Andritz Oy:n laatu- ja asiakaspalvelupäällikkö Juha Katjo kaavailee ajatusmallin muutosta tuotekeskeisyydestä kohti palveluliiketoimintaa.

Koulutustaustaltaan Katjo on Kyamkista valmistunut tuotantotalouden insinööri. Vaihtovuonna Irlannissa hän opiskeli myös markkinointiin keskittyneen National Diploma in Business Studies -tutkinnon.

Vahva kiinnostus palvelumuotoilua kohtaan sysäsi Katjon opintojen pariin.

”Tutkinto tulee siinä bonuksena”, Katjo hymyilee.

Xamk valikoitui opinahjoksi, koska palvelumuotoilua ei ole kovin monessa paikassa tarjolla. Valintaa helpotti, kun oppilaitos oli tuttu ennestään ja Kouvolan kampuksen sijainti hyvä.

Opiskelumetodit muuttuneet

Palvelumuotoilusta Katjo tiesi jo ennestään jotain, mutta oppimismetodien muutos hämmensi alkuun:

”Odotin vankkaa teoriapohjaa ja paljon mielenkiintoisia luentoja aiheesta. Opetusmenetelmät ovat kuitenkin muuttuneet vuosituhannen vaihteesta: Nykyään on enemmän ryhmätyöskentelyä ja etätehtäviä. Opettajat enemmän tukevat oppimista kuin antavat valmiita vastauksia. Alkushokin jälkeen olen todennut tämän ihan hyväksi.”

”Kaipaisin kuitenkin vähän lisää luentoja, koska olen tottunut siihen malliin.  Välillä tuntuu, että joutuu heti tekemään tehtäviä ennen kuin oli mitään tietoa aiheesta”, hän naurahtaa.

Opiskelusta harrastus

Katjon mukaan perhe ja työnantaja suhtautuvat hyvin opiskeluun.

”Lapsi on kuitenkin jo sen verran vanha, että voin keskittyä opiskeluun iltaisin.  Opiskeluun tarvittava aika meneekin enemmän henkilökohtaisesta ajasta. Olen yrittänyt aivopestä itseäni, että opiskelu on puolitoista vuotta kestävä harrastus”, Katjo virnistää.

Suora hyöty työhön

Katjo kertoo hänen työkenttänsä ja työnkuvansa olevan sen verran vapaa, että pystyy itse ottamaan käytäntöön opiskeltuja asioita.

”Voin keskittyä kehittämään enemmän miten asioissa toimitaan ja kuinka tuotamme asiakkaan prosesseihin parhaiten arvoa. Ettemme keskity liiaksi tekniseen, lopputulokseen keskittyvään laatuun vaan kiinnitämme myös toiminnalliseen laatuun”, hän selventää.

Katjo löytää kehittämistä myös yrityskulttuurin puolelta.

”Andritz Oy on konepajayhtiö. Suurin osa työntekijöistä on insinöörejä, joten yrityksen ajatusmalli on hyvin insinöörimäinen. Insinöörit ovat perinteisesti hyviä ongelmanratkaisijoita, mutta palvelumuotoilun keinoin voidaan löytää asiakkaan näkökulmasta ne oikeat ongelmat ratkaistavaksi”, hän kaavailee.

Trendialalla

Ylempi AMK -koulutus avaa Katjon mielestä ovia eteenpäin:

”Palvelumuotoilu on uusia trendialoja, joten voisi kuvitella ammattilaisille olevan enemmän tarvetta tulevaisuudessa. Monilla aloilla palveluista saatava lisäarvo on suurempi kuin fyysistä tuotteista – ja trendinä palveluistuminen näyttää jatkuvan, joten uskon palvelumuotoilun tulevaisuuden näyttävän hyvin lupaavalta.”

Katjo suosittelee koulutusta siitä kiinnostuneille, mutta pienellä varauksella:

”Opiskeluun pitää olla oma motivaatio, eikä kukaan ulkopuolinen voi siihen pakottaa. Mahdollisuus ja aika opiskeluun pitää löytää sekä työn että perheen puolesta. Alan pitää myös aidosti kiinnostaa”, hän summaa.