Suunnittelemattomuus vapauttaa

The Conversation-sivustolla Ohion yliopiston apulaisprofessori Selin Malkoc kirjoittaa kolumnissaan How making fun weekend plans can actually ruin your weekend, kuinka viikonlopulle tehdyt suunnitelmat voivatkin pilata viikonlopun. Malkoc kuvaa, kuinka asiat alkavat tuntua velvollisuuksilta, jos ne on etukäteen suunniteltu, sillä kun asia on suunniteltu, se on pakko toteuttaa. Mukava ja nautinnollinen tekeminen muuntuukin pakolliseksi askareeksi, kun sen tekeminen on ennalta päätetty. Suunnittelu saa tapahtuman tuntumaan työltä. Malkocin mukaan viikonlopun ja vapaa-ajan suunnitelmia kannattaakin välttää tai tehdä korkeintaan epämääräisiä ja joustavia suunnitelmia. (Malkoc, 2016.)

Viikonlopuissa suunnitelmattomuus onkin minulle arvokasta. Parhain viikonloppu on sellainen, johon ei ole valmiina aikataulutettua ohjelmaa, jonka mukaan pitäisi toimia. Viikonlopun parhainta antia on se, ettei tarvitse katsoa kelloa ja joko odottaa tai kiirehtiä, vaan voi antaa ajan kulua ja tehdä mieluisia asioita hetkessä eläen. Mukavat asiat tuntuvat erityisen mukavilta, kun niiden tekeminen kumpuaa spontaanista innostuksesta ja inspiraatiosta.

Suunnitelmattomuus voi myös helpottaa pakollisten velvollisuuksien hoitamista saamalla ne tuntumaan hieman mukavammilta. Opintojeni loppuvaiheessa tehdessäni pro gradu-tutkielmaa huomasin, että minun oli vaikea tehdä tutkielmaa, jos olin päättänyt etukäteen ajankohdan sen tekemiseen. Päätin siis lopettaa suunnittelun ja alkaa työstää tutkielmaa vain silloin, kun saan innostuksen siihen. Se päätös kannatti.

Yllätyksekseni huomasin paneutuvani työni pariin usein, ja sen tekeminen tuntuikin mukavalta. En joutunut enää toimimaan suunnittelujen pakottamana, vaan minulla oli jokaisessa päivässä ja hetkessä aina valinnanvapaus. Tutkielman tekeminen ei enää ollut minulle velvollisuus, koska en suunnitellut sitä etukäteen. Ehkä idea on juuri siinä, että pakollisten velvollisuuksien tarkkaa tapahtumisajankohtaa ei kannata tietää ennalta. Silloin keventää henkistä taakkaa vapauttamalla mielen ikävien velvollisuuksien odottamiselta ja niiden etukäteen ajattelemiselta.

Suunnittelemattomuudella voi saada epämukavat velvollisuudet tuntumaan mukavammilta ja miellyttävät asiat tuntumaan vieläkin nautinnollisemmilta. Silloin kun suunnittelemattomuuteen on mahdollisuus, kannattaa kokeilla sitä ja sallia itselle vapaus toteuttaa spontaanista innostuksesta kumpuavia ideoita hetkessä eläen.

 

Heidi Salminen
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lähde: Malkoc, S. (2016). How making fun weekend plans can actually ruin your weekend. The Conversation.
https://theconversation.com/how-making-fun-weekend-plans-can-actually-ruin-your-weekend-68131
[luettu 15.12.2016]

Kirjoita kommentti

*