Opiskelijan päivä

Oletko koskaan miettinyt, millaista ammattikorkeakouluopiskelu käytännössä on? Eroja koulutusten välillä on paljon ja jokainen meistä tekee asioita myös hiukan eri tavalla, joten vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin. Seuraavassa yhteisöpedagogiopiskelija Tomi Kiemunki kertoo, millainen hänen koulupäivänsä on.
Tomi on paitsi opiskelija, myös opiskelijakunnan sosiaalipoliittinen vastaava. Lisäksi hän on mukana koulun markkinoinnissa ja viestinnässä promoottori-opintojakson kautta.

07.00
Ylös sängystä ja aamupalalle. Kamppeet niskaan ja pyörällä kohti Mikkelin kampusta.

08.00
Tunnit alkavat. Aiheena tutkimusosaamista ja tieteellistä viestintää, joka valmistelee meitä opinnäytetyön kirjoittamiseen.

10.45
Tunnilta puolituntia aikaisemmin pois välipalalle Ravintola DeXiin. Sitten suunnaksi opiskelijakunnan toimisto.

11.00
Haalarimyynti uusille opiskelijoille.  Joka syksyinen ja keväinen tehtävä opiskelijakunnalla, jotta uudet opiskelijat saisivat oman alansa haalarit ja pääsisivät edustamaan alaansa myös katukuvassa. Opiskelija-aktiivin tehtävät vievät aikaa ja välillä menevät oppituntien päälle, mutta antavat paljon ja tuovat upeita kokemuksia.

13.00
Lounaalle. Tällä kertaa Ravintola Kasarmiina, josta saa kampuksen parhaat kotiruoat. Välillä erilaisia hommia on niin paljon, että lounas meinaa jäädä välistä, mutta onneksi kampuksella pyörii neljä kahvilaa ja ravintolaa, joten aina jostakin saa pientä purtavaa.

14.00
Opiskelijakunnan toimistolle. Sähköpostin tarkastus ja omien työtehtävien tarkistus. Sosiaalipoliittisen vastaavan tehtäviin kuuluu opiskelijoiden yleinen hyvinvointi ja sen lisäksi erilaisiin työryhmiin kuuluminen.

14.30
Harjoitteluohjaajan tapaaminen. Harjoitteluni loppu menee normaalin kouluajan päälle, mutta se ei haittaa menoa. Viimeisenä hommana on nyt ensimmäistä kertaa pidettävän liikunta- ja harraste appron järjestäminen.

15.00
Kotiin. Pieni levähdys ja energian nostaminen ennen illan aktiviteetteja. Mikkelissä kaikki on pyöräily- ja kävelymatkan päässä eli kotona käynti onnistuu näppärästi.

16.00
Valokuvaamaan. Seuraavaan hommaan on vielä tunti eli on hyvää aikaa lähteä vähän aikaisemmin ulos kuvailemaan. Vaikka opiskelu ja opiskelija-aktiivina oleminen on antoisaa, on tärkeää myös keskittyä välissä itseensä ja harrastuksiinsa.

17.00
Kuntopiiri. Koulun liikunta- ja harrastepalvelut järjestävät kampuksella monenlaisia harrastemahdollisuuksia joka arki ilta. Tänään ohjelmassa itsellä kuntopiiri.

18.00
Treenit tehty. Kotia päin.

18.15
Pokemon Go. Matkalla kotiin ehtii menemään vähän kiertoteitäkin ja nappailla Pokémoneja.

19.00
Kotiin. Palautettavia tehtäviä ei ole, joten illan pystyy käyttämään vain levähtämiseen. Ruoan tekoa, pelailua sekä saunomista. Niillä jaksaa seuraavanakin päivänä.

23.00
Nukkumaan. Välillä päivät venyvät niin, että unelle pääsee vasta puolenyön aikoihin eli nyt pitää käyttää tilaisuus hyväksi. Unta palloon.

 

Yhteisöpedagogin päivä