Kaikki alkoi 1995. Pääsin silloin ripille ja innostuin rippileiritoiminnasta niin paljon, että seuraavana kesänä huomasin olevani isosena niin rippileireillä kuin lastenleireillä. Samoihin aikoihin Apulanta-niminen punk-bändi teki tuloaan Suomen musiikkimarkkinoille, ja taas tätä tyttöä vietiin. Tästä kaikesta on nyt kulunut 23 vuotta ja edelleen sydämessäni on paikka nuorisotyölle sekä Apulannalle.
Mutta mitä kaikkea tapahtui noiden 23 vuoden aikana?
Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1999. En oikein 18-vuotiaana ylioppilaana nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin liikunnanohjaajan opiskelut. Pääsinkin muutaman mutkan kautta opiskelemaan liikunnanohjaajaksi Suomen Urheiluopistoon Vierumäelle. Valmistuttuani en kuitenkaan tuntenut olevani omalla alallani, vaan nuorten parissa työskentely alkoi yhä enemmän kiinnostaa minua.
Hain ja pääsin opiskelemaan nuorisoalaa Orimattilaan 2002. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen opiskeluissa tunsin olevani vihdoin omalla alallani. Ehkä elämäni ensimmäistä kertaa opiskeleminen oli oikeasti kivaa ja vei mukanaan.
Valmistuin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi vuonna 2005, minkä jälkeen työskentelin Tampereella Tesoman nuorisokeskuksella nuorisotyöntekijänä, kunnes jäin äitiyslomalle esikoisen synnyttyä vuonna 2006.
Äitiyslomalla hiipi ajatus, että olisi mukava opiskella lisää nuorisotyötä. Päätin hakea Mikkelin ammattikorkeakouluun yhteisöpedagogiksi ja kuin ihmeen kaupalla pääsin opiskelemaan ensi yrittämällä. Ja niin sitä jälleen oltiin opiskelijoita tammikuussa 2007.
Yhteisöpedagogiksi valmistuin viimein jouluna 2011 ajatuksella, etten enää ikinä opiskele.
Opiskelut toivat todella hyvää vastapainoa lapsiarkeen kotona, ja taas ne veivät mielenkiinnolla mennessään. Opiskelujen lomassa syntyi toinen lapseni vuonna 2008. Yhteisöpedagogiksi valmistuin viimein jouluna 2011 ajatuksella, etten enää ikinä opiskele.
Keväällä 2017 olin ollut jo kuusi vuotta Silta-Valmennusyhdistyksellä töissä erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa ja tunsin tarvitsevani jotain uutta itselleni ja työhöni. Varovasti ajatuksiini jälleen hiipi opiskelu, mutta ajattelin, ettei se ole vielä ajankohtaista. Osallistuin samaisena keväänä Nuori2017-tapahtumaan Tampereella ja sieltä sain viimeisen kipinän hakea opiskelemaan Mikkeliin YAMK-opintoja järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelmaan.
Taas nautin opinnoista, mahtavista opiskelutovereista ja siitä mahtavasta fiiliksestä, innosta ja motivaatiosta, jonka nuorisotyö minulle antaa.
Syksyllä 2017 löysin itseni Mikkelistä Kasarmin kampukselta uutena yhteisöpedagogi (YAMK) -opiskelijana. Taas nautin opinnoista, mahtavista opiskelutovereista ja siitä mahtavasta fiiliksestä, innosta ja motivaatiosta, jonka nuorisotyö minulle antaa. Tutustuessani uusiin opiskelutovereihini tiesin olevani oikealla tiellä. Täältä tullaan yhteisöpedagogi (YAMK).
Hakiessani opiskelemaan YAMK-opintoja tiesin, että opiskelu työn ja perheen ohella voi olla välillä rankkaa. Olinhan opiskellut jo aiemminkin monimuoto-opiskeluna yhteisöpedagogi (AMK) -tutkintoni, joten tiesin, miten opiskelut tulevat arkeani muuttamaan.
Olin kuitenkin jo opiskeluihin hakiessa päättänyt, että opiskeluni tulevat olemaan harrastukseni, jotka eivät sotke arkeani. Tällä ajatelmalla olen yrittänyt opiskelujani suorittaa, ja se on onnistunut kohtalaisen hyvin.
Opiskeluni etenevät omaa tahtiaan, ja yritän olla itselleni armollinen. Kaikki ajallaan. Mihinkään ei ole kiire, vaan nautin koko rahalla tästä opiskelusta välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta silti tiedän, että tää on mun juttu.
Melkoisesti on pienen ihmisen elämässä tapahtunut 23 vuoden aikana, mutta kaksi pysyy: nuorisotyö ja Apulanta. Ne on mun.
”Teit meistä kauniin, teit meistä kauniimpaa kuin muut. Teit unelmaa teit parempaa…”
Kati Pekkarinen, projektityöntekijä
Yhteisöpedagogi (YAMK) -opiskelija