Kun nyt olen viittä vaille valmis fysioterapeutti, niin on mukava pysähtyä katsomaan taaksepäin, että mistä tähän pisteeseen oikein tultiin ja mitä kaikkea matkan aikana oikein tapahtui.

Minä en ole varmaankaan se tyypillisin fysioterapeuttiopiskelija, joka on jo aikoja sitten tiennyt haluavansa fysioterapeutiksi tai tiennyt että haluaa työskennellä erilaisten ihmisten vaivojen parissa tai on aina halunnut auttaa ihmisiä kuntoutuksessa ym. Päädyin itse opiskelemaan fysioterapiaa hieman kuin vahingossa.

Siitä se ajatus sitten lähti…

Olin lukion jälkeen työttömänä ja päädyin TE-toimiston kautta puoleksi vuodeksi avustajaksi ratsastusterapiaan. Olen itse valmistunut Rautalammin Ratsastuslukiosta, joten hevoset ja niiden kanssa työskentely sopivat itselleni kuin nenä päähän. Ratsastusterapeutti jonka avustajana olin, oli pohjakoulutukseltaan fysioterapeutti ja hänen työtään seuratessani minulle jäi pieni ajatus takaraivoon, että ehkä minäkin voisin joskus tehdä jotain vastaavaa työtä.

Puolen vuoden jälkeen pääsinkin opiskelemaan turvallisuusalaa, joten ajatukset muuttuivat nopeasti ja unohdin koko edellisen haaveeni. Valmistuin turvallisuusvalvojaksi Oulun seudun ammattiopistosta ja aloin työskentelemään vartijana.  Erinäisten mutkien kautta elämäntilanteeni muuttuikin niin, että muutimme hieman yllättäen mieheni kanssa Oulusta takaisin Itä-Suomeen, mistä alun perin lähdimmekin. Sain koulutustani vastaavaa työtä Joensuusta, mutta juuri siinä muuttohässäkässä ajattelin ihan huvikseni kokeilla hakea myös opiskelemaan.

Laitoin hakuvaihtoehdoiksi fysioterapeutin ja muistaakseni toimintaterapeutin. Hain sillä ajatuksella, että käyn katsomassa vähän, että minkälaiset pääsykokeet alalle ovat, jos joskus hakisin tosissani. Noh siinä kävikin sitten niin, että yllättäen huomasin lukevani netistä, että minut on hyväksytty opiskelemaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun (silloiseen Mikkelin ammattikorkeakouluun) monimuoto-opiskelijana fysioterapeutiksi.

Olin kyllä lievästi sanottuna kuin puulla päähän lyöty, koska tunsin samaan aikaan riemua siitä, että olin päässyt sisään, mutta samaan aikaan jopa syyllisyyttä siitä, että olin hakenut ”vitsillä” ja päässyt sisään ja vastaavasti törmäsin pääsykokeissa moneen, jotka hakivat jo ties’ kuinka monetta kertaa, ja joille fysioterapia oli unelma-ala, toisin kuin itse olin lähes täysin pihalla siitä, mitä kaikkea fysioterapeutit tekevät.

Asiat järjestykseen..

Opiskeluni alkoivat syksyllä 2015 ja ilmoitin työnantajalleni, että aloitan opiskelut ja tarvitsisin maanantait ja tiistait vapaana, koska silloin meillä oli aina lähipäivät. Onneksi minulla on joustava ja hyvä työnantaja, joka kuunteli jokaisen opiskelujani koskevan toiveen ja yritti aina toteuttaa ne parhaansa mukaan.

Siitä se ura sitten lähti. Ensimmäisen pari kuukautta meni aivan ihmetellessä, että minkälaiselle alalle olenkaan päätynyt! Alan lukemattomat eri suuntautumisvaihtoehdot ja ylipäätään ihmiskeho ja se kokonaisuutena olivat minulla jotain aivan uutta ja ihmeellistä! Huomasin että tämä taitaakin olla se minun juttuni! Myös aivan huippu ja ihana monimuotoryhmämme innosti oppimaan lisää. Ryhmämme koostui jo aikuisista (tai ainakin iältään aikuisista) ja ryhmän halu oppia tarttui myös itseeni ja kävimme ryhmänä opettajien kanssa lukuisia mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta ja ehkä joskus jopa ohi aiheen ja huomasin että tämä opiskelu on jotain aivan muuta, kuin mihin olin tottunut. Asioita opittiin keskustelemalla ja pohtimalla yhdessä eikä vaan istuttu hiljaa ja kuunneltu kun opettaja puhuu!

Alussa opiskeluni lähtivät aivan väärille urille, kun kuvittelin että etäpäivinä ei tarvitse opiskella niin ahkerasti, ja että riittää, kun tekisin vain kotitehtävät. Olin väärässä!

Kontrollifriikkinä ja tunnollisena ihmisenä koin suuren järkytyksen, kun ensimmäiset tekemäni tehtävät saivatkin huonommat arvostelut, kuin mihin olen tottunut. Pian homma alkoikin luistaa ja huomasin, että kalenterista tuli minulle uusi elintärkeä työväline, johon oli helppo aikatauluttaa omat opiskelut ja elämä (ihan vaan vinkkinä uusille opiskelijoille!). Oli myös paljon niitä hetkiä, kun tuntui, että tästä ei tule mitään ja kaikki hommat leviävät käsiin, mutta niin niistäkin vaan aina selvittiin.

Asiat TÄRKEYSjärjestykseen…

Ensimmäisenä keväänä minulle kävi kuitenkin niin että jouduin ilmoittamaan työnantajalleni, että jättäytyisin syksyllä opintovapaalle, koska tunnolliselle ihmiselle tulee nopeasti myös oman jaksamisen seinä vastaan. Pitkät 12h työvuorot ja ajaminen joka maanantai ja tiistai Liperistä Savonlinnaan, alkoivat vaatia veronsa.

Minulla olisi ollut mahdollisuus yöpyä aina Savonlinnassa, mutta kotona odottava hevos-vuohi-koira-kissa- eläinkatras piti huolen siitä, että kotona täytyi käydä, eikä jättää aina vaan kaikkea miehelle. Niin ja kun tähän hulinaan lisättiin vielä hääsuunnitelmat kesälle 2016 niin kyllä jaksamista koeteltiin!

Jättäydyttyäni toisena vuotena opintovapaalle töistä huomasinkin, että arki alkoi helpottua ja oma jaksaminen parani. Huomasin, että pystyn hieman kiristämään opintojen tahtia – kiitos äärimmäisen joustavuuden HOPS:in suhteen ja oman OVA-opettajan Anne Henttosen! Toisen vuoden kevättalvella aloimme Annen kanssa laskeskella, että tätä tahtia saan tutkintotodistukseni jo keväällä 2018 eli puoli vuotta etuajassa.

Yritin käydä mahdollisimman monipuolisissa harjoittelupaikoissa, jotta näkisin alan eri puolia.

mutta melkein heti opintojen alusta minulle on jäänyt tunne siitä, että neurologinen puoli on itselleni se mielenkiintoisin. Harjoitteluissani huomasin, että saan tehdä juuri sitä, mistä itse tykkään, eli olla ihmisten kanssa ja vastaan onkin tullut aivan uskomattomia ihmisiä ja elämäntarinoita. Pidän myös siitä, että yhdessäkään harjoittelussa meno ei ole ollut jäykkää ja kaavoihin kangistettua, vaan opiskelija on aina otettu avosylin vastaan ja naurua on kyllä riittänyt!

Ai niin ja sitten vielä…

Kun koulu alkoi olla opinnäytetyötä ja viimeisiä harjoitteluja vaille valmis, niin kesällä 2017 tulikin seuraava suunnitelman muutos vastaan mutkan takaa, kevätvauva! Entäs nyt?! Tässä taas kerran ison kiitoksen ja kumarruksen saavat OVA opettajani sekä opinnäytetyöni ohjaajat Pia Kraft-Oksala ja Elina Päykkönen! Kun itsellä oli aivan pasmat ja elämänkirjat sekaisin, niin kaikilta näiltä tahoilta tuli vaan tiukkaan, mutta ystävälliseen sävyyn että ”Nyt et ala stressaamaan kyllä nämä asiat kuule saadaan hyvin järjestykseen pääasia, että et stressaa!”

Taas kerran meni HOPS uusiksi ja jälleen kerran venytettiin opintojen joustavuutta, mutta niin sekin saatiin järjestykseen ja ilman suurempaa stressiä. Tein opiskeluni raskausaikana niin pitkälle, kuin mahdollista ja jäljelle jäivät vain opinnäytetyö, sekä kaksi harjoittelujaksoa. Pidin välissä hieman vapaata lapsen syntymän jälkeen, mutta pian aloin pikkuhiljaa jatkamaan opinnäytetyötäni loppuun. Nyt siis täällä näppäinten ääressä istuu onnellinen pian jo 1v pojan äiti ja kahta harjoittelua vaille valmis fysioterapeutti!

Ja ei kait tästä auta, kuin kiittää ja kumartaa Xamkia sekä kaikkia opettajia, erityisesti edellä mainittuja, että koko tämä oma sirkukseni saatiin maalisuoralle ja vielä kunnialla ja hyvillä arvosanoilla ja erityiskiitos vielä aivan mahtavalle monimuotoryhmällemme H3015SA!

Ja kuten tästä tekstistä käy ilmi, niin monimuoto-opiskelu sopii kyllä juuri meille, joilla on vähän muita kiireitä 😊

– Petra Eskelinen, fysioterapeuttiopiskelija

Jaa sivu