Olen monesti miettinyt, miten varhaisessa vaiheessa yläasteen jälkeen pitäisi tietää, mitä haluaa isona tehdä. Osa lähtee tekemään lukio-opintoja ja saa samalla aikaa itselleen miettiä tulevaisuuden ammattia ja saa väylän tiettyihin jatko-opintoihin, ja toiset lähtevät taas ammattikouluun. Itse lähdin varhaisessa vaiheessa lukemaan ammattiopiston puolelle sosiaali- ja terveysalaa, ja nyt tässä kirjoitan omasta polustani sosiaali- ja terveysalan ammattilaiseksi.
Sosiaali- ja terveysalan urapolkuni olen jo aloittanut 17-vuotiaana työskennellessäni kesätyöntekijänä palvelutalossa. Työtehtäviini kuului asukkaiden auttaminen päivittäisissä toimissa, asukkaiden ulkoiluttaminen sekä heille päivän sanomalehtien lukeminen. Työnkuvaani kuului myös siivoustyöt ja kukkien kastelut. Viihdyin hyvin kesätyöpaikassani ja koin, että työtehtävät olivat minulle mielekkäitä. Varsinaisiin hoidollisiin hoitotoimenpiteisiin en vielä uskaltanut osallistua, eihän minulla ollut edes vielä alalle vaadittavaa koulutustakaan. Tuona kesänä odotin ja jännitin kovasti syksyllä alkavia lähihoitajaopintojani.
Aloitin lähihoitajaopinnot vuonna 2002 Joensuussa ja valmistuin sieltä vuonna 2005. Opiskelujen aikana tein töitä perusterveydenhuollon terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä yksityisessä hoitokodissa. Opiskelujen jälkeen lähdin armeijaan ja olin lääkintämiehenä yhdeksän kuukautta. Armeijasta pääsin pois huhtikuussa 2006. Valmistuttuani lähihoitajaksi tein töitä kahden vuoden ajan vanhainkodissa. Jo lähihoitajaksi opiskellessani mielessäni oli sairaanhoitajaopinnot. Suvussani on sairaanhoitajia ja muita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joten luulen, että tällä oli jonkinlainen vaikutus asiaan…
Aloitin sairaanhoitajaopinnot Mikkelin ammattikorkeakoulussa, Savonlinnan kampuksella, vuonna 2008. Tästä tavallaan alkoi uusi elämänvaihe, muutto uudelle paikkakunnalle ja opiskelujen aloitus aina haaveilemaani ammattiin. Koulun alkaessa ensimmäiset viikot olivat monien asioiden opettelua, uusiin ihmisiin ja koko kouluun tutustumista. Opiskelukaverit tulivat aika nopeasti tutuiksi ja luokkahenki oli hyvä.
Lisäksi opettajat olivat mukavia sekä asiansa osaavia. Toisinaan koulupäivät olivat pitkiä, paljon kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja tentteihin lukemista. Opiskelutyyli piti opetella uudelleen, sillä ammattikorkeakouluopintojen asiamäärät olivat valtavia, tenttikirjat sivumääriltään suuria ja tietoa tuli paljon verrattuna lähihoitajaopintoihin. Pian kuitenkin huomasin, miten kannattaa tentteihin lukea ja millä tavoin tehtävät tehdä.
Koulutuksen suurin anti oli harjoittelujaksot eri harjoittelupaikoissa. Harjoittelujen avulla pystyi soveltamaan opittua teoriaa käytäntöön ja syventämään omaa osaamistaan.
Pääsääntöisesti harjoittelut menivät hyvin ja ohjaajatkin olivat mukavia. Suoritin osan harjoitteluista Savonlinnan keskussairaalassa, mm. lastenosastolla ja kirurgisen harjoittelun heräämössä ja leikkaussalissa. Sisätautien hoitotyön ja psykiatrisen harjoittelun tein Joensuun keskussairaalassa. Sain kesäksi ja joululoman ajaksi töitä Joensuun keskussairaalasta, sisätautiosastolta. Tein myös keikkatöitä kotihoidossa.
Opiskelujen aikana taloutta piti hoitaa töitä tekemällä, useat kesä- ja joululomat sekä viikonloput menivät töissä. Sairaanhoitajaopintojen viimeinen rutistus oli opinnäytetyön tekeminen valmiiksi. Teimme opinnäytetyömme kolmestaan, ja aiheenamme oli työvuorosuunnittelu ja sen vaikutus työhyvinvointiin. Valmistuttuamme sairaanhoitajiksi keväällä vuonna 2011 oli yksi haave saavutettu. Ilmassa oli onnellisuutta mutta samalla myös haikeutta. Jokainen lähtisi kulkemaan omia polkujaan sekä rakentamaan elämäänsä.
Olin onnekas, kun sain heti valmistuttuani vakituisen työpaikan yksityisestä hoivakodista, jossa on tehostettua palveluasumista. Hoivakoti kuului Mehiläisen konserniin. Olin aiemmin ollut harjoittelussa perusterveydenhuollon terveyskeskuksen vastaanotossa ja päivystyksessä, josta taas ohjaajani oli siirtynyt töihin Mehiläiseen palvelupäälliköksi, ja niinpä hän otti minuun yhteyttä ja tarjosi työtä. Kolme kertaa kävin hänen juttusillaan, ennen kuin suostuin. Olin jotenkin ajatellut, että erikoissairaanhoidon sisätautiosasto olisi se minun juttuni, mutta tuolloin keskussairaalassa ei ollut tarjolla vakituisia toimia.
Tehostetussa palveluasumisessa olin tiiminvetäjänä. Lisäksi vastuualueeni oli hygieniavastaavana toimiminen. Opettelin kantapään kautta tekemään esimiehen sijaisuuksia hänen ollessaan poissa.
Työvuorolistojen suunnitteleminen ja toteutuneiden työvuorolistojen siirtäminen palkkoihin oli mukavaa vaihtelua sairaanhoitajan työhön. Välillä sijaisten etsiminen oli haastavaa ja aika uuvuttavaakin. Jotenkin aloin kiinnostumaan hallinnon alan koulutuksesta, asia pyöri monesti mielessä ja välillä taas unohtui. Toisaalta en ollut heti innokas kouluun lähtemään, vaan työn tekeminen tuntui mukavalta.
Ensimmäiset kolme vuotta meni hyvin, minkä jälkeen tuntui siltä, että voisin katsoa muunlaisia työtehtäviä. Otin neljä kuukautta virkavapaata työstäni ja siirryin perusterveydenhuollon vastaanottoon ja päivystykseen. Kuntalaisille palveluita tuotti Attendo Oy.
Vastaanotolla sain oppia uutta. Mielenkiintoista, mutta haastavaa oli hoidon tarpeen arviointi esim. päivystysaikoja antaessa. Lisäksi oli lääkärin avustavia tehtäviä mm. luomen poistamisessa tai paiseen aukaisemisessa. On tärkeää jouduttaa lääkärin työtä ja valmistella kaikki valmiiksi ennen toimenpidettä, niin potilas kuin tarvittavat välineet.
Työtehtäviini kuului erilaisia pikamittausten mittaamisia ja sairaanhoitajan vastaanottoa, johon kuuluivat korvahuuhtelut, haavahoidot, injektion pistämiset sekä ompeleiden poistamiset jne. Neljän kuukautta meni nopeasti ja palasin vielä kolmeksi vuodeksi tehostetun palveluasumisen yksikköön. Tehostetussa palveluasumisen yksikössä olin töissä yhteensä seitsemän vuotta, minkä jälkeen siirryin sisäisellä siirrolla keväällä 2018 kotihoitoon.
Olin kotihoidossa noin puoli vuotta, mutta aika pian huomasin, miten työtahti oli kiristynyt opiskeluajoista lähtien. On paljon asiakaskäyntejä, ja yhä huonompikuntoisia ihmisiä hoidetaan kotiin. Mielestäni työ oli jatkuvaa kellon perässä juoksemista ja tuntui, ettei asiakkaille pystynyt antamaan riittävästi aikaa. Monesti asiakkaille annoin enemmän aikaa pihistämällä omista ruoka- ja kahvitauoista, jos niitä ylipäätään pystyi pitämään. Tässä työssä tuli toistuvasti ylityötunteja, ja työn mielekkyys alkoi olla koetuksella. Onneksi kotihoidossa oli myös mukavia työkavereita, joiden tsemppauksella jaksoi.
Kuitenkin totesin, ettei kotihoito ollut minun juttuni, kuuntelin sydämeni ääntä ja aktiivisesti etsin uutta työpaikkaa. Niinpä haastattelujen kautta tulin valituksi neurologiselle kuntoutusosastolle. Iloa tuottava aihe oli myös, että pääsin opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen yamk-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun Xamkiin, Savonlinnaan. Tuona syksynä tuli uusia asioita ja muutoksia eteen roppakaupalla. Uusi työpaikka, uudet työkaverit, työmatka piteni yhdensuuntaisesti 73 kilometriin ja syksyllä alkoivat opinnot.
Tällä hetkellä olen tyytyväinen tekemiini valintoihin ja ratkaisuihin. Odotan jo innolla uusia mahdollisia työtehtäviä, mitä uusi koulutus tuo tulleessaan.
Hoitajaurani varrella olen huomannut sen, että ihmiset elävät yhä kauemmin, potilasmäärät lisääntyvät, samoin myös ihmisten hoitoisuus eli riippuvuus hoitohenkilöstöstä hoidon aikana on lisääntynyt. Hoitoalan vetovoimaisuudestakin on puhuttu. Sosiaali- ja terveysalaa ei nähdä enää houkuttelevana kiireen, vastuullisuuden eikä palkkauksenkaan vuoksi. Lisäksi on paljon alanvaihtajia. Olen huolissani ylipäätään hoitajien jaksamisesta vastuullisessa ja hektisessä työssä. Ja mitä sitten tuleva sote-uudistus tuo tullessaan… Näiden vuosien jälkeen ”sisar tai veli hento valkoisen” -mielleyhtymä on hieman muuttunut, mutta eivät minun lahjani tai kädentaitoni kuitenkaan olisi riittäneet kirvesmieheksikään.
Tämän tarinan kautta haluan antaa jokaiselle hoitoalan ammattilaiselle rohkeutta kokeilla eri asioita ja työtehtäviä monenlaisissa työpaikoissa. Mielestäni ei pidä jäädä yhteen paikkaan, vaan oman ammattitaidon kannalta on hyvä työskennellä eri paikoissa ja oppia uusia asioita. Lisäkoulutuskaan ei koskaan mene hukkaan vaan antaa väyliä ja mahdollisuuksia uusiin asioihin. Kokemukset tuovat rikkautta ja näkökulmia asioihin. Pitää olla myös rohkea ja tehdä, niin kuin sydän sanoo.
Juha-Matti Sairanen
Sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen (YAMK), Savonlinna