Kuuntelin taannoin radiosta keskustelua naistenpäivästä. Siitä, että osa miehistä muistaa vuosittain naistenpäivän aamuna kysyä rehvakkaasti, milloinkas sitä miestenpäivää sitten juhlitaan. Jos joku kysyisi minulta tuota, vastaukseni olisi kohtelias: mietipä sitä.
Suomalainen nainen on koko maailman mittakaavassa onnekas, etuoikeutettu. Naisella on täsmälleen samat juridiset oikeudet kuin miehelläkin. Nainen voi kulkea kaupungin kadulla yksin, ilman käsiasetta, ja vieläpä sanoa mielipiteensä ääneen tilanteessa kuin tilanteessa. Silti paljon on vielä tehtävää, että tasa-arvo toteutuisi aidosti.
Niin sanotun suomalaisen perheidyllin keskeinen moottori on useimmiten perheen äiti, ellei perhe ole aktiivisesti toisin päättänyt tai ellei terveystilanne tai jokin muu itsestä riippumaton syy niin velvoita.
Äiti on se, joka tietää aina, mitä perheelle kuuluu. Äiti tietää, mitkä vaatteet ovat puhtaana, miten paljon maitoa on jääkaapissa ja milloin perheen nuorimmaisella on hammastarkastus. Äiti myös kuulee öisin, kun kolmasluokkalainen herää oksentamaan huoneensa lattialle. Äiti on se, joka patistaa isän keskellä yötä hakemaan kasiluokkalaisen kotibileistä kotiin, kun kotiintuloaika meni jo.
Lisäksi äiti käy töissä ja kehittää osaamistaan työelämässä. Mahdollisesti opiskelee työn ohessa. Äiti käy kuntosalilla ja jumpassa suositusten mukaisesti ja käyttää perheen koiran iltalenkillä, jos kukaan muu ei ole sitä tehnyt. Ikean huonekalutkin tulee koottua yhä useammin naisvoimin, koska oletus on, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia.
Lisäksi äiti käy töissä ja kehittää osaamistaan työelämässä. Mahdollisesti opiskelee työn ohessa. Äiti käy kuntosalilla ja jumpassa suositusten mukaisesti ja käyttää perheen koiran iltalenkillä, jos kukaan muu ei ole sitä tehnyt. Ikean huonekalutkin tulee koottua yhä useammin naisvoimin, koska oletus on, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia.
Melko hengästyttävää, eikö? Lisäksi äiti halaa, pussaa, rakastaa, suojelee, väittelee, kuuntelee ja keksii uusia näkökulmia. Ehkäpä joku äiti tapaa myös omia ystäviään kahvilassa silloin tällöin. Tai käy kuoroharjoituksissa.
Myös miehet tekevät paljon. Isien rooli suomalaisissa perheissä on muuttunut. Ja hyvä niin. Isät osallistuvat perheen arkeen aivan toisella tavalla kuin ennen.
Kuitenkin naisiin kohdistuvat odotukset ja toisaalta paineet eivät ole helpottaneet. Jos miehet laittavatkin yhä enemmän arkiruokaa ja hoitavat lasten hoitoon viennit, puskee naisille koko ajan uusia odotuksia. Media huutaa, kuinka uutta työtä hakiessa on tärkeää olla hoikka ja nuori tai ainakin nuorekas. Naisten vanhempainvapaa-aikaa halutaan rajata, jotta naiset olisivat tuottavampia kansalaisia.
Että ymmärtäisimme, miksi kolmekymppiseltä monimuoto-opiskelijanaiselta jää joskus joku tehtävä palauttamatta ajallaan.
Miksi kirjoitan tästä aiheesta? Että ymmärtäisimme, miksi kolmekymppiseltä monimuoto-opiskelijanaiselta jää joskus joku tehtävä palauttamatta ajallaan. Että uskoisimme, kun perheenäiti, jonka elämä näyttää ulospäin idylliseltä, sanoo olevansa väsynyt. Että hakisimme naapurin lapset luoksemme leikkimään silloin, kun heidän äitinsä raahustaa hiekkalaatikon reunalle aamutakissa kahvikuppinsa kanssa.
Nainen ei tarvitse aina sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja vaan ihan pienen pieniä hetkiä ilman odotuksia ja velvoitteita. Ja ne naistenpäivän kolme koota: kukkakimppu, kahvi ja kiitos.
Karoliina Helander, ohjaamokoordinaattori, sairaanhoitaja (AMK)
sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (YAMK), Savonlinna