Maailmalta eväitä uralle

 

Ensimmäiset opiskelijat lähtivät ammattikorkeakoulusta (Xamkista) vaihtoon ulkomaille noin 30 vuotta sitten. Yksi heistä oli ainutlaatuisen uran Yhdysvalloissa Nasassa tehnyt Kimmo Nieminen.

Ammattikoulun kotikaupungissaan Porissa käynyt Kimmo Nieminen jatkoi opintojaan Mikkelissä 1990-luvun alussa. Konetekniikan opinnot aloitettuaan hän huomasi, että tarjolla oli kansainvälinen erikoistuminen. Koska lukio oli jäänyt käymättä, hän lähti kartuttamaan kielitaitoaan englanninkielisellä kesälukukaudella.
”Jouduin käyttämään alussa paljon sanakirjaa ja opettelemaan ammattikieltä, kuten elektroniikkaan liittyvää sanastoa, mutta kun sen kerran oppii, sitä ei unohda koskaan. Kesälukukaudella tutustui vaihtokouluista tulleisiin luennoitsijoihin ja pääsi keskustelemaan heidän kanssaan, mikä auttoi vaihtoon valmistautuessa.”

 

Ura urkeni ulkomailla

 

Syksyllä hän suuntasi Englantiin Nottingham Trent -yliopistoon vuodeksi opiskelemaan elektroniikkaa.
”Opiskelu oli positiivinen kokemus ja auttoi paljon myös kielellisesti.”

”Sain Mikkelistä muuten aikanaan valmiit kirjepohjat, jotka kaivan esille vieläkin, kun pitää olla yhteyksissä yliopistoihin.”

 

Sukellusta ammatikseen tehnyt Nieminen työskenteli jo kouluaikana Kyproksella sukelluksen opettajana. Hän kävi myös merivoimien sukeltajakurssin, josta sai ammattisukeltajan pätevyyden.
Ainutlaatuisesta työhistoriasta löytyy öljynporauslauttojen korjaamista sukellusroboteilla, lentokoneiden onnettomuustutkintaa, kadonneiden helikoptereiden etsintää ja onpa hän ollut mukana myös Titanic-elokuvasta tuttujen Mir 1 ja 2 -pienoissukellusveneiden projekteissakin.
”Siinä tuli vedenalainen teknologia tutuksi.”

Valmistuttuaan Mamkista insinööriksi, hän lähti maailmalle, eikä ole sen jälkeen enää palannut kotimaahansa asumaan. Työt veivät muun muassa Aasiaan ja Afrikkaan
”Mikkelin tarjoamasta kansainvälisestä kokemuksesta on ollut urallani huomattava apu. Ilman sitä kokemusta en olisi pystynyt lähtemään maailmalle. Jos olisin jäänyt Poriin, olisin saattanut jämähtää kotiseudulle.”

 

Elämäntyö Nasassa

 

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasalla hänelle on ehtinyt kertyä työkokemusta jo noin 25 vuotta. Vahva vedenalaisen teknologian osaaminen on avannut ovia tehtäviin, joissa on työskennelty niin painottomuudessa kuin veden allakin.
Yhdysvalloissa hän on myös jatko-opiskellut Houstonin yliopistossa Teksasissa fysiikkaa ja öljyteknologiaa.

Ensimmäisenä työtehtävänä Nasassa oli toimia avaruusaseman robottien testipilottina. Sittemmin hän on kouluttanut astronautteja painottomassa tilassa työskentelyyn hyödyntäen jättimäistä allasta, johon on rakennettu kansainvälisen avaruusaseman kopio.
Hän myös vastasi turvallisuusasioista äskettäin julkistetussa asteroidien torjuntatutkimuksessa. Seuraavaksi hän ottaa vastuun astronauttien koulutusohjelmasta, jossa koulutetaan astronautteja tekemään avaruuskävelyjä kuun pinnalla kolmen vuoden kuluttua.

 

Tartu mahdollisuuksiin

 

Kiinnostavista kansainvälisistä tehtävistä toisiin sukkuloinutta Niemistä hämmästyttää kovasti tieto, ettei hänen kotimaassaan opiskelijoita enää kiinnosta lähtö vaihtoihin ja että ilmiö on valtakunnallinen.

”Olisin kuvitellut, että maailmalle opiskelemaan ja harjoittelemaan lähtijöitä olisi liiankin paljon. Maailmalta löytyy kiinnostavia asioita, ja siellä voi päästä pitkälle. Kansainvälisyys avaa monia ovia. Suosittelen vaihtoihin lähtöä kaikille, joille se vain on mahdollista.”

 

Hänen omaa kykyään tarttua tilaisuuksiin kuvaa sekin, että Kimmo Niemisen nimi on näkynyt viime vuosina isojen elokuvatuotantojen tekijälistoissa. Hän on ollut tuottamassa useita luontoon, armeijaan ja vedenalaisiin aiheisiin liittyviä tv-tuotantoja ja elokuvia, kuten Tuntematonta sotilasta.
”Lähdin mukaan myös isänmaallisista syistä. Nyt olen mukana tekemässä kansainvälisille markkinoille suunnattua sarjaa.”

Niemisen kaksilapsinen perhe elää monikulttuurista arkea Yhdysvalloissa. Kotikielenä on suomi, mutta muuten he puhuvat englantia.

”Lapset oppivat täysin kaksikielisiksi jo pienestä pitäen. Koko perheellä on ulottuvilla täällä paljon erilaisia mahdollisuuksia. Koen kansainvälisyyden rikkautena, enkä epäröi suositella sitä kenelle vain.”

 

 

Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen, kuvat: Kimmo Niemisen arkisto