihin, joita en vielä aiemmin ole tiennyt. Eikös uuden oppiminen ole aina kivaa?

Logistiikka-ala on ehdottomasti hyvä ihmiselle, joka rakastaa järjestystä ja tavaroiden järjestämistä sekä mahdollisuutta työskennellä kansainvälisesti. Logistiikka-ala vaatii paljon kärsivällisyyttä, koska logistiikka on pitkäjänteistä ja toisinaan myös hidasta.

 

Xamkissa on todella joustava opiskelutahti ja rento meininki niin opettajien kuin oppilaiden kesken. Meillä on myös pientä leikkimielistä vastakkainasettelua logistiikka-tradenomien ja logistiikka-insinöörien kesken. Olemme tulleet hyvin juttuun, jopa niillä samoilla tunneilla. Xamk on viime aikoina luonut itselleen todella paljon positiivista näkyvyyttä. Kampukset tekevät yhteistyötä ja osaavat promota itseään todella hyvänä opiskelupaikkana, jota se onkin. Koen, että Xamk antaa myös hyvät jatko-opiskelumahdollisuudet alalla kuin alalla. Voisin hyvillä mielillä suorittaa jatko-opinnot Xamkissa, jos päättäisin näin tehdä. Juuri nyt se ei kuitenkaan ole ajankohtaista, koska minulla on vasta ensimmäinen opiskeluvuosi lähenemässä loppuaan.

Tämä koulutus antaa laajat mahdollisuudet työskennellä ”lähes missä vain”. Voit itse valita pysytkö Suomessa ja Suomen sisäisessä logistiikassa, vai lähdetkö vientipuolelle tai mahdollisesti ulkomaille työskentelemään. Itselläni on vielä aivan täysin mysteeri mitä työtä tältä alalta haluan. Vaihtoehtoja löytyy todella paljon, olen vuoden aikana pohtinut, haluanko jatkaa työskentelyä nykyisessä paikassa vai siirtyä uusiin haasteisiin. Vaihtoehtoja olen miettinyt aina merenkulkulogistiikasta rautatielogistiikkaan.

5 syytä, miksi kannattaa valita Xamk opiskelupaikaksi?

1. Rento meininki
2. Kattavat kurssivalinnat
3. Pätevät opettajat
4. Opiskelijoiden yhteistyö, ryhmätyöt tiivistää porukkaa.
5. Mahdollisuus muokata omia opintoja itselle sopivaksi.

5 syytä, miksi kannattaa opiskella logistiikkaa?

1. Logistiikka ei lopu maailmasta.
2. Työmahdollisuudet ovat hyvät ja kattavat, myös kansainvälisesti.
3. Ala kehittyy jatkuvasti ja huimaa vauhtia.
4. Oppii ymmärtämään, miten jokin prosessi toimii logistiikan kannalta.
5. Logistiikka toimii koko maailmassa, joten sanoisin että vaihtomahdollisuudet

5 asiaa, jotka olet oppinut opiskelun aikana?

1. Ehdottomasti ensimmäiseksi sanoisin, että esiintyminen, että se jännitti ensimmäisellä kerralla todella paljon, nykyään ei enää niinkään.
2. Ryhmätyöskentely, todella tärkeää logistiikka-alalla.
3. Asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen eli voisin myös sanoa, että kompromissien tekemistä.
4. Itsenäinen opiskelu, sitä riittää ja vaatii itsekuria.
5. Tietotekniset taidot ovat parantuneet huimasti.

5 opiskeluun tai opiskelijaelämään liittyvää valokuvaa

Opiskelijan tärkein asu, eli opiskelijan haalarit. Tässä kuvassa täysin uudet ja vielä puhtaat ja ilman merkkejä.
Kun opiskeluelämä ja tenttien lukeminen alkaa tuntua liian raskaalta on hyvä lähteä vaikka ulkoilemaan, lähellä omaa asuntoa on kaunis Sapokan vesipuisto.
Kun liikkuu kampuksen ulkopuolella, pitää olla edustettuna tai ainakin mainostaa näkyvästi =).
Tämä teksti löytyi eräs syysaamu bussipysäkiltä, kun olin menossa kampukselle, tämä on meidän jokaisen hyvä muistaa. Etenkin kun alkaa tuntumaan siltä, että kaikki maailman asiat kaatuvat niskaan.
Nämä kauniit himmelit olivat kampuksemme ulkopuolella talvella luomassa tunnelmaa.

Maiju Hakkarainen
Tradenomi (AMK) -opiskelija, Kotka

 

Kirjoita kommentti

*