”Aloitin opintoni vuonna 2016 johdon assistenttityön ja kielten koulutuksessa Kouvolassa, silloisessa Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Ensimmäisen vuoden jälkeen vaihdoin suuntautumiseni julkishallintoon ja juridiikkaan.”

Sauli Sarjus

TRADENOMIN TUTKINNOSSA PALJON ERIKOISTUMISVAIHTOEHTOJA

Päätyminen Kyamkin opiskelijaksi ei ollut yksioikoista. Keväällä 2015 olin ensisijaisesti hakenut yliopistoon, enkä ollut varma, että haluanko edes hakea ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Googlettamalla löysin itseäni kiinnostavan erikoistumisalan omasta kotikaupungista, jonka seurauksena päätin antaa tälle mahdollisuuden. Yliopiston ja AMK:n pääsykokeeseen samanaikainen lukeminen oli hieman haastavaa, joten ovet eivät avautuneet ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon. Pettymystä lievensi tieto, kun sain kutsun opiskelemaan tradenomiksi. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan paikan vastaan Kouvolasta, halunani oppia erityisesti opiskelutaitoja korkeakoulussa.

 

Xamkin tradenomikoulutus tarjoaa useita erikoistumisvaihtoehtoja, joten jos koet ensimmäisen vuoden jälkeen, että koulutus ei vastaa täysin kiinnostustasi, niin ei kannata huolestua. Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa Xamkin erilaiset erikoistumisvaihtoehdot, jos sieltä löytyisi itseä kiinnostava vaihtoehto.

 

Opintojen ensimmäinen vuosi koostui lähinnä opiskelusta sekä työnteosta opiskeluiden ohessa. Satunnaisesti saatoin käydä erilaisissa opiskelijatapahtumissa, mutta opiskelijahaalareita en edes harkinnut hommaavani. Halusin keskittyä vain opiskeluun sekä työntekoon. Seuraavan lukuvuoden aikana asenteessani tapahtui kuitenkin muutos. Aloitin opintojen ohella erilaisen aktiivitoiminnan, kun ryhdyin silloisen LCCE-projektin projektipäälliköksi. LCCE-projektin ohessa liityin mukaan myös Logistiikkaverstaan projektiin, jossa opiskelijoiden tehtävänä oli tutkia pullottamon perustamista Kotkan Mussalon satamaan.

 

OPISKELUPAIKKA TARJOSI TYÖPAIKAN

Elämäni ensimmäinen luottamustehtävä alkoi Klato ry:n yritysyhteistyövastaavana. Tehtävään pääsyyn riitti, kun laittoi Facebookin yksityisviestillä, että pääseekö mukaan, ja pääsihän sitä. Ensimmäinen luottamustehtävä oli lopun alkua. Tämän seurauksena päädyin mm. opiskelijakunta Kaakon hallituksen varapuheenjohtajaksi ja tapahtuma/palveluvastaavaksi ja tästä myöhemmin Kaakon hallituksen puheenjohtajaksi sekä Xamkin osakeyhtiön hallituksen opiskelijaedustajaksi. Ensimmäiset opiskelijahaalaritkin ostin vuonna 2018, muutaman vuoden opintojen jälkeen.

 

Vuonna 2020 opiskelujen ohella tehtävät luottamustehtävät muuttuivat työpaikaksi, kun minut palkattiin opiskelijakunta Kaakon jäsenpalveluasiantuntijaksi. Työnteon ohella pystyin keskittymään hieman paremmin opintoihini, kuin luottamustehtävissä, joissa ei ollut määriteltyä työaikaa. Lopulta valmistuin julkishallinnon ja juridiikan tradenomiksi keväällä 2021.

 

Tulevaisuuteni ei ole tarkkaan suunniteltua, vaan pyrin elämään tilanteen mukaan. Varmaa on kuitenkin se, että tulen opiskelemaan sekä kehittämään itseäni myös tulevaisuudessa. Haluan kehittyä ihmisenä ja työntekijänä sekä ottaa vastaan uusia haasteita. Tämä vaatii usein oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä.  On kuitenkin hyvä muistaa, että suurin kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella.

 

XAMK POSITIIVISENA YLLÄTYKSENÄ

Lopuksi haluan sanoa, että vaikka pääsykokeiden jälkeinen tulos ei miellyttäisi, kannattaa aina antaa mahdollisuus myös muille vaihtoehdoille. Korkeakoulu ei ole vain opiskelua, vaan se koostuu myös verkostoitumisesta sekä opintojen sivussa tehtävästä oheistoiminnasta. Omasta opiskeluajasta on mahdollista saada juuri sen näköinen, kuin itse haluaa. Kontakteilla ja opintojen ohessa saadulla kokemuksella voi olla suuri merkitys tulevaisuudessa!

 

Lue seuraava alumnitarina täältä.