Olen Yusufa Lehtinen, 26-vuotias neljännen vuoden opiskelija ja jenkkifutari. Olen kotoisin Helsingistä, mutta liiketoiminnan logistiikan opinnot veivät perässään Kotkaan. Nyt olen muuttanut takaisin kotikaupunkiini. Tällä hetkellä kirjoittelen oppariani, käyn töissä ja urheilen samalla.

Kiinnostuin logistiikan opinnoista, kun työskentelin suomalaisen päivittäistavarakaupan jakelukeskuksessa. Työtehtäviini kuului äänikeräilyä ja muita varaston työtehtäviä. Otettuani selvää muistakin konsernin logistiikkatehtävistä mielenkiintoni alaa kohtaa heräsi kunnolla.

Kuva: Mikko Mäkelä

Tutkittuani tarjontaa opiskelupaikoista koin logistiikan tradenomiopinnot minulle kaikkein sopivimmiksi. Koulutus sisältää opintoja sekä liiketoiminnasta että logistiikasta. Se kuulosti mielenkiintoiselta ja monipuoliselta ja sitä se myös on ollut! Näin opintojen loppupuolella koen, että olen saanut valmiudet toimia vastuullisissa päällikkö- tai asiantuntijatason tehtävissä tulevaisuudessa.

Olen aina tykännyt urheilla ja kilpailla. Nuorempana kokeilin monia eri lajeja telinevoimistelusta nyrkkeilyyn. Kaikkein pisimpään pelasin jalkapalloa. Jalkapalloa pelasin kilpatasolla HJK:ssa aina A-junnuihin asti, kunnes harrastus keskeytyi loukkaantumisen ja armeijan takia. Armeijan jälkeen yritin aloittaa pelaamisen uudelleen, mutta vuorotyöt tekivät treeneihin pääsemisen hankalaksi.

Nykyinen lajini jenkkifutis tuli kuvioihin heti opinnot aloitettuani. Aloitin pelaamisen koulun joukkueessa Xamk Hawksissa syksyllä 2017 vailla aikaisempaa kokemusta lajista tai sen säännöistä. Koulun joukkueessa opin hyvin lajin alkeet ja ihastuin lajiin välittömästi.

Kuva: Mikko Mäkelä

Parasta koulun joukkueessa oli yhteishenki sekä vieraspelimatkat. Koulu myös tukee joukkuetta hyvin mm. antamalla autot käyttöön vieraspelimatkoille sekä hoitamalla kenttävaraukset. Koulun joukkueessa pelatessa ei tarvinnut myöskään huolehtia kalliiden varusteiden hankkimisesta, sillä koulujoukkue tekee yhteistyötä paikallisen seuran kanssa, jolta saa lainaksi tarvittavat varusteet.

Koulujoukkueessa syttyneen innostuksen takia aloitin pelaamisen seurajoukkueessa ja sillä tiellä olen yhä. Tällä hetkellä pelaan jefua Vaahteraliigassa Porvoon Butchersin riveissä.

Parhaita muistoja lajista on pelimatkat ympäri suomea joukkueen kanssa ja ykkösdivarin mestaruus Kotka Eagelsin kanssa 2019. Vuoden 2019 mestaruusjoukkueessa oli viisi pelaajaa, joiden kanssa olin pelannut yhdessä jo koulujoukkueessa.

Tuntuu jännältä ajatella, että ilman koulua en olisi koskaan tutustunut tähän hienoon lajiin.

 

Tuntuu jännältä ajatella, että ilman koulua en olisi koskaan tutustunut tähän hienoon lajiin. Nykyään lähes kaikki vapaa-aika menee jefun parissa, sitä katsellessa, treenatessa tai lajia opiskellessa.

Suosittelen kaikkia urheilijoita ottamaan opiskeluajasta kaiken irti, sillä opiskelun ja urheilun yhdistäminen on paljon helpompaa kuin työn ja urheilun yhdistäminen.

Haaveenani tulevaisuudessa on voittaa Vaahteraliigan mestaruus ja tulla mahdollisimman hyväksi pelaajaksi. Näiden tavoitteiden eteen työskentelen päivittäin.

 

Yusufa Lehtinen
Liiketoiminnan logistiikan tradenomi (AMK) -opiskelija 

Kirjoita kommentti

*