Opintoni Xamkissa alkavat olla siinä vaiheessa, että jäljellä on enää loppurutistus. Se suurin, työläin, raastavin, nimittäin opinnäytetyö.
Lopulta on varmaan kiinni omasta asenteesta, millaiseksi opinnäytetyön tekeminen muodostuu, mutta itselläni aiemmasta opinnäytetyöstä kasvoi varsinainen piinapenkki. Tein opinnäytetyötäni yli kolme vuotta, mutta todellinen sille uhrattu aika oli vain muutama kuukausi.
Opinnäytetyöstä tuli kuitenkin tuona aikana vahvasti elämääni hallitseva tekijä. Sen perusteella pystyin kieltäytymään kaikesta vähänkin epämieluisasta, koska minulla oli loistava veruke: ”En pysty, koska minun täytyy nyt tehdä opinnäytetyötä”. Silti en kutienkaan tehnyt sitä, vaan tein kaikkea muuta mahdollista.
Tein mitä tahansa, niin syyllisyys painoi, koska opinnot olivat kesken.
Mielessä se silti oli koko ajan. Tein mitä tahansa, niin syyllisyys painoi, koska opinnot olivat kesken. Huvittavaa oli myös se, että sain opinnäytetyön kuulostamaan jotenkin erityisen raskaalta ja henkisesti vaativalta, vaikka tuhannet ihmiset opiskelevat ja valmistuvat koko ajan ihan oman työnsä ja perhearkensa ohessa. Minäkin toki kävin töissä, mutta työpäivän jälkeen mikään ei olisi estänyt kiinnittämästä huomiota opiskeluun sataprosenttisesti.
Monta kertaa on todettu, että vertaistuki auttaa aina jaksamaan eteenpäin hankalissa tilanteissa. Usein kanssaopiskelijoiden tai työkavereiden kanssa on naureskeltu sitä, miten opinnäytetyön tekemistä yrittää kotona vältellä viimeiseen asti. Sukkalaatikon järjestäminen tai cd-levyjen aakkostaminen alkaa kummasti kiinnostaa, kun vaihtoehtona oli opinnäytetyön pakertaminen.
Nyt on kuitenkin joulu mennyt ja jokainen paikka kodista puunattu viimeisen päälle. Pakokeinoa ei enää ole, paitsi viime hetken päätös jäädä sittenkin lomailun sijaan töihin. Tällä hetkellä töissä tuntuu rentouttavammalta kuin kotona, jossa tietokoneruutu ja kirjapino muistuttavat laiskaa opiskelijaa hänen velvollisuuksistaan.
…kunhan alun alottelloo ja lopun lopettelloo, niin keskivälin keplottelloo.
Jankutan itselleni, että kyse on kuitenkin hyvin pienestä asiasta, kun vain käärisi hihat ja ryhtyisi hommiin. Isoäitini neuvo kirjoitustehtäviin on usein ollut, että ”kunhan alun alottelloo ja lopun lopettelloo, niin keskivälin keplottelloo”. Se onkin ihan hyvä neuvo. Opinnäytetyötä voisi kirjoitella siitä kohdasta, mikä tuntuu sillä hetkellä luonnistuvan parhaiten. Väkisin puserretun tekstin yleensä huomaa myös lukiessa väkisin puserretuksi.
Mietin, mikä konsti itselläni parhaiten toimisi, jotta saisin työn alta pois. Edelliskerralla minulle toimi parhaiten aikataululliset paineet. Olin nimittäin niin monta kertaa jo hakenut jatkoaikaa opinnoilleni, etten enää keksinyt mitään veruketta hakemukseen ja lukuvuosi läheni loppuaan. Lopputuloksesta ei ehkä tullut ihan timanttia, mutta joka tapauksessa sain päättötodistuksen käteen ja elämä hymyili. Päätiin, että ikinä en enää opiskele, mutta tässä sitä taas ollaan.
Miten siis saisin opinnäytetyön tehtyä ja mielellään vieläpä ennen kesää, jotta voisin nauttia pitkästä aikaa kesästä ilman opinnäytetyön mustaa varjoa pääni päällä. Yksi tehokas keino nähtävästi on sosiaalinen paine työyhteisön taholta. Työpaikalla on jo vähän kyselty, missä vaiheessa opinnäytetyöni on. Se tietysti kiinnostaa, koska työllä on tilaaja ja myös selkeästi tarvetta. Vastaan aina leikilläni, että ”aloittamista vaille valmis”, mutta todellisuudessa lusmuilu nolottaa.
Tämän lisäksi luulen, että ”lopussa kiitos seisoo” -ajattelu toimii myös tällä kertaa oikein hyvin. Ehdin jo hetken maistaa opinnäytetyön jälkeistä vapautta, ja tiedän siis, kuinka hyvältä se tuntuu. Nyt jo mietin, mitä kaikkea kivaa voin sitten elämälläni tehdä, kun opinnäytetyö on saatu pois päiväjärjestyksestä. Loimailla, harrastaa, alkaa opiskella jotain muuta…
Lopuksi voin todeta vastauksena otsikon kysymykseen, että en todellakaan tiedä, miksi opinnäytetyön teosta tulee mörkö. Ehkä asia ei kasvaisi niin suureksi, jos sen osaisi asettaa oikeaan mittakaavaan ilman, että siitä suurentelee ylitsepääsemätöntä ongelmaa.
Lopuksi voin todeta vastauksena otsikon kysymykseen, että en todellakaan tiedä, miksi opinnäytetyön teosta tulee mörkö. Ehkä asia ei kasvaisi niin suureksi, jos sen osaisi asettaa oikeaan mittakaavaan ilman, että siitä suurentelee ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Aionkin tällä puheella selättää oman mörköni ja aloittaa opinnäytetyön kirjoittamisen huomenna… tai viimeistään ensi viikolla ja sitten loppukeväästä valmistua.
Tässä vaiheessa haluan toivottaa opiskeluintoa kaikille xamkilaisille!
Elisa Vinnikainen
Tradenomi (YAMK), sähköinen asiointi ja arkistointi
Mikkeli