Olen Teresa Taskinen, aloitin opinnot yhteisöpedagogiksi Mikkelin kampuksella syksyllä 2021. Muutin Mikkeliin Kouvolasta, joten Xamk oli minulle selvä ja tuttu valinta. Kävimme ammatillisten opintojen aikana tutustumassa Xamkin toimipisteisiin ja meille käytiin kertomassa koulussa opiskelusta. Lisäksi meille kerrottiin polkuopintojen mahdollisuudesta. Itse olisin luultavasti tarttunut niihin, mikäli en olisi suorittanut ammattia kolmoistutkinnolla.

Aikaisemmalta koulutukseltani olen lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemisen suuntauksella. Jo aikaisemmissa opinnoissa sain tietoa nuoruudesta ja nuoruuteen liittyvistä aihealueista. Tiesin jo pienenä haluavani työskennellä lasten ja varsinkin nuorten kanssa. Yhteisöpedagogin opinnot ovat vain lisänneet haluani tähän. Vaikka sairaanhoitajan tai sosionomin tutkintoa voisi pitää luonnollisena jatkona lähihoitajatutkinnolla, koen itse myös yhteisöpedagogin olevan luonnollinen jatko varsinkin lasten ja nuorten osaamisalan käyneille.

Aikaisemmalta koulutukseltani olen lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemisen suuntauksella.

 

Olen työskennellyt vaikeasti kehitysvammaisten parissa, josta sain innostuksen opiskella enemmän erityistä tukea tarvitsevien auttamisesta. Onnekseni yhteisöpedagogikoulutukseen kuuluu yksi aiheeseen liittyvä opintojakso sekä voimme valita yhden syventävän opintojakson omasta koulutustarjonnastamme. Lisäksi Xamk on siitä hyvä, että meidän on mahdollista ottaa vapaavalintaisia opintojaksoja oikeastaan kaikista eri aloista, joten minäkin olen saanut syventää omia taitojani esimerkiksi sairaanhoitajan tutkintoon kuuluvilla opintojaksoilla. Lisäksi Xamkissa on loistavat mahdollisuudet opiskella eri kieliä.

Voin suositella yhteisöpedagogin opintoja Xamkissa kaikille, joita vähänkään kiinnostaa nuoret ja nuoruus. Xamkissa on töissä todella hyvät opettajat, jotka osaavat asiansa ja haluavat auttaa meitä opiskelijoita oppimaan mahdollisimman hyviksi ammattilaisiksi. Minua aluksi pelotti todella paljon aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa, sillä en koe olevani kovin hyvä kirjoittamaan pitkiä esseitä. Hyvin olen kuitenkin tähän asti pärjännyt osittain juuri opettajien hyvän kannustuksen takia.

Haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, että niin lukiosta kuin ammattikoulusta on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Minun tapauksessani kävi niin, että ilman ammattitutkintoa en olisi päässyt suoran todistusvalinnalla, sillä ammatillinen todistukseni oli huomattavasti parempi kuin ylioppilastutkintoni. Joten ammattikorkeakouluun ja varsinkin Xamkiin kannattaa hakea niin lukiosta kuin ammatillisista opinnoista.

5 syytä, miksi kannattaa valita Xamk opiskelupaikaksi?

  1. Xamkissa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omiin opintoihinsa
  2. Hyvät opettajat, jotka haluavat opiskelijoiden oppivan
  3. Kampuskaupungit ovat todella kauniita
  4. Monipuoliset opiskelijajärjestöt
  5. Kampuksilla monipuolisesti opiskelutiloja niin ryhmässä tai yksin

5 syytä, miksi kannattaa opiskella yhteisöpedagogiksi?

  1. Yhteisöpedagogina pääsee työskentelemään monipuolisissa ympäristöissä
  2. Saat tutustua erilaisiin menetelmiin ryhmäyttää ryhmiä
  3. Opintojaksot hyvin mielenkiintoisia ja erilaisia
  4. Jo opiskelujen aikana hyvät mahdollisuudet luoda työelämäyhteistyötä
  5. Valmistuttuasi olet nuorisokasvatuksen ammattilainen

5 asiaa, jotka olen oppinut opiskelujen aikana?

  1. Olen oppinut pyytämään apua tarvittaessa
  2. Olen oppinut hallitustoiminnasta
  3. Olen oppinut kirjaamaan ylös tekemättömät asiat
  4. Olen oppinut paljon uusia taitoja, joita voin hyödyntää omassa elämässäni sekä tulevassa työssäni
  5. Olen oppinut erilaisista projekteista ja tapahtumista

5 valokuvaa opiskeluun tai opiskelijaelämään liittyvistä tärkeistä asioista 

Kuvassa on ensimmäinen itse kovalla työllä kiinnittämäni lohi, jonka yhdessä luokkalaisteni kanssa loimutimme luontoleirille ensimmäisenä opiskeluvuotemme aikana osana Ympäristökasvatuksen opintojaksoa. Olimme kolmen päivän leirillä Nuorisokeskus Anjalassa.
Haalarikuva on totta kai pakko laittaa kuvaamaan opiskelijaelämän tärkeyttä. Haalarit auttavat kokemaan kuuluvuutta opiskelijayhteisöön. Lisäksi minusta on hauskaa, että yhteisöpedagogien haalarit on kirkkaan väriset, sillä ainakin meidät huomataan liikkuessa.
Olin viime vuonna NUORI2022-tapahtumassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille nuorisotyönammattilaisille. Joten siellä oli todella hyvät mahdollisuudet verkostoitua oman alan ammattilaisten kanssa. Olen menossa tapahtumaan uudestaan tänä vuonna.
Yksi tärkeä osa opiskelijaelämää on erilaiset tapahtumat. Tämä kuva on minulle merkityksellinen sen takia, että Nuolipäivät 2021 oli minulle ensimmäinen opiskelijatapahtuma, johon olen koskaan osallistunut. Lisäksi tapahtumapäivänä oli ammattijärjestö Nuolen 20-vuotisjuhlat.
Tämä kuva on yhdestä parhaimmista kokemuksistani opiskelujen ajalta. Sillä se, että sain olla mukana järjestämässä Emma Gaalaa yhdessä muiden promoottorien kanssa, on vain kerran elämässä tapahtuva kokemus. Joten minusta on aivan mahtavaa, että opiskelijana on mahdollista päästä koulun mukana tällaisiin yhteistöihin mukaan.

Teresa Taskinen
yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija 

Kirjoita kommentti

*